Ravissa tulimme myös neljän puomin lyhyitä välejä, jotka Jetti selvitti ihan mukavasti. Laukassa puolestaan ei oikein meinannut löytyä reippautta ennen kuin sain viimein nohitettua Jettiä pitkien sivujen aikana vähän liikuttamaan kavioitaan. Jotenkin tuntuu, että viime aikoina Jetin innostaminen liikkumaan on muuttunut vaikeammaksi. En tiedä, teenkö jotain nyt täysin eri tavalla kuin ennen, luovutanko nopeammin vai olenko alkanut nohituksen ohessa puristaa jotenkin niin, ettei Jetti koe yhtään mielekkääksi yrittää edetä. Vielä en ole vastausta selvittänyt, mutta toivottavasti ongelma ratkeaa pian. Hitaus ja tahmeus kun kostautuvat inhottavan tehokkaasti esteiden parissa.
Verryttelyhyppyinä tulimme vasemmassa laukassa ratapiirroksen estettä 2 sekä oikeassa laukassa suoraa linjaa esteeltä 2 esteelle 3. Hypyt esteelle 2 menivät ihan hyvin, vaikka Jettiä sai taas suunnilleen työntää liikkumaan. Opettaja muistutti, että riittävä eteneminen pitäisi löytää ajoissa eikä enää muutamaa askelta ennen hyppyä ährätä ylimääräistä. Tiedossahan tämä asia on ainakin teoriatasolla, mutta käytännössä rauhallisemman ratsun kanssa olen pulassa. Oikeassa laukassa hypätyt esteet 2 ja 3 menivät myös hyvin, mutta pistimme ensin väliin kuusi askelta. Opettaja halusi meidän tulevan välin viidellä askeleella, johon sain vähän nohittaa Jettiä. Jotenkin kummallisesti onnistuin tässä, ja saimme tultua välin myös viidellä. Tällä kertaa tajusin herätellä Jetin ajoissa, jolloin saatoin sen antaa lähestyä ensimmäistä estettä rauhassa enkä ollut hönkimässä sen niskaan viime metreille saakka.
Opettaja pisti meidät uusimaan radasta esteet 4-6. Ohjeeksi tuli tulla sujuvammin. No, yritys oli vajavainen ja tulos sen mukainen. Eihän se Jetti yksin lähtenyt liikkumaan, kun en ollut menossa mukana. Jostain syystä en vain jaksanut enää hoputtaa enkä keksinyt, millä konstilla saisin Jetin virkoamaan ja ottamaan edes hieman kierroksia. En tiedä, jäinkö sitten ratsastamaan liian puolihuolimattomasti, mikä sitten tarttui hevoseenkin. Opettajakin tuumasi, että Jetin tietää heränneen hommaan siitä, kun sitä saa hyppyjen jälkeen ottaa vähän kiinni. Jos sitä tunnetta ei tule, on meno aika pitkälti juuri tällaista kuin mitä nyt esitimme. Tunnin lopuksi ravailimme vielä nelikaarista kiemurauraa houkutellen hevosia asettumaan, taipumaan ja venyttämään vielä eteen ja alas. Jetti puksutti kaarteet oikealle hyvin, mutta tahtoi jännittyä kaarteissa vasemmalle. Vasen pohkeeni ei siis ollut mennyt tunnin aikana läpi, ja pientä puskemistakin esiintyi vielä kiemuraurallakin. Onneksi loppukäynnit menimme pellon kautta tallille, jolloin sain puhalleltua pahimmat sapetukset ulos itsekseni.
Eniten tässä harmittaa se, että Jetillä olisi minun tasoiselleni tarjottavana todella paljon hyppykapasiteettia, mutta minulta loppuu osaaminen kesken. Vieläpä niin yksinkertaisen asian parissa kuin hevosen liikkeelle saamisessa ja sen säilyttämisessä. Olen haaveillut moneen otteeseen, kuinka Jetin kanssa voisin oppia esteratsastuksesta enemmän ja ehkä edetäkin sen parissa, mutta ei tämä kovin hyvältä näytä. Kerta kerran jälkeen tuntuu vain siltä, että lähinnä taannun esteiden parissa entistä enemmän. Harmittaa vietävästi, kuten varmasti tekstistäkin tajuaa, mutta ei auta. Pitää vain treenata lisää, vaikka joskus tekisi mieli siirtyä takaisin talutusratsastuksen pariin.
