Maanantain Tallinmäen koulutunnilla treenasimme kevyesti myötä- ja vasta-asetuksia sekä vähän tarkemmin avotaivutuksia. Ratsunani oli Pave, ja ratsukoita tunnilla oli neljä.
Ensimmäiseksi haimme myötä- ja vasta-asetuksia ravissa ja laukassa. Paven kanssa kamppailen edelleen kunnollisten asetusten ja taivutusten saamiseksi. Tälläkin tunnilla opettaja vaati niitä selvemmiksi, mutta en vain millään saanut ratsastettua niitä läpi. Oli oikeasti ihan ihmeellisen vaikeaa. Tiedän istuntani kippaavan niiden aikana vaikka mihin suuntaan, mutta en vain saanut kasattua sitä kuntoon. Niinpä jäin näpertelemään ohjalla ja vähän tuuppimaan pohkeilla toivoen, että Pave olisi lukenut ajatukseni. No, sitä ei tapahtunut tänään. Opettaja vaati sinnikkäästi meiltä vielä enemmän asetusta ja taivutusta eikä antanut minun luistaa. Vasta tehtävän loppupuolella sinnikkäästi yrittämällä ja kiitos Paven umpikiltin yrittämisen, saimme hieman petrattua. Jätin tosiaan tehtävällä vasta-asetukset aika vähiin, sillä halusin keskittyä saamaan edes jotain parannusta myötäasetuksiin.
Tämän jälkeen emme suinkaan siirtyneet mihinkään helpompaan, vaan aloimme tahkota avotaivutuksia. Voi jee. Onneksi saimme tehdä niitä ensin käynnissä. Pyöräytimme pitkän sivun alkuun voltin, josta lähdimme avotaivutukseen uraa myöten. Kuten aiemmassa tehtävässä, oli Paven asettaminen ja taivuttaminen edelleen aika tihkasta. Nyt kuitenkin tajusin alkaa miettiä istuntaani enemmän. Pyrin olemaan tasapainossa ja ohjaamaan istunnalla Pavea oikeaan suuntaan. Loppujen lopuksi oikeassa kierroksessa sain viimein ahaa-elämyksen, kun sain pari kertaa vartaloni loksahtamaan oikeaan asentoon. En tiedä tarkalleen, miten löysin paremman asennon, mutta sen tunsi heti. Istunta tuntui suoristuvan ja vapauttavan pohkeet rennommiksi. Sen myötä sain käytettyä etenkin ulkopohjetta paremmin ja käännettyä Paven etuosaa. Pave tuntui tässä kohdassa hoksaavan, mitä tarkoitin ja esitti parit asialliset avotaivutushetket. Vasemmassa kierroksessa ei tätä valaistumista valitettavasti tullut, vaan se oli selvästi oikeaa kierrosta hankalampi suunta. Pave joko palautui takaisin uralle tai lähti kääntymään liikaa. Eteneminen oli melkoista tasapainoilua vailla kunnon onnistumista. Pyörittelin kyllä apuvoltteja avotaivutuksen kaltaisen menon väleihin, mutta nyt ei vain kroppa suostunut yhteistyöhön. Pavekaan ei sekavia apujani tajunnut, joten tästä suunnasta jäi vähän paha maku suuhun. Onneksi oikeassa kierroksessa sentään vähän päästiin hommasta perille.
Loppuravissa piti vielä saada hevosia vähn pyöreämmiksi ja rennommiksi. Tämäkin oli meiltä tänään hukassa, vaikka Pave ei ole vaikea saada kohtuullisen pyöreäksi. Taisin kehitellä tästä pienen ongelman ja hyökätä sen kimppuun äherryksen voimin. Yllättävää kyllä, se ei vielä tälläkään kerralla toiminut. Voi juku, kuka olisi arvannut! Vähemmän on enemmän, ratsastuksessakin. Tunnin jälkeiset fiilikset olivat aika matalalentoiset, mutta tällaisia kehnompiakin kertoja nyt vain sattuu mukaan. Positiivista on kuitenkin se, että aina saa vähän hahmoteltua syytä, miksi jokin ei toiminut. Parempi sekin kuin olla ihan ulalla niistäkin.
