Laukassa verryttelimme tulemalla samoja puomeja, jotka nousivat lopulta kavaleteiksi. Puomit olivat ympyrän kaarella. Tehtävänä oli pelata väliä eri askelmäärillä. Isommalla tiellä väliin piti saada neljä askelta, pienemmällä tiellä kolme. Molemmista suunnista väli kolmella askeleella oli helpompi, sillä silloin tarvitsi mennä vain tavallista laukkaa ja ylittää puomit keskeltä. Laukan lyhentäminen ja tien muuttaminen siten, että väli sujui neljällä askeleella olikin vaikeampaa. Jetti pääsi etupainoiseksi, kun taisin unohtaa ratsastaa pohkeella. Seuraavaksi se sitten keksi alkaa nykiä ohjia pitkiksi. Puuttellisen keskivartalon tuen takia kellahtelin aina etukenoon ja siitä meni aina tovi ennen kuin sain itseni pystyyn. Opettaja komensi lopettamaan etukenossa könöttämisen ja ratsastamaan kunnon kouluratsastusmeiningillä hevonen kantamaan itsensä edestä. Saimme onneksi sen verran monta sakkokierrosta, että lopulta Jetti alkoi taas kuunnella, jolloin tie ja laukka pysyivät hallussa ja saimme tultua tehtävää niin kolmella kuin neljällä askeleella.
Päivän viralliset hypyt alkoivat ponnistuspuomin, ristikon, pystyn ja okserin muodostamalla jumppasarjalla, jonka väleihin meni yksi laukka-askel. Tehtävää tultiin koko ajan vasemmassa kierroksessa. Emme aloittaneet kovin vahvasti, sillä lyhyellä sivulla Jetti pällisteli päätyä ja sitten se viime hetkessä äkkäsi valkoisen maapuomin. Sehän oli vallan ka-ma-la asia, joten esitimme sille muistaakseni ainakin kaksi kieltoa. En ollut itse edes tajunnut odottaa tällaista, mutta en myöskään ajatellut riittävästi esteen ylittämistä. Ajatus oli siis pahasti karkuteillä. Lopulta sain Jetin rohkaistumaan hurjan puomin yli ja jatkamaan kolmen varsinaisen esteen pariin. Pääosin hypyt sujuivat ihan ok, mutta mukautumiseni oli hukassa. Hyppyjen jälkeen Jetti alkoi innostua, kiihdytti hieman ja nyki ohjaa pidemmäksi. Keikahtelin taas etukumaraan ja vähän säikähdin innostuvaa ratsua. Niinpä kertaalleen stoppasin hevosen kokonaan, jotta se ei ihan lähtisi lentoon. Opettaja kertoi Jetin vain innostavan ja neuvoi työstämään laukkaa heti hyppyjen jälkeen. Jännitin kyllä hyppyjä, jolloin en ihan parhaiten uskaltanut antaa kädellä myöten, kun pelkäsin mahdollista intoilua esteen jälkeen. Hiljalleen kuitenkin Jetti malttoi taas paremmin, kun muistin ratsastaa heti tehtävän jälkeen enkä jäänyt odottamaan. Loppujen lopuksi opettaja hinasi viimeisen esteen ennätyskorkeuteemme, hurjaan 92 senttiin. Tarkkaa tämä homma, kun pitää paritkin sentit huomioida, mutta ennätys se on parinkin sentin ylitys, haha. Oli kiva huomata, että tsemppauksen jälkeen sain mukauduttua hyppyihin paremmin, vaikka hiomista olisi toki ollut. Korkeus ei onneksi jännittänyt sen kummemmin.
Seuraavaksi tulimme pariin kertaan oikeasta kierroksesta aloittaen kavaletin ja laatikkopaloilla varustetun pystyn kahdeksikolla. Tehtävää tultiin vielä siten, että ensimmäisenä ollut kavaletti hypättiin vielä kolmantena (ratapiirroksesta siis esteet 5, 3 ja 5 uudelleen). Jetti vähän puski taas päädyssä, kun en näemmä vieläkään saanut sitä täysin keskittymään. Kavaletista pääsimme kuitenkin kerta toisen jälkeen yli. Laukka tosin taisi jäädä vaihtumatta, mutta Jetti korjasi lennosta. Toisena ollut pysty oli saanut alleen pari laatikkopalaa tai vastaavaa. En ajatellut niistä kummempaa, mutta niin vain Jetti viurahti vasemmalta ohi. Naureskelin opettajalle, että tällä kertaa en ajatellut kieltoa, mutta en kyllä ajatellut esteen ylittämistäkään. Ajatus oli taas hukassa. Jetin kanssa pitää ajatella esteillä aina eteen ja yli, jotta ratsukin päättää tulla mukana. Toisella yrittämällä Jettikin tuli mukana ja pääsimme tehtävän loppuun. Kolmen hypyn kokonaisuus meni lopulta kerralla putkeen, joskin laukanvaihdot tulivat aina hyppyjen jälkeen. Myönnän kyllä, etten ehtinyt keskittyä tiedottamaan uutta suuntaa, kun keskittyminen meni kaikkeen muuhun.
Tällaistä menoa sitten tänään. Maneesille käppäillessä mietin, kuinka viime kerran hyppelyt tuntuivatkin sujuneen niin kivasti. Samalla huomasin, etten ollut yhtä jämäkällä asenteella menossa hyppäämään. Sen sijaan ehdin ajatella, että entä jos meneekin huonosti. Auts, noin ei olisi pitänyt tehdä! Asenne ratkaisee etenkin Jetin kanssa ja jos sitä ei ole, kerjää lähes varmasti vaikeuksia. En tiedä, miksi oma otteeni oli tänään hukassa, mutta useimmat kiellot olivat täysin turhia. Valkoisen maapuomin yhden kiellon olisin voinut vielä hyväksyä, sillä Jettihän nyt on Jetti. Sen sijaan kiellot laatikkopaloin varustetulle pystylle ja ihan tavispystylle olivat niin turhia. Eteen ja yli, onko se nyt niin vaikea sisäistää ja toteuttaa? Näemmä on. Oppia ikä kaikki, se on pidettävä mielessä näinä kertoina, kun hommat eivät menekään niin ruusuisesti. Plussaa joka tapauksessa on se, että Jetti alkaa innostua hyppäämisestä minunkin kanssani ja näen välähdyksiä siitä sen kisaratsupuolesta. Vielä kun opin olemaan nynnyn sijasta esteratsastaja, niin eiköhän meistä ihan asiallinen esteratsukko saada.
