Heilahtelua hypyissä

Tallinmäen viikon ensimmäinen ja samalla tällä kertaa menojen takia ainoaksi jääneellä tunnilla oli taas esteitä luvassa. Ratsukseni sain odotetusti Jetin, ja ratsukoita oli myös tuttuun tapaan kolme. Huomasin kentälle päästyäni, kuinka hienosti pari puomia ja tolppaa oli sarjamaisesti aseteltu, joten toivoin ääneenkin sarjan ratsastamista. Ihan vain tulevia estekisoja ajatellen. Toiveeni menikin läpi, ja pääsimme hyppäämään sarjaa sekä rataa.

Alkuverryttelyssä menimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli liikkui harkitun rauhassa. Sen sijaan vasemmalle puskeminen oli sangen railakasta kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa sen vielä sai suunnilleen hallintaan, mutta laukassa päästin Jetin oikomaan kaikki kulmat. Kovasti jotain ähersin vasemmalla pohkeellani ja yritin jopa korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, mutta ei. Niin vain Jetti pullahteli mielensä mukaan. Kokeilin jopa vasta-asetuksia kulmissa apuna, mikä auttoikin hieman, mutta en silti saanut sisäpohjetta ratsastettua läpi ja näin hevosta suoristumaan. Pah! Enteilin tämän takia vaikeuksia tuleviin tehtäviin, jotka tultaisiin vasemmassa laukassa. Verryttelyssä tahkosimme myös hetken suoralle linjalle laitettuja kahta ravipuomitehtävää. Vasemmasta kierroksesta tultaessa ensimmäiset puomit olivat hieman lyhyemmillä väleillä ja toiset pidemmillä. Ne eivät olleet kauhean kaukana toisistaan, joten hevosen sai herättää aika nopeasti venyttämään askelta. Ensimmäisillä kerroilla Jetti töllisteli maapuomeja kaula pitkällä, hassu otus. Joka tapauksessa askeleen venyttäminen lyhyemmästä pidemmäksi onnistui ihan hyvin. Suuntaa vaihtamalla pääsimme puolestaan ottamaan hevosta nopeasti kiinni pidempien puomivälien jälkeen, jotta askeleet sopisivat lyhyempiin väleihin. Jetti meni tehtävän näinkin päin ihan kivasti eikä enää piitannut puomeista sen kummempaa.

Seuraavaksi sama tehtävä muuttui yhden laukka-askeleen sarjaksi (ratapiirroksen esteet 6a ja 6b), jolla treenasimme myötäystä. Ensimmäinen este oli pysty ja toinen okseri, ja tehtävää tultiin koko ajan vasemmalta. Onneksi matkaa sarjalle oli sen verran, että lyhyiden sivujen kulmien oikominen ei varsinaisesti vaikuttanut enää tehtävään. Opettaja myös korotti esteitä, ja lopulta taisimme Jetin kanssa tulla okserin siten, että se oli 85-90 sentin tuntumassa. Ja taas se näytti val-ta-val-ta! Onneksi allani oli sellainen lentokone, jolle moinen korkeus ei tuntunut vieläkään missään. Myötäämisestäni opettaja tuumasi, että käsi liikkuu hyvin, mutta palautuu liian vikkelästi. Sama pulma siis kuin jo pidemmän aikaa. Jetti eteni sarjaa kohti ensin hitaasti, kunnes hiljalleen alkoi innostua ja imeä sille. Kun esteet nousivat sen verran, että Jettikin sai jo vähän hypätä, levisi istuntapakkani kerta toisen jälkeen. Pohkeeni pääsivät heilahtamaan taakse ja jotenkin hukkasin aina ohjat päästäen ne valumaan pitkiksi. Niinpä kontrolli esteen jälkeen oli hetken aikaa hakusessa. En tajua, miten päästin pohkeet irtoamaan tuntumalta. Esteillä sentään joskus jopa muistan pitää ne kiinni. Opettaja tuumasi, että Jetillä on kyllä hieman voimakas tyyli ponnistaa, mutta kyllä siellä pysyy, kun ne pohkeet ovat kiinni eikä vahingossakaan jää puristamaan polvilla. Taisin jännittää vähän nousseita esteitä sen verran, että ripustauduin hevoseen väärin kiinni. Kauhean tyytyväinen en menooni tässä tehtävässä ollut. Lähinnä ketutti oman istunnan ongelmat.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen radan. Opettaja antoi toivoa korkeutta, joten tulevien estekisojen takia pyysin 70-80 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja hypättiin ykkösokseri. Se ylittyi ihan ok, vaikka en yrityksistäni huolimatta ollut saanut Jettiä alusta alkaen ihan ratatempoon. Tie kakkosesteelle, jossa oli portti, jäi hieman ehkä ahtaaksi, mutta Jetti pomppasi sen yli kummempia ihmettelemättä, vaikka porttia ei ollut kentällä näkynyt sitten viime kesän. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut hypyssä, vaan vaihdatin sen lennosta. Kolmosesteelle eli kahdelle päällekkäin olleelle kavaletille oli aika pitkä tie, mutta ehdinpähän hengittää sen aikana. Itse este ylittyi ongelmitta, ja matka jatkui jo hypätylle okserille eli neloselle. Laukka vaihtui hypyssä, ja pääsimme jatkamaan. Viitoselle tultaessa Jetin puskeminen vasemmalle haittasi reittiä melkoisesti, ja sainkin aika viime tipassa ennen estettä hevosen suoraksi. Viitonen ylittyi aika hitaasti, kun eteneminen oli sammunut puskemiskamppailuun. Väli viitoselta kuutoselle olisi ollut ihanteellisin neljällä askeleella, mutta pistimme siihen aiempien hankaluuksien takia viisi askelta. Sarjalla rytkähtelin taas ihmeellisesti mukana, huoh. Sentään Jetti meni niistä yli, vaikka varmasti tunsi kuskinsa olevan hakoteillä. Onneksi sarjan jälkeen oli aikaa kasata itsensä ennen uudelleen tuplakavaletin eli seiskan hyppäämistä. Se onneksi meni taas kivasti. Tie kahdeksikolle oli hitusen parempi kuin aiemmin, mutta edelleen Jetti pääsi puskemaan. Sisäpohje, mikä sinua vaivaa? Kasilta pääsimme joka tapauksessa järkevästi jatkamaan ysiä kohti. Takaa paistanut aurinko taisi kirkastaa valkoista porttiestettä niin paljon ja heittää vielä epäilyttävät varjot sen taakse, että Jetti otti vielä ennen hyppyä töksähtävän askeleen. En yhtään olettanut tätä, vaikka opettaja oli nimenomaan käskenyt olla tarkkana sillä esteellä. Onneksi Jetti kuitenkin töksähdyksen jälkeen päätti jatkaa matkaa. Harmi vain, että itse olin jo jäänyt kelkasta. Radan jälkeen tuumasinkin, että olipas minulta kauheaa menoa.

Saimmekin lopulta uusia vasemmassa laukassa peräkkäin ensin esteet 3, 5, 6a ja 6b ja sitten vielä esteet 5, 6a ja 6b. Opettaja kävi hivuttamassa sarjaa taas hieman ylöspäin. Ensimmäinen yritys meni muuten ok, mutta sarja oli taas minulle vaikea. Istuntani ei vain pitänyt, vaan se levisi parhaansa mukaan. Toisella yrittämällä tuskastuin huonouteeni ja tsemppasin viimein. Ja kas kummaa! Viitonen ylittyi hyvin, Jetti meni välin kuutoselle neljällä askeleella ja viimein, todellakin viimein, olin sarjalla menossa mukana ja istuntani piti minut kasassa. Jes, jes, jes! Eihän se vieläkään täydellistä ollut, mutta ero aiempaan rämpimiseen oli kyllä hyvin selvä. Jetin kanssa ei ole juuri tullut hypeltyä kovinkaan korkeita, joten haluaisin uskoa, että harjoittelemalla tämäkin puoli saadaan kuntoon. Pienemmillä esteillä kun tätä ongelmaa ei ole sen kummemmin sattunut. Loppuverryttelyt kävimmekin peltolenkin kautta, jossa pääsi hyvin nollaamaan tunnin harmitukset. Toivottavasti jatkossakin pääsen treenaamaan Jetin kanssa hyppyihin mukautumista, jotta saan parannettua istuntaani. Eihän se nimittäin käy päinsä, että alan yhtäkkiä taas heilahdella selässä kuin mikäkin sätkynukke.