Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa koulua kuuden ratsukon voimin. Toivoin mielessäni jokeriratsua ja sainkin Rappenin, jolla olen mennyt viimeksi yli vuosi sitten. Jo oli aikakin päästä sen selkään takaisin! Treeniaiheena olivat siirtymät.
Tunnin käynti- ja raviosuus puksuteltiin kolmikaarista kiemurauraa hyödyntämällä. Sen aikana teimme siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin. Ideana oli erityisesti saada tehtyä siirtymä käynnistä raviin siten, ettei hevonen alkanut kiirehtiä käyntiä ennen siirtymistä raviin. Rappenin kanssa tämä vaati sitä, että sain sen ensimmäiseksi kulkemaan pontevasti, mutta rauhassa. Sen jälkeen sain valmistella siirtymän mahdollisimman rauhassa ja selkein avuin, jotta siirtymä raviin onnistui ilman käynnissä kiirehtimistä. Aluksi siirtymät menivät kiirehtivän käynnin kautta, mutta hiljalleen aloin saada vakautta omaan olemiseeni ja sitä myöten Rappeniin. Kun sain pidettyä itseni tukevasti satulassa, kulki Rappenikin maltillisemmin. Tätä myöten saimme myös parit asialliset siirtymät käynnistä raviin siten, että takajalat lähtivät toivotusti polkemaan eikä hevonen valunut kiirehtimisen kautta raviin. Siirtymät ravista käyntiin jäivät minulla vähän paitsioon tällä kertaa. Päättelin itsekseni, että siirtymät ylöspäin olivat tunnin pääteema, jolloin jätin toisen suunnan oman onnensa nojaan.
Ravi-laukkasiirtymät teimme pääty-ympyröitä hyödyntämällä. Tässä vaiheessa peruspulmani putkahti kiusaamaan menoa. En saanut Rappenia tasaiseen, rauhalliseen raviin, vaan se tahtoi päästä kipittämään. Etenkin laukkapätkien jälkeen meillä meni hyvä tovi siihen, että saimme neuvoteltua puolittain asiallisen ravin. Koska pidätteet ja tasapainotukset eivät menneet ravissa aina läpi, olivat laukannostot sen mukaisia. Noston sijasta ne olivat enemmänkin pieniä kipityskiihdytyksiä, joiden kautta Rappenin jalat sattuivat sotkeutumaan laukkaan. Että turhautti, kun en saanut menoa sellaiseksi kuin halusin! Miten voikin olla niin vaikeaa rauhoittaa menohaluista hevosta? Jotenkin ajaudun sellaisten kanssa lähinnä vetokisaan, mistä ei seuraa mitään hyvää. Jämäkkä istunta, pohkeet tuntumalle ja aina pidätteiden jälkeen rentoutuminen. Teoriassa kyllä hahmotan asiaa, käytännössä en vielä. Joka tapauksessa saimme tässä tehtävässä mielestäni kuitenkin pari asiallista siirtymää ravista laukkaan. Kun sain Rapen odottamaan ja annoin sille selvät avut, nosti se muutaman kerran laukan aika mukavasti. Taas oli enemmän sitä tunnetta, että laukka lähti takapäästä ponnistaen. Siirtymisistä laukasta raviin ei kannata mainita mitään. Ne olivat hieman huolimattomia, näin nätisti sanottuna.
Loppuraveissa keskityin siihen, ettei Rappen kipittäisi turhia. Samalla opettajan ohjeiden avulla yritin saada Rappenia ryhdistäytymään edestä eikä nyökkäämään pyöreällä kaulalla liian alas. Muutamia hyviä hetkiä tulikin, jolloin ravikin tasoittui liki itsestään. Rappenissa kivaa on kyllä se, että sillä on oma eteenpäinpyrkimys. Harmittavaa minun kohdallani sen kanssa on se, etten aina osaa kanavoida eteenpäinpyrkimystä hyväksi energiaksi kipittämisen sijaan. Siirtymien treenaamisesta onneksi pidän, joten tunnin aihe oli mieleinen. Seuraavaksi olisikin juuri sopivaa treenata erityisesti siirtymiä alaspäin. Ehkä nekin pääsevät vielä opetuksellisella tunnilla erityissyyniin.
