Sunnuntain kisapäivä jatkui pienen tauon jälkeen, kun suuntasin Tallinmäen ensimmäisiin harjoitusestekisoihin. Kaikkiaan ilmoittautuneita oli 16, joista luokassa 70 senttiä oli lisäkseni kolme ratsastajaa. Kisaratsunani oli
Jetti, joka varmaan hirnui mielessään huomatessaan, kuinka pieneen risuluokkaan se oli menossa. Onneksi esteet olivat ihan hypättäviä minulle, ja niiden parissa riittikin taas puuhaa.
Jetti ei mennyt muilla kuin minulla, ja olin hyvissä ajoin paikalla, joten ehdin katsoa aiempia luokkia ja ja laittaa Jetin kuntoon rauhassa.
Verryttelyssä menimme ensin käynnissä ja ravissa, kunnes aloitimme hypyt vasemmassa kierroksessa ensin ristikolle. Olin yrittänyt hoputtaa Jettiä liikkumaan, ja paikoin se jopa eteni. Ensimmäinen hyppy ristikolle tuli kuitenkin miniaskeleen kanssa eli eteneminen hyytyi taas kaarrettaessa esteelle. Toisella yrittämällä sain Jetin hyppäämään sen paremmin. Taidan jäädä ajamaan hevosta eteenpäin ihan loppumetreille, jolloin esimerkiksi Jetin kaltainen hevonen jännittyy ja sitä myöten hyytyy. Pitäisi todellakin oppia ratsastamaan tarvittava tempo ajoissa, ei räpeltää jotain viime hetkillä. Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa pystyä. Ensimmäisellä yrittämällä huomasin jäävämme kauas esteestä ja ratkaisin tilanteen pyytämällä Jettiä hyppyyn rohkeasti kauempaa, johon se lähtikin. Tämä ei kuitenkaan ollut toivottu tapa tulla koko rataa, joten pääsin vähän prässäämään menoa ilman estettä. Tavoitteena oli saada laukka etenemään, mutta pysymään lyhyenä. Toinen hyppy pienen muualla laukkailun jälkeen onnistui ihan hyvin. Lopuksi tulimme vielä vasemmassa kierroksessa pari kertaa okserin. Ensimmäinen hyppy oli taas vähän testiversio, toinen taas parempi. Tässä vaiheessa kiittelin mielessäni, että olin vain 70 sentin luokassa.
Aloitimme luokan ensimmäisenä. Lähdimme matkaan vasemmassa laukassa suunnaten ykkösesteelle. Tie oli ihan ok, mutta laukka ei pyörinyt ihan toivotusti. Niinpä tulimme esteelle piirun verran liian lähelle. Jetti kuitenkin huomasi uuden suunnan ja vaihtoi jo hypyssä laukan oikeaksi. Jatkoimme samalla tyylillä esteiden 2 ja 3 suoran linjan eli se olisi ollut paras viidellä askeleella, mutta pistimme siihen kuudennen miniaskeleen. Jetti vaihtoi miniaskeleen takia laukan vasemmaksi, mutta korjasi sen itse hyvin lennosta. Tie neloselle olisi saanut olla vähän tilavampi kuin millaisena sen ratsastin. Laskin laukkoja vähän väärin ja päädyin pyytämään Jettiä turhan kaukaa hyppyyn. Se päätti hyväksyä ratkaisun ja ampaisi kauempaa hyppyyn. Parempi ratkaisu olisi ollut ratsastaa järkevämpi tie, jonka aikana pitää laukka terävänä ja lyhyenä, mutta sujuihan se kertaalleen näinkin. Esteiden 5 ja 6 suora linja meni ihan mukavasti neljällä askeleella, ja pääsimme siitä vielä kohtuullisella tiellä viimeiselle eli seitsemännelle esteelle. Sekin ylittyi puhtaasti, joten saimme 70 sentin tasolla virheettömän suorituksen ja arvostelulla A.1.0 sain ruusukkeen, kun kaikki puhtaan radan ratsastaneet palkittiin.
Radan jälkeen totesin, että ei ihan niin kamalaa kuin viime aikoina muutoin, mutta kaukana se oli sujuvasta ja vaivattomasta. Omassa mukautumisessani oli mennyt pikanopeus päälle, sillä singahtelin hyppyihin ja takaisin satulaan sangen sukkelasti, ja samalla käteni myötäsivät melkoisella kiireellä. En tiedä, mistä moinen hoppu oikein tuli. Jetti kuitenkin puksutti kohtuullisen tasaisesti eikä hyytynyt niin pahasti kuin joskus. Olisin silti saanut ratsastaa alusta alkaen napakammin, jolloin suorat linjat olisivat menneet sujuvammin. Opettaja kysyi radan jälkeen, haluaisinko mennä sen alun perin suunnitellun 80 sentin, mutta jätin sen tällä kertaa välistä. Oma ratsastukseni ei ollut sillä tasolla, että olisin kehdannut pistää Jetin toiselle radalle sietämään sitä. Ja jääpähän minulla näin jotain hampaankoloon eli on syytä mennä uudelleenkin Tallinmäen estekisoihin ja toivottavasti sitten ratsastaa niin hyvin, että se 80 senttiä menee mukisematta. Jetillehän tuokin korkeus menee melkein hammastikuista, mutta sitä kohtaan on vain reilua, että ratsastajakin tietää, mitä on tekemässä. Siihen on vielä matkaa, joten täytyy vain sietää pieniä mutkia matkassa ennen kuin asiat alkavat sujua.
Joskus ei vain voi olla vähän naljailematta kuvien muodossa niin itselle kuin ratsullekin. Tässä siis kirjoituksen loppukevennys, olkaa hyvä!
Videoista kiitos Miialle! Kuvat napattu videoilta.
