Sunnuntai alkoi mukavasti eli tietysti hevostellen. Suuntasin Jetin kanssa kolmen ratsukon maastoon. Virittelin tällä kertaa itselleni satulaan kauhukahvan, sillä muutamia laukkakertoina maastossa olen ollut laukatessa jotenkin niin huterassa tasapainossa, että välillä on jännittänyt liikaa. Jetillä on myös joskus tapana pyrkiä kiskomaan ohjia, joten halusin itselleni jonkinlaisen vempeleen, josta ottaa tarvittaessa tukea. Kauhukahva oli ehkä vähän nolo ratkaisu, mutta ajoi asiansa mainiosti.
Lenkki oli jälleen kerran mukava. Pääsimme ottamaan pari hyvää laukkapätkääkin, joissa Jetti pääsi etenemään rennosti minun roikkumatta ohjassa. Saimme myös vetää hetken seuruetta, ja Jetti hoiti osuutensa kivasti. Mitä nyt yritti lähteä sivutielle suoraan jatkamisen sijaan, kun en näemmä kertonut reittiä riittävän selvästi. Pienen pätkän kävimme tässä kohdassa ravissa, mutta sitten jatkoimme laukassa oikeaan suuntaan.
Kotia kohti Jetin askellus parani entisestään, ja se ravasi sellaisella energialla, että sain vain haikailla moista kentälle. Kyllähän vähän höhlä ratsu näki niin laukassa kuin ravissakin pari kertaa pieniä, vihreitä miehiä sekä sapelihammastiikereitä, mutta niin vain meno jatkui aina pienen kyttäyksen jälkeen. Ihanaa, että Jetti ei hötkyile tuon enempää, vaikka pientä, suurta ruunaa varmasti iso maailma välillä pelottaakin.
Tallin pihaan palasi iloinen seurue ja tyytyväiseltä vaikuttaneet ratsut. Kylläpä vain tällainen jaksaakin kerta toisen jälkeen piristää.
