Tiistaina oli taas Pian estetunnin vuoro. Ratsunani oli Pave, ja jaoin tunnin kahden muun ratsukon kanssa. Tällä kerralla pääsimme treenaamaan estetehtäviä erilaisilla linjoilla. Alkuverryttelyn saimme mennä kaikissa askellajeissa aika itsenäisesti. Opettaja toivoi meiltä taas kunnon jumppaa asetusten ja taivutusten avulla. Yritin kyllä, mutta eipä se helppoa ollut. Alan kyllä kuulostaa jo rikkinäiseltä levyltä tämän asian suhteen. Mutta kun kiikastaa, niin sitten kanssa kiikastaa. Sentään pääsimme Paven kanssa muutoin etenemään ihan asiallisesti, niin aivan kaikki ei ollut hankalaa.
Ennen rataa teimme muutamia yksittäisiä tehtäviä, jotka pääsimme tulemaan vielä osana rataa. Pave oli taas sangen innokkaana, jolloin se pääsi ampaisemaan tehtävillä välillä ihan oman mielensä mukaan. Sain taas miettiä, miten napata se kuulolle kipittämästä. Pave pääsi syöksymään osalle tehtävistä aina niin vikkeästi, etten saanut pidäteltyä sitä. Tässä huomasin hyvin sen, miten huonosti käytän istuntaa ja erityisesti keskivartaloa jarruttamisessa. Sen sijaan retkahdan irti satulasta ja jään roikkumaan ohjissa. Ei ihme, ettei Pave tajua minun yrittävän jarruttaa tai ei ainakaan ota pyyntöjäni kovin vakavasti. Pidätteissä piti myös olla nopea. Minulla taasen kesti aina tajuta hetki, kun Pave oli jo singahtanut jo tovi sitten. Hurautettiinpa me kahdesti esteiden ohi, kun unohdimme keskittyä.
Varsinaisella radalla esteiden korkeus oli kavaletista noin 80 senttiin. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösenä olleelle kavaletille tulimme hitusen liian lähelle, ja Pave joutui ponnistamaan sen yli hassusti. Sen seurauksena se kompastui pienesti takaosalla kavaletin jälkeen. Pääsimme kuitenkin toisena olleelle trippelille kolmella askeleella, ja Pave nappasi siinä toivotusti vasemman laukan. Kolmosen, nelosen ja viitosen kaareva linja oli tuottanut meille aiemmin tunnilla pulmia, mutta nyt pääsimme välit oikein neljällä ja kolmella askeleella. Kuutoselle lähdimme hitusen kaukaa, mutta väli meni odotetusti kahdella askeleella ja sarjan jälkeen olimme toivotusti oikeassa laukassa. Seiskan ja kasin väli meni viidellä askeella, ja edessä oli vielä myös vaikeuksia tuottaneet laukkapuomit. Valuimme seiskan jälkeen vasemmalle, mutta puomien reunaa hipoen pääsimme tulemaan niidenkin yli. Rata meni lopulta tasaisemmin kuin mitä tunnin tehtävät olivat antaneet odottaa. Onneksi näin.
Olin niin onnellinen, että tunti päättyi asialliseen suoritukseen. Olin jo aiemmilla tehtävillä ollut niin hätää kärsimässä, että odotin radan olevan vähintään yhtä kamalaa kohellustu. Onneksi saimme molemmat keskityttyä. Tunti paljasti taas kerran hyvin sen, kuinka minun pitää treenata pidätteiden ratsastamista tarkemmin. Ei pidä jäädä roikkumaan ohjiin, mutta ei myöskään tyytyä siihen, ettei hevonen kuuntele pidätteitä lainkaan. Siinäpä taas yksi kultainen keskitie etsittäväksi.
