Perjantaina kävin ratsastamassa Tallinmäellä Jetin itsenäisesti. Mielessäni pyörivät K.N. Specialin jutut, sillä kaikessa nurinkurisuudessa olen yllättänyt itseni miettimästä vaihteeksi koulukisoihin osallistumista Jetillä. Kaikkea sitä! Treeniaiheeksi valitsit siirtymät, joita ohjelmassa tietysti on. Samalla yritin haeskella samanlaisia onnistumisia kuin mitä olemme parin edelliskerran itsenäisillä tunneilla saaneet. Pahaksi onneksi mielikuvitussilinterini puristi päätäni vähän liikaa, jolloin tunti meni yliyrittämisen myöten sähläyksen puolelle.
Alkuverryttelyssä tein siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin lähinnä sillä ajatuksella, että Jetti alkaisi herätä hommiin ja reagoida pohkeisiin. Työstön kautta tämä alkoi toimia ihan ok. Sen jälkeen hain muutamat ponnekkaammat ravihetket, jotka edelleen olivat kohtuulliset. Sitten päätin vielä työstää tovin laukannostoja käynnistä. Edelleen Jettiä herätellen ja riittävän nopeita reaktioita hakien. Jetti ei ihan alussa lähtenyt laukannostoihin innolla. Sen sijaan se tarjosi joko ravia tai nosti laukan parin askeleen ajaksi ennen kuin pudotti raville. Pyrin istumaan satulassa nostopyynnön aikana hiljaa, etten sortuisi tuuppaamaan istunnalla. Nostot paranivat hieman, mutta kunnon pontevuus jäi puuttumaan.
Hurautin hyvin suurpiirteisesti K.N. Specialin läpi. Lähinnä vain kerratakseni ohjelman kulun. Ajatusta hyvästä suorituksesta en tosin sille uhrannut, sillä en vain jaksanut keskittyä kunnolla. Olin vissiin ajatellut, että Jetin olisi pitänyt olla automaattisesti tasaisen hyvä. Kun taas jouduin tekemään töitä enkä aivan onnistunut, heitin hanskat puolittain tiskiin. Mutta tulipahan kerrattua ohjelma. Muuta siitä ei varmaan kannatakaan kirjoittaa, sillä humputtelumeiningillä se ei tietenkään ollut kovin loistelias. Saimme toki tehtyä asiat suunnilleen niin kuin piti, mutta siinäpä se suurin onnistuminen olikin. Olin liian tosikkona liikkeellä, mikä heijastui ratsastukseeni näin. Sivuhuomiona vielä sellainen, että olipa muka vaikea istua pitkästä aikaa näinkin pitkään harjoitusravissa, huh!
Loppuraveissa pyörittelin vielä ympyröitä molempiin suuntiin rennompaa menoa hakien. Jetti ei vieläkään ollut liitokavio, mutta ymmärsin olla murehtimatta turhia. Ympyrät menivät pääsääntöisesti aivan mukavasti, mihin oli syytä olla ihan tyytyväinen. Tällä kerralla huomasin taas hyvin, kuinka omat ajatukset ja tunteet vaikuttavat ratsastukseen. Vailla huolen häivää tulee helposti ratsastettua rennosti. Kun taas mielessä pyörivät esimerkiksi kisat, tulee ratsastuksesta paljon jännittyneempää ja suorituskeskeisempää. Sama ilmiö näkyy minulla monesti koulukisoissa. Tuntuu, että juuri silloin on onnistuttava tai millään aiemmalla ei ole mitään väliä. Melko ehdoton ja rehellisesti sanottuna hölmö tapa ajatella. Onneksi tiedostan tämän, niin siitä voi opetella eroon. Yksinkertaisesti tämän tunnin voi niputtaa siihen kategoriaan, kun meno on tahmaisempaa eivätkä asiat onnistu ihan just nappiin. Vaarallista se ei tosiaan ole, vaan näitä päiviä nyt sattuu mukaan. Seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla voikin jo mennä paremmin.
