Niin kivaa!

Sunnuntaina vuorossa oli Tallinmäen estetunti, jolle menin suunnitelmieni mukaan Hilimalla. Ratsukoita tunnilla oli kolme, joten tilaa ja aikaa tehtäville oli mainiosti. Alkuverryttelyssä Hilima oli virkumpi kuin edellispäivänä. Saimme työstää ravia ja laukkaa vapaasti ja välillä ympyrällä yhtä puomia ylittäen. Ravissa homma vielä onnistui, mutta laukassa meno oli turhan vikkelää. Hilimalla riitti virtaa enkä saanut juuri toppuuteltua sitä malttamaan. Olisin saanut liimautua tiukasti satulaan ja pitää itseni napakasti koossa, mutta tällä kertaa en siihen pystynyt. Onneksi tovin laukkaamisen jälkeen Hilima tasoittui aavistuksen, jolloin meno ei ollut enää niin vipeltävää.

Ennen rataa otimme yksittäisiä tehtäviä, jotka sisälsivät niin innarikavaletteja kuin suoria ja kaarevia linjoja. Tehtävät menivät hyvin aina, kun maltoin itse. Silloin Hilimakin malttoi eikä kiihdytellyt turhia. Oli kyllä virkistävän outoa joutua jarruttelemaan hevosta. Yleensä jarruista ei tosiaan tarvitse huolehtia. Rymistelimme muutamia kertoja, kun innostuimme liikaa, mutta hienosti saimme korjattua aina niiden jälkeen menon paljon asiallisemmaksi. Muutoin meno oli mielestäni aika varmaa ja ennen kaikkea niin kivaa! Isoin pulma sattui täysin arvaamattomasti suoralle linjalle, jonka ensimmäisen esteen alla oli laatikko. En ollut ajatellutkaan Hiliman välittävän siitä, mutta jokin esteessä silti oli. Ensimmäisellä yrittämällä Hilima liki stoppasi ja roikaisi lopulta paikoiltaan yli. Toisella yrittämällä tamma vähän jarrutti, mutta meni kannustuksella yli. En usko Hiliman pelänneen laatikkoa tippaakaan, mutta jotenkin se ilmeisesti vaikutti tamman tapaan nähdä harmiton pysty. Onneksi Hilima oli rohkea ja reipas kaikesta huolimatta ja singahti aina lopulta esteen yli, ja matka saattoi jatkua.

Lopuksi hyppäsimme pienen, noin 60-senttisen radan kahdesti. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösenä ollut kavaletti-innari sujui ihan hyvin, ja pääsimme kakkoselle asiallisesti. Kolmonen meni vielä ok, mutta neloselle tuli pientä haparointia. Ehkä liian paljon vauhtia, mutta liian vähän ohjausta. Nelosen jälkeen korjasin laukan ravin kautta vasemmaksi. Viitoselle tuli taas jarruttava hyppy, mutta matka jatkui kuutoselle ja sen yli. Seiskalle tulimme ehkä vähän vinosti, mikä kostautui vielä kasille. Sen rymistelimme sekamelskaisesti yli. Hyvä alku, vähän heikompi loppu.

Toinen kierros meni tasaisemmin, vaikka viitonen meni edelleen epäröiden. Taisin itsekin vähän tuijotella sitä, mikä osittain heijastui Hilimaan. Pääsimme siitä kuitenkin yli, vaikkakin hassusti. Loppurata oli asiallisempi kuin ensimmäisellä yrittämällä. Ratamme jälkeen opettaja pisti meidät vielä tulemaan suoraa linjaa tavoitteena saada Hilima hyppäämään viitosen yli sujuvasti. En tiedä, mitä tapahtui, mutta Hilima pääsi livahtamaan esteestä pari kolme kertaa ohi. Kerran se tosin esteen näyttöaikana päätti kävellä pystystä yli. Siinä samalla puomi ja laatikko mätkähtivät maahan, vaan ei se tammaa haitannut. Lopulta tajusin ratsastaa lähestymisen niin hyvin, ettei Hilima päässyt yhtään karkaamaan vasemmalle. Tällä tavalla sain Hiliman hyvissä ajoin linjalle suorana, jolloin se viimein hyppäsi viitosen asiallisesti. Tulimme samoilla tulilla linjan vielä kerran, jolloin se viimein meni vaivatta. Jes! Tunnin hyppelyt päättyivät hyvään mieleen.

Vaikka lopputunnista tulleet ohimenot vähän harmittivat, olin muutoin tuntiin tyytyväinen. Menomme oli kohtuullisen hallittua ja paikoin aika helppoakin, vaikka vauhtia piisasi. Oli kuitenkin tosi kiva huomata, etteivät ohimenot ja vauhti jännittäneet Hiliman kanssa. Sen sijaan taisin hymyillä selässä höpsönä heppatyttönä. Hiliman kanssa opin joka kerta enemmän siitä, mitä on olla hevosen tukena hyppyyn saakka. Jos nimittäin unohdun matkustamaan, voi Hilimakin heittäytyä moiseksi ja ohittaa esteen. Tarkalla ratsastuksella tamma puolestaan menee mukavan helposti esteiden yli. Kaikista kivointa oli hypätä ilman, että tarvitsi jännittää. Nyt saan luvan oppia menemään sillä kimolla ruunalla samoilla fiiliksillä.