Maanantaina tuli hinku tallille, joten kyselin vapaata tuntia ja hevosta. Mahduin mukaan sennutunnille viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni arvelin saavani yllättäen jonkun tallin suomenhevosista, ja Tupuhan sieltä napsahti. Tunnin piti tuuraava opettaja, joka on aiemmiltakin kerroilta tuttu.
Aloitimme tunnin tekemällä pitkille sivuille loivia kiemuroita ja kulmiin voltit. Ensin piti aloittaa mahdollisimman kevyesti ja vasta hiljalleen alkaa pyytää hevosilta enemmän. Tällä tehtävällä ehti mukavasti tunnustella hevosta ja korjata asioita rauhassa. Volteille lisättiin tovin päästää kevyesti takaosan väistätystä vähän ulommas. Tupu liikkui ihan hyvin, ja keskityin itse olemaan kädellä kevyt. Osaan hyvin lietsoa hevoset etupainoisiksi jyriksi, mitä en tänään halunnut tehdä. Volteilla sain miettiä Tupun kääntämistä kunnolla ulkoa. Asetus meni oikealle ihan kohtuullisesti läpi, mutta vasemmalle sitä sai hakea enemmän. Loivat kiemurat menivät vähän huitaisten, kun ajatus oli jo tulevassa voltissa.
Ravissa tehtävä pysyi muutoin samana, mutta kulmiin ratsastetut voltit korvattiin pääty-ympyröillä. Väistöaskeleiden saaminen ympyröillä taisi jäädä meiltä pitkälti tekemättä. Puolipidätteet olivat minulle taas sen verran mystisiä, etten aina saanut Tupua odottamaan ja sitten ottamaan pohjetta väistättävänä apuna vastaan. Ympyröillä sain kuitenkin vähän korjattua Tupun etuosaa takaosan eteen, kun lopulta tajusin, ettei se sisäohja ole vieläkään oikotie onneen. Loivilla kiemuroilla pyrin pitämään Tupin keskellä ilman, että se valahti johonkin suuntaan.
Tämän jälkeen jakaannuimme kahdelle pääty-ympyrälle, jossa teimme muutamia askeleen pidennyksiä väistöaskeleiden jälkeen. Väistöaskeleet käynnissä onnistuivat hitusen paremmin, mutta aika paljon niihin jäi viilattavaa. Minun olisi pitänyt saada Tupun etuosa rehellisesti kontrolliin ennen kuin yritin mitään muuta. Askeleen pidentäminen onnistui kuitenkin kohtuudella. Sama tehtävä tultiin myös ravissa. Väistöaskeleet katosivat taas pitkälti, mutta saimme kuitenkin eroa ravissa askeleeseen. Tupu tuli kohtuullisen helposti takaisin vähän pidemmästä askeleesta, kun en jäänyt apinoimaan ohjiin.
Teimme pääty-ympyrällä myös muutamat siirtymät ravin ja laukan välillä. Tupu innostui ensimmäisestä laukasta niin, että jarrut katosivat sitä myöten. Tupu kipitti ja kaatui ravissa sisälle, ja minä yrmyilin selässä. Laukannostot Tupu teki silti näppärästi, kunhan sain sen ensin odottamaan edes sekunnin ajan. Vasemmassa kierroksessa laukkasimme vielä tovin ympyrällä, ja se sujui paremmin. Tupu oli tyytyväinen, kun sai edetä. Sen jälkeen työstimme samaa tehtävää vielä oikeassa kierroksessa. Siitähän nyt ei tullut oikein mitään, Tupu yritti koko ajan livistää kipitysraville. Minä taas istuin ja venyttelin pinnaani parhaani mukaan.
Lopulta jätin siirtymät sikseen, palasin käyntiin ja opettelin taas uudelleen, miten Tupun saisi kuulolle. Hetkittäin onnistuin, hetkittäin en. Sain kuitenkin vähän nollattua tilannetta ja tehtyä vielä yhden asiallisemman laukkapätkän. Sen jälkeen muut alkoivat jo kävellä, ja me saimme Tupun kanssa opettajan ohjauksessa palautua takaisin asiallisempaan raviin. Tupua piti auttaa tasapainoon, jolloin sen ei tarvitsisi yrittää pysyä pystyssä lisäämällä vauhtia. Loppujen lopuksi sain molempiin suuntiin parit asialliset pätkät, joissa Tupu viimein rentoutui ja rauhoittui. Ne tuntuivat kivoilta, mutta olisin tietysti ottanut ne mieluusti jo heti alussa ja jatkanut yhtä kepoisin mielin koko tunnin.
Tunnin aikana sain lisäksi miettiä opettajan kommenttien perusteella jalkojani vähän taaemmas sekä lonkkia paremmin auki. Jalan paikkaa en itse asiassa ole toviin miettinyt. Liekö se sitten ollut paremmin paikoillaan vai onko se muuten vain jäänyt paitsioon. Lonkkien avaaminen puolestaan korostui nyt, kun alla oli vähän pyöreärunkoisempi hevonen. Tunnin treenit keskittyivät mukavasti pääajatusten ympärille, joita oli hyvä miettiä eri tehtävien aikana. Vauhti ei yleensä korjaa virheitä eikä kuskin hermostuminen ainakaan rentouta jo häseltävää ratsua. Siinäpä taas mietittävää.
