Sunnuntaina lähdimme Noran ja Kaisan kanssa maastoon. Halusin vaihtelun ja viihteen vuoksi varman ja vakaan maastohevosen ja sainkin ihanan Hiliman. Tämä oli tosiaan vasta toinen kerta, kun kävin sen kanssa maastossa.
Nora ja Hemppa ottivat alkumatkasta vetovastuun, kun taas Kaisa ja Vake pitivät perää. Taidan olla tällainen keskipaikan kuski, ainakin viime aikoina se on ollut lempipaikkani. Kävimme minulle yhdeltä aiemmalta kerralta tutun Reinin lenkin. Menomatkalla hurauttelimme mukavan pätkän reipasta laukkaa, ja Hilima kulki mainiosti. Reippaasti, mutta kuulolla pysyen. Nora ja Hemppa viipottivat reippaampaa kyytiä, mutta Hilimaa ei haitannut välimatka kaveriin, vaan se laukkasi omaa vauhtiaan. Selässä oli helppoa vain olla ja nauttia vauhdista.
Laukkapätkän jälkeen kävelimme ja ravasimme hyvän tovin, kunnes pääsimme ottamaan vielä toisen laukkapätkän. Se meni vähän maltillisemmin, mutta sujuvasti silti. Olimme tätä ennen jo vähän tepastelleet Hiliman kanssa vetopaikalla, kun tammalla tuntui riittävän puhtia tikittää menemään. Loput kotimatkasta samoilimmekin vähän edempänä menemään. Hilima tuntui jo miettivän päiväheiniä ja pistävän kaviota sen mukaisesti toisen eteen. Eipähän ainakaan tarvinnut moittia laiskuudesta saati nohitella eteenpäin.
Loppumatkan ajaksi hyppäsin itsekin kävelemään. Hilima vei kyllä jälleen kerran pisteet kotiin mitä kivoimpana maastoratsuna. Tällaisen hevosen kyydissä oikeasti pääsee nauttimaan matkanteosta ja maisemista ilman, että tarvitsee pohtia kummempia. Matkaa kertyi hieman päälle 11 kilometriä ja aikaa meni vähän vajaat 1,5 tuntia. Keli ja seura olivat taas kohdillaan, joten reissu oli mitä mainioin ja rennoin ajanviete sunnuntaille.
