Joululoman jälkeen treenit jatkuivat maanantaina Tallinmäen koulutunnilla, jolla oli peräti seitsemän ratsukkoa. Tunnin piti tuuraava opettaja, ja ratsunani oli toiveeni mukaisesti Elviira. Tunnin ajan keskityimme miettimään tuntumaa käynnissä ja ravissa. Sen kummempia tehtäviä meillä ei ollut.
Tunnin tärkeimpänä kertauksena tuli se, ettei käsi saisi jähmettyä paikoilleen, vaan sen pitäisi olla elävä ja pehmeä. Opettaja puhui tunnin aikana paljon myös siitä, kuinka käden pitäisi hengittää ja antaa hevoselle sen tarvitsema tila. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei tuntumaa olisi saanut olla. Se ei vain saanut jämähtää ja muuttua kovaksi.
Käynnissä oli hyvin aikaa tarkkailla omaa kättä. Siinä huomasin, että tuppaan pitkälti pysäyttämään käteni liikkumattomaksi ajatellen, että se olisi nyt se haettu tuntuma. Tämän havainnon jälkeen sain alkaa miettiä enemmän käden pehmentämistä ja Elviiran käynnissä tarvitseman tilan antamista. Tämä kaikki silti siten, että käteni seurasi liikkeitä joustavasti tuntuman säilyttäen eikä ylikorostetusti tuntuman hukaten.
Ravissa tuntuman löytäminen ja säilyttäminen pehmeämpänä oli helpompaa, sillä Elviira ei tarvinnut niin paljon tilaa ohjalla. Sain kuitenkin keskittyä korjaamaan käsieni perusvikaa eli liian alas painumista. Kun sain säilytettyä kyynärkulman ja kädet lähellä vartaloa, oli kädetkin helpompi kantaa eivätkä ne pudonneet alas niin helposti. Kevennyksen aikana sain myös pidettyä kädet mukavasti paikoillaan eivätkä ne lähteneet nousemaan ja laskemaan.
Tunnin aikana sai taas miettiä paljon, vaikka aiheena olikin vain yksi asia. Tuntuman merkitys on kuitenkin hyvin suuri, joten sitä sietääkin miettiä ja korjata. Elviira oli hyvä opettaja tässä, sillä se palkitsi korjaukset olemalla rento ja tasainen. Se myös jännittyi, jos käteni jäi liian paikoilleen ja kovaksi. Elviiran avulla sain taas hyviä hoksautuksia siitä, milloin käteni toimi, milloin ei. Käden lisäksi tunnilla sai tietysti miettiä keskivartalon tukea. Jos tuki oli sieltä hukassa, ei käsikään toiminut kunnolla. Ratsastaminen on kyllä melkoista palapelin kokoamista. Onneksi ne palaset loksahtelevat aina välillä kohdilleenkin.
