Maanantaina oli taas luvassa Jetin kanssa tuttuun tapaan tunti. Ratsukoita oli neljä, ja treeniaiheena oli sileän työskentelyn lisäksi puomit ja kavaletit. Keli oli mukavan talvinen, jolloin kentän pohja oli hyvä ja kaikki askellajit siten käytössä.
Alkuverryttelyssä pyörittelimme keskiympyröitä ja muuten menimme uraa myöten. Meno oli kuta kuinkin jokaisessa askellajissa yksinkertaisesti kamalaa. Jetti liirasi molempiin suuntiin ihan miten tykkäsi enkä saanut sitä kuriin. Opettaja muistutti kääntämään etuosaa etenkin vasemmassa kierroksessa, mutta hankalalta tuntui toteuttaa sitä. Jettiä houkutti paljon enemmän mennä possujunassa kaverin perässä kuin kuunnella pätkääkään minua. Pariin kertaan se pääsikin puskemaan omille teilleen railakkaasti ja seurasin menoa suunnilleen monttu auki tekemättä mitään. Alkeisratsastaja täällä hei. En saanut Jettiä myöskään heräteltyä kovin hyvin liikkumaan, mikä osaltaan pahensi liirailua. Olin ihan neuvoton ja turhautunut, kun taas Jetti otti ilon irti onnettomasta ratsastajasta.
Seuraavaksi siirryimme kahden suoralla linjalla olleen puomin pariin. Etäisyyttä niillä taisi olla toisistaan parisen metriä, mutta niitä ei tultu suoraan, vaan vinosti kahdeksikkona. Ravissa tehtävä sujui mukavasti. Jetti liikkui ihan asiallisesti, mitä nyt oikoi kaarteissa, jos en ollut tarkka. Puomien yli pääsimme hyvin ilman kummempia hidasteluita. Sitten puomit nostettiin kavaleteiksi ja tehtävää tultiin laukassa. Tästäpä ei tullutkaan sitten yhtään mitään. Laukka ei pyörinyt, jolloin vaihdot kavaleteilla eivät onnistuneet, samaan syssyyn tuli välillä pudotuksia raville ja tiet olivat ihan hirveitä Jetin oikoessa tilaisuuden tullen. Ratsastin niin huonosti, kun meno alkoi näyttää toivottamalta, mikä taas pahensi tilannetta entisestään. Tehtävä tuntui ihan ylitsepääsemättömän vaikealta emmekä tainneet esittää kertaakaan hyvää tietä, lähestymistä saati etenemistä. En saanut Jettiin otetta eikä sekään yksin viitsinyt hommia tehdä.
Sitten opettaja pistikin meidät pääty-ympyrälle työstämään hevosia ravissa. Tehtävänä oli väistättää hevosta pienemmälle ympyrälle ja taas suurentaa siitä ympyrää väistön avulla. Tässä tehtävässä pääsin lopulta käyttämään kunnolla pohkeita ja testaamaan, saisinko Jettiä kuuntelemaan niitä yhtään. Sain aika paljon selkeyttää omia apujani etenkin sen suhteen, etten ollut vaikuttamassa ohjalla ja pohkeella yhtä aikaa. Tehtävä vaati aika monta kierrosta aina suuntaansa ennen kuin aloin päästä siitä jyvälle. Lopulta ajatuksen kanssa työstämällä saimme ravissa muutamia hetkiä molempiin suuntiin, kun Jetti asettui rehellisesti, kuunteli pohkeeni ja sitä myöten pyöristyi ja kantoi itsensä ihanan kevyenä. Tällaiset onnistumiset tuntuivat niin karmeasti sujuneen tunnin jälkeen todella kivoilta. Samaa tehtävää tultiin myös laukassa. Oikeassa kierroksessa en saanut Jettiä oikein millään hallintaan, mutta vasemmassa kierroksessa se kuunteli vähän paremmin. Etuosan kääntäminen tahtoi unohtua toistuvasti, mikä vaikeutti koko hevosen kääntämistä. Laukassa ei siis tullut onnistumisia, mutta sentään Jetti ei puskenut pahemmin omille teilleen.
Loppuravit teimme loivilla kiemuroilla. Asetus ja ylipäänsä kontrolli vasemmalle oli edelleen hukassa. Oikealle taas asetus löytyi ja ratsastaminen siinä suunnassa oli helpompaa. Suoruus tahtoi tosin taas olla vähän hukassa, kun välillä keskityin liikaa vääntämään ja kääntämään. Eteenpäinpyrkimys ei ollut loppuvaiheessakaan mukana, mikä jätti hevoselle taas vähän liikaa aikaa puuhata muuta. Tällä tunnilla moni perusasia oli minulta pahemman kerran hukassa, mikä jättikin tunnista aika kurjan fiiliksen. En muista, milloin viimeksi tunti Jetin kanssa olisi ollut näin vaikeaa. Jetti keljuili minulle paikoin kuin alkeisratsastajalle konsanaan. Ehkä se yritti kertoa, että ratsastuksessani oli jokin todella pahasti vialla tai ehkä se vain huomasi, etten ollut hereillä. Mikä lie ollut, mutta ei ollut kivaa. Mutta tällaisia kertoja sattuu tämänkin harrastuksen parissa pakosta. Paremmalla tsempillä taas seuraavaan kertaan.
