Sunnuntaina lähdimme Kaisan kanssa Tallinmäen maastoon. Kaisa meni tietysti Vakella, ja minä otin ratsukseni Hempan. Me otimme vetovastuun ja lähdimme käppäilemään tietä pitkin. Kelinä oli pari plussa-astetta, ja vaikka lunta olikin, söi vetisyys hieman joulufiilistä.
Kovin kauaksi tallilta emme päässeet, kun Hemppa keksi alkaa pällistellä jotain ja kieltäytyi menemästä eteenpäin. Sittenpä töttöröimme tovin ja villitsimme Vakeen samaan mielentilaan. Lopulta päätimme Kaisan kanssa hypätä satulasta alas ja mennä muka jännittävän kohdan ohi taluttaen. Kas vain, ongelma katosi liki heti, ja Hemppakin alkoi kävellä ihan muina ruunina. Nousin satulaan metsäpolun alussa, ja tällä kertaa pistimme Vaken keulille.
Köpöttelimme metsälenkin ja otimme toiselle tielle pienen pätkän ravia. Sitten kävimme taas lyhyen pyörähdyksen metsäpolulla ja palasimme samalle tielle. Siitä ravasimme pätkän, kunnes siirryimme laukkaan ja hurruuttelimme tallin kulmille saakka hyvässä laukassa. Tässä askellajissa samoin kuin aiemmissa ravipätkissä Hemppa toimi kivasti ja tuntui rennommalta. Ilmeisesti käynti ei ole sen juttu, vaan aina pitäisi päästä vähän nopeampaa. Tai sitten se mitä todennäköisimmin tietää, että minua voi vedättää halutessaan paljon ja ottaa siitä ilon irti. Laukka sen sijaan meni tosi mukavasti. Hemppa oli kevyesti säädeltävissä hitaasta laukasta reippaaseen ja siitä takaisin. Tämä sentään sujui meiltä.
Loppukäynnit käppäilimme kentällä. Tulipahan käytyä maastossa, vaikka lenkki olikin sangen kevyt. Toivottavasti nämä plussakelit vaihtuvat pian normaaliin talveen ja pääsemme tekemään vähemmän vetisiä lenkkejä. Maastoilu on kuitenkin mukavaa ja aiheellista vaihtelua, niin kuskille kuin ratsulle.
