Pohkeet läpi

Maanantaina vuorossa oli koulutunti Jetin kanssa. Tunnilla oli ihanasti lisäkseni vain toinen ratsukko, joten pääsimme nauttimaan opettajan ekstrahuomiosta. Kentän jäisyyden vuoksi työstimme hevosia vain käynnissä ja ravissa, mutta ne askellajit riittivät mainiosti pohkeenväistöihin ja hevosen muodon työstämiseen.

Ensimmäiseksi teimme pohkeenväistöjä pitkillä sivuilla vapaavalintaisesti joko tiimalasimaisesti eli uralta keskemmäs, suoristus ja väistätys takaisin tai sitten portaittain. Tehtävän ideana ei ollut hinkata väistöjä täydellisen oppikirjamaisesti, vaan saada niiden avulla pohkeet läpi. Väistöissä riitti se, että hevonen kuunteli pohkeen ja lähti sivulle, jolloin sen sai suoristaa kiitoksena ja tehdä joko toisen porrasväistön tai väistättää takaisin uralle. Käynnissä Jetti hidasteli väistöissä aluksi. Kun pohkeet alkoivat mennä paremmin läpi, aloin kiinnittää huomiota tahdin säilymiseen. Väistöissä oikealle opettaja neuvoi ratsastamaan Jettiä paremmin ulko-ohjan tuelle. Väistöissä vasemmalle sain taas puolestaan huolehtia siitä, ettei Jetti pullahtanut kaulastaan vasemmalle, vaan pysyi suorempana. Välillä pohkeeni eivät tarkoittaneet Jetille mitään, jolloin muistutin raipalla enkä jäänyt hinkkaamaan pohkeilla. Tahti alkoi säilyä toistojen myötä paremmin. Vielä saisin kiinnittää huomiota väistöjen jälkeiseen suoruuteen, sillä etenkin vasemmalle tehtyjen väistöjen jälkeen Jetti pyrki jatkamaan enemmän vasemmalle kuin suoraan.

Kevyessä ravissa jatkoimme väistöjä samaan tapaan. Jetti alkoi liikkua aika mukavasti, ja opettajakin kehui sen ravaavan mukavan letkeästi. Väistötkin alkoivat paikoin lähteä ihanan helposti ilman, että Jetti teki niiden aikana mitään ylimääräistä. Parhaimmillaan tahti säilyi ja Jetti pysyi samassa muodossa molempien väistöjen ajan. Välillä tosin jäin nyhräämään ylimääräistä, mikä sai Jetin joko hidastamaan tai jännittymään. Pääosin väistöt kuitenkin sujuivat mukavasti, ja saatoin taas fiilistellä sitä, kuinka mukavan herkkä hevonen Jetti oikeasti on. Osaan vain harmillisen hyvin joskus säheltää niin paljon Jetin kyydissä, että se jännittää itsensä ihan kippuralle eikä enää yritäkään ymmärtää epämääräisiä apujani. Minulla onkin vielä paljon tekemistä rentouden kanssa ja siinä Jetti onkin oivallinen opetusmestari. Se kun ei varmasti yritäkään rentoutua, jos kuski on kuin rautakangen niellyt suolapatsas.

Väistöjen jälkeen siirryimme tunnin toisen tehtävän eli hevosen muotoon vaikuttamisen pariin. Opettaja kertasi aluksi sen, ettei hevosta ratsasteta pyöreäksi ohjalla edestä taakse, vaan pohkeella takaa eteen (olin aika syyllisen näköinen opettajan puhuessa tuosta väärästä tavasta). Hyvänä kertauksena tuli myös istuntavinkit eli pohkeet tuntumalle, kyynärpäät kylkiin ja vatsa vähän lyhyemmäksi rutistettuna. Opettaja muisti edelliskerran valitteluni puutteellisesta keskivartalon tuesta ja syynäsikin nyt mukavasti istuntaani. Ideana oli se, että kun kuski saa itsensä oikein, on hevosellakin helpompi kulkea oikeinpäin. Opettaja korjasi ihanan sinnikkäästi lepattavaa oikeaa kyynärpäätäni takaisin paikoilleen sekä hoksautti siitä, että pohkeeni saisivat olla hieman taaempana ja pysyä paremmin tuntumalla. Sain myös tietoisesti vinksauttaa itseni istumaan selkä notkolla, jotta huomaisin Jetin reaktion. Sehän jarrutti heti, kun pullahdin väärinpäin. Kun taas loksauttelin itseni oikeinpäin, rentoutui Jettikin ja liikkui paremmin.

Vaikeinta oman istunnan korjaamisessa oli saada pohkeet pysymään taaempana. Olen luonnostani hyvin jäykkä enkä harmillisesti tajua venytellä säännöllisesti, joten istun satulassa yhtenä jumikönttinä. Sitten kun yritän saada itseäni venymään oikeaan asentoon, on jäykkä kroppani melkoisessa pinteessä. Hiljalleen itseäni korjaamalla aloin saada palikoita kohdalleen. Käynnissä oli helpointa saada pohkeet taaemmas, harjoitusravissa taas vaikeampaa. Jetti kuitenkin palkitsi hyvät hetkeni ravaamalla paikoin nätin pyöreänä tuntumalla pysyen. Harjoitusravissa oli myös helppoa istua niinä hetkinä, kun sain selän notkon pois, kyynärpäät kylkiin ja pohkeet tuntumalle. Jetti tuntui noina hetkinä aika makealta ja fiilistelin taas kerran ratsastuksen hienoutta. Istunnassani riittää kyllä korjaamista, mutta on mukava huomata, ettei se taida onneksi ihan mahdotonta olla.

Itse muotoon vaikuttaminen sujui aina, kun sain ratsastettua pohkeella riittävästi. Jetti oli niinä hetkinä mukavasti tuntumalla ja eteni rennosti. Kun taas omat palikkani levisivät, unohdin ratsastaa pohkeella tai jäin kädellä hitaaksi, jännittyi Jetti välittömästi. Teimme myös siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Aiemmin olen voivotellut sitä, kuinka en millään saa hevosia pysymään tasaisena siirtymisissä alaspäin, vaan ne nakkaavat päänsä aina ylös. Tällä kertaa onnistuin! Jetti esitti  muutamia kertoja todella asiallisia siirtymiä raviin sekä takaisin käyntiin ilman, että pää nousi minnekään. Ilmeisesti sain istuntani vakautettua enkä jäänyt puristamaan ohjia, vaan osasin rentoutua ajoissa. Oli aika kivaa huomata, kuinka yhden tunnin aikana onnistuin oppimaan vähän tämän asian korjaamista. Olisi tosin pitänyt vielä vähän tarkemmin syynätä, mitä kaikkea tein eri tavalla, jotta osaisin jatkossakin tehdä asiat samoin.

Loppuravissa keventelimme koko kentän kahdeksikkoa, jonka suunnanmuutokset mentiin lävistäjiä myöten. Niiden loppupuolella ajateltiin vähän väistöä kohti uraa, jotta hevoset saatiin valmisteltua hyvin tulevaan kulmaan. Kun sain taas istuntaani paremmaksi, oli ihmeellisen helppoa pitää pohkeita paremmin tuntumalla ja ennen kaikkea kevennys muuttui kivan eleettömäksi, kun en ponnistellut turhia itse. Jetti liikkui pääosin edelleen mukavan letkeästi eikä sen kanssa tarvinnut kummemmin säätää. Pohkeetkin menivät kivasti läpi, joten tunnin tehtävät olivat selvästi olleet hyödyksi. Kauhistelinkin nauraen opettajalle, että mitähän tästä tulee, kun koulutunnit alkavat olla näin kivoja. Oikeasti on ihana huomata itsekin pieniä kehittymisen merkkejä ratsastuksen parissa. Kun aloin käydä Tallinmäellä, en juuri hihkunut riemusta, kun sain Jetin koulutunnille. Nyt taas odotan innolla, mitä kaikkea pääsen sen kanssa oppimaan. Tämä oli mainio päätös vuoden 2013 ratsastuksille, ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen.

Ajatus karkuteillä

Viikon kolmas kerta Jetin kanssa hurahti neljän ratsukon estetunnilla. Taktikoin ovelasti ja kuljetin Jetin pelottavien kohtien ohi molemmista suunnista ensin reippaan hevoskaverin perässä. Sen jälkeen Jetti kyllä pällisteli kohtia, mutta ei niin pahasti kuin olisi voinut. Ravissa verryttelimme niin omaan tahtiimme kuin tulemalla lyhyellä sivulla olleita kahta puomia. Tehtävänä oli säilyttää sama tahti niin muualla kuin puomeilla. Ensimmäisellä kerralla Jetti pällisteli myös puomeja, mutta sen jälkeen ravasi niiden yli mukavasti molemmista suunnista. Pohkeet kiinni -taktiikka auttoi kummasti.

Laukassa verryttelimme tulemalla samoja puomeja, jotka nousivat lopulta kavaleteiksi. Puomit olivat ympyrän kaarella. Tehtävänä oli pelata väliä eri askelmäärillä. Isommalla tiellä väliin piti saada neljä askelta, pienemmällä tiellä kolme. Molemmista suunnista väli kolmella askeleella oli helpompi, sillä silloin tarvitsi mennä vain tavallista laukkaa ja ylittää puomit keskeltä. Laukan lyhentäminen ja tien muuttaminen siten, että väli sujui neljällä askeleella olikin vaikeampaa. Jetti pääsi etupainoiseksi, kun taisin unohtaa ratsastaa pohkeella. Seuraavaksi se sitten keksi alkaa nykiä ohjia pitkiksi. Puuttellisen keskivartalon tuen takia kellahtelin aina etukenoon ja siitä meni aina tovi ennen kuin sain itseni pystyyn. Opettaja komensi lopettamaan etukenossa könöttämisen ja ratsastamaan kunnon kouluratsastusmeiningillä hevonen kantamaan itsensä edestä. Saimme onneksi sen verran monta sakkokierrosta, että lopulta Jetti alkoi taas kuunnella, jolloin tie ja laukka pysyivät hallussa ja saimme tultua tehtävää niin kolmella kuin neljällä askeleella.

Päivän viralliset hypyt alkoivat ponnistuspuomin, ristikon, pystyn ja okserin muodostamalla jumppasarjalla, jonka väleihin meni yksi laukka-askel. Tehtävää tultiin koko ajan vasemmassa kierroksessa. Emme aloittaneet kovin vahvasti, sillä lyhyellä sivulla Jetti pällisteli päätyä ja sitten se viime hetkessä äkkäsi valkoisen maapuomin. Sehän oli vallan ka-ma-la asia, joten esitimme sille muistaakseni ainakin kaksi kieltoa. En ollut itse edes tajunnut odottaa tällaista, mutta en myöskään ajatellut riittävästi esteen ylittämistä. Ajatus oli siis pahasti karkuteillä. Lopulta sain Jetin rohkaistumaan hurjan puomin yli ja jatkamaan kolmen varsinaisen esteen pariin. Pääosin hypyt sujuivat ihan ok, mutta mukautumiseni oli hukassa. Hyppyjen jälkeen Jetti alkoi innostua, kiihdytti hieman ja nyki ohjaa pidemmäksi. Keikahtelin taas etukumaraan ja vähän säikähdin innostuvaa ratsua. Niinpä kertaalleen stoppasin hevosen kokonaan, jotta se ei ihan lähtisi lentoon. Opettaja kertoi Jetin vain innostavan ja neuvoi työstämään laukkaa heti hyppyjen jälkeen. Jännitin kyllä hyppyjä, jolloin en ihan parhaiten uskaltanut antaa kädellä myöten, kun pelkäsin mahdollista intoilua esteen jälkeen. Hiljalleen kuitenkin Jetti malttoi taas paremmin, kun muistin ratsastaa heti tehtävän jälkeen enkä jäänyt odottamaan. Loppujen lopuksi opettaja hinasi viimeisen esteen ennätyskorkeuteemme, hurjaan 92 senttiin. Tarkkaa tämä homma, kun pitää paritkin sentit huomioida, mutta ennätys se on parinkin sentin ylitys, haha. Oli kiva huomata, että tsemppauksen jälkeen sain mukauduttua hyppyihin paremmin, vaikka hiomista olisi toki ollut. Korkeus ei onneksi jännittänyt sen kummemmin.

Seuraavaksi tulimme pariin kertaan oikeasta kierroksesta aloittaen kavaletin ja laatikkopaloilla varustetun pystyn kahdeksikolla. Tehtävää tultiin vielä siten, että ensimmäisenä ollut kavaletti hypättiin vielä kolmantena (ratapiirroksesta siis esteet 5, 3 ja 5 uudelleen). Jetti vähän puski taas päädyssä, kun en näemmä vieläkään saanut sitä täysin keskittymään. Kavaletista pääsimme kuitenkin kerta toisen jälkeen yli. Laukka tosin taisi jäädä vaihtumatta, mutta Jetti korjasi lennosta. Toisena ollut pysty oli saanut alleen pari laatikkopalaa tai vastaavaa. En ajatellut niistä kummempaa, mutta niin vain Jetti viurahti vasemmalta ohi. Naureskelin opettajalle, että tällä kertaa en ajatellut kieltoa, mutta en kyllä ajatellut esteen ylittämistäkään. Ajatus oli taas hukassa. Jetin kanssa pitää ajatella esteillä aina eteen ja yli, jotta ratsukin päättää tulla mukana. Toisella yrittämällä Jettikin tuli mukana ja pääsimme tehtävän loppuun. Kolmen hypyn kokonaisuus meni lopulta kerralla putkeen, joskin laukanvaihdot tulivat aina hyppyjen jälkeen. Myönnän kyllä, etten ehtinyt keskittyä tiedottamaan uutta suuntaa, kun keskittyminen meni kaikkeen muuhun.

Tulimme vielä pienen radan pariin kertaan noin 70-80 sentin korkuisena. Olimme seisoskelleet Jetin kanssa hetken, joten opettaja pisti meidät ensin laukkaamaan maneesia ympäri. Tehtävänä oli herättää Jetti reagoimaan pohkeeseen, sitten tarkistaa pidätteet ja niiden toimiessa lähteä radalle. Jänistin vähän enkä uskaltanut laukata kunnolla eteen, kun Jetti tahtoi olla edestä vähän vahva. Opettaja patisti etenemään, ja menimme sellaisella sopivalla vauhdilla. Pidätteet menivät ihan hyvin läpi, ja pääsimme lähestymään ykköstä. Pääty oli edelleen jännä, mutta opettaja komensi säilyttämään hyvän laukan sen läpi. Ykkösen ja kakkosen väli olisi ollut sujuvalla ratatempolla kolme askelta, mutta menimme neljällä. Jetti nyki vähän ohjia toisen hypyn jälkeen, jolloin rytmi katosi. Kolmosen yli pääsimme kuitenkin, mutta nelosella Jetti viurahti oikealta ohi. Jetti ei keskittynyt enkä minäkään, joten ratsu valitsi hyppäämisen sijasta ohittamisen. Toistimme saman toisen kerran, jolloin karehduin Jetille kunnolla. Senpä jälkeen pääsimme kolmoselta neloselle, ja Jetti ei miettinyt kieltoa, vaan mönki mieluummin esteen yli. Siitä pääsimme jatkamaan vielä viimeisen esteen eli viitosen, jolle ei tullut ongelmia. Toisella kerralla rata meni paremmin, kun olin itsekin menossa ja tiesin olla tuplasti tarkempi, ettei Jetti ehtisi ajatella omiaan. Tällä ajatuksella rata menikin ihan kohtuullisesti, ja hypyt olivat siinä tältä kertaa.

Tällaistä menoa sitten tänään. Maneesille käppäillessä mietin, kuinka viime kerran hyppelyt tuntuivatkin sujuneen niin kivasti. Samalla huomasin, etten ollut yhtä jämäkällä asenteella menossa hyppäämään. Sen sijaan ehdin ajatella, että entä jos meneekin huonosti. Auts, noin ei olisi pitänyt tehdä! Asenne ratkaisee etenkin Jetin kanssa ja jos sitä ei ole, kerjää lähes varmasti vaikeuksia. En tiedä, miksi oma otteeni oli tänään hukassa, mutta useimmat kiellot olivat täysin turhia. Valkoisen maapuomin yhden kiellon olisin voinut vielä hyväksyä, sillä Jettihän nyt on Jetti. Sen sijaan kiellot laatikkopaloin varustetulle pystylle ja ihan tavispystylle olivat niin turhia. Eteen ja yli, onko se nyt niin vaikea sisäistää ja toteuttaa? Näemmä on. Oppia ikä kaikki, se on pidettävä mielessä näinä kertoina, kun hommat eivät menekään niin ruusuisesti. Plussaa joka tapauksessa on se, että Jetti alkaa innostua hyppäämisestä minunkin kanssani ja näen välähdyksiä siitä sen kisaratsupuolesta. Vielä kun opin olemaan nynnyn sijasta esteratsastaja, niin eiköhän meistä ihan asiallinen esteratsukko saada.

Jäistä menoa

Lauantaina vuorossa oli maasto Jetin ja kahden muun ratsukon kanssa. Kelinä oli +3 ja tiet pitkälti peilijäällä. Hevosilla oli tietysti hokit, joten ne pysyivät pystyssä hyvin. Reissun aikana menimme pääosin käyntiä ja ravia, laukkaa otimme kaksi pätkää. Ensimmäisessä laukkaosuudessa Jetti tosin päätti pysyvänsä johtohevosen perässä mainiosti vetävällä ravillakin, jota se meni tovin ennen kuin suostui siirtymään laukalle. Toinen laukkapätkä sujuikin sitten jo mainiosti. Oli kyllä outoa katsella hyvin vähälumista ja jäistä maisemaa näin joulukuussa. Kyllähän tähän olisi pitänyt jo tottua, mutta oudolta se silti näyttää. Jospa se talvi tulisi sopivasti takaisin, niin pääsisi niin maastossa kuin kentällä ratsastamaan ihan kunnolla.

Pieniä, hyviä hetkiä

Neljän päivän tauko hevosteluista joululomailun merkeissä hurahti ihmeen kivuttomasti. Perjantaina oli kuitenkin ihana kivuta Jetin kyytiin ja köpötellä tovi menemään. Päätin mennä rennosti ilman kummempia suunnitelmia, kun askellajeina olivat käynti ja ravi. Käynnissä tein muutamia pohkeenväistöjä uralta keskemmäs ja takaisin sekä takaosan väistätystä sisemmäs ja ulommas. Väistöissä oli kiva huomata, kuinka helposti ne välillä lähtivät. Osasin olla nyhertämättä pohkeilla ylimääräistä, jolloin Jetti pääsi väistämään mukavan kevyesti. Väistöt oikealle olivat aika ok. Väistöissä vasemmalle sain muistaa tarkkailla, ettei takaosa päässyt johtamaan. Samalla sain huolehtia siitä, ettei Jetti päässyt kaulastaan mutkalle. Väistöissä tahti tahtoi vähän hiipua, mutta toistojen myötä meno tasottui.

Takaosan väistätyksiä tein käynnissä ratsastamalla kenttää kolmena isona ympyränä, joiden aikana siirtelin takaosaa vuoroin sisemmäs, vuoroin ulommas. Takaosan siirtäminen sisemmäs tuntui molempiin suuntiin helpommalta. Takaosan siirto ulommas puolestaan tahtoi ensin tökkiä, kunnes muistin taas ensin ottaa etuosan haltuun ennen kuin pyysin takaosaa minnekään. Pyrin tässä tehtävässä kiinnittämään erityishuomiota siihen, että muistin antaa aina ajoissa myöten enkä jäänyt näpertämään ylimääräistä. Välillä jopa mumisin puoliääneen, että pyyntö, rentous, pyyntö, rentous, etten jäisi vaikuttamaan turhaan. Paikoin tämä onnistuikin, mutta kiinnitin huomiota hyvin levottomaan sisäohjaan. Jos en ollut siinä turhaan kiinni, niin sitten nakkasin sen aina hetkeksi kokonaan löysälle ennen kuin kerin sen taas takaisin tuntumalle. Mitä ihmettä? Plussaa on toki se, että hiljalleen olen oppinut hellittämään sisäohjastakin, mutta ei sitä nyt noin dramaattisesti sentään tarvitsisi tehdä. Hienosäätö lienee paikallaan. Muutoin takaosan siirtely alkoi sujua ihan asiallisesti. Tätä olikin kiva treenata kevyesti pienen tauon jälkeen.

Ravissa en tehnyt mitään ihmeellistä, kunhan humputtelin menemään ja kiinnitin vähän huomiota omaan istuntaani. Keventäessä sain pohkeet paremmin tuntumalle, kun pyrin avaamaan polviani irti satulasta. Nyt koneen ääressä istuessa muistin keventäneeni taas turhan korostetusti eli etureisiä käyttäen sen sijaan, että olisin keventänyt eleettömämmin. Harjoitusravissa istuessa tunnuin valuvan jotenkin satulassa taaemmas ja jouduin korjaamaan asentoani muutamia kertoja. Huomasin myös helposti unohtavani hengittää rennosti ja antavani selän painua notkolle. Kun sain notkon pois selästä, keksivät puolestaan jalkani jännittyä. Olen melkoinen jumikimppu, mutta on kiva kuitenkin kyetä huomaamaan, miten yhden asian korjaaminen vaikuttaa muuhun kroppaan. Ravissa annoin Jetin edetä aika rauhassa. Lopussa pyysin vähän enemmän tarmoa lähinnä siihen, että jalat nousisivat, vauhdin ei niinkään tarvinnut kasvaa. Muutamina hetkinä kuvittelinkin saaneeni pohkeeni sen verran töihin, että Jetti pisti askeleisiinsa ilmavuutta ja pontevuutta. Kuvittelua tai ei, muutamat ravipätkät tuntuivat kivoilta.

Ratsastelun päätteeksi tajusin, kuinka vaivattomasti tunti oli mennyt. Emmehän me ihmeitä tehneet, mutta väistättelyt sujuivat aika kivasti eikä asioista tarvinnut kinastella. Oli ilo ratsastaa näin puolihuolimattomasti, kun asiat tuntuivat sitä myöten sujuvan paremmin. Jetin kanssa on niin kivaa mennä silloin, kun en itse ota mistään turhia kierroksia, jolloin ratsukin tekee asiat pitkälti muitta mutkitta. Kuten joku viisas on todennut: hevonen on ratsastajansa peili. Tänään oli mukavasti tyyntä puolin ja toisin, jolloin olin taas niin iloinen tästä harrastuksesta. On tämä vain niin mahtava laji!

Hyvät hypyt, hyvä mieli

Sunnuntaina lähdin Jetin kanssa hyppäämään Tallinmäen estetunnille kahden muun ratsukon kanssa. Maneesi oli Jetille taas ihmetyksen aihe, mutta sain oltua itse vähän maltillisempi, ja aloimme päästä kohtuullisesti molempiin päätyihin. Kokonaan Jetti niitä ei unohtanut, mutta meni niiden ohi riittävän siivosti. Vielä kun oppisin olemaan itse täysin rauhassa, niin saisin varmasti Jetin rentoutumaan paljon paremmin ja nopeammin. Käynnissä ja ravissa verryttelimme omatoimisesti, ja Jetti liikkui ihan ok. Etenkin pelottavien kohtien jälkeen se esitti mukavan energistä etenemistä.

Laukassa verryttelimme tulemalla yhden puomin yli isommalla ja pienemmällä ympyrällä myötä- ja vasta-asetuksilla pelaten. Jetti toimi aika mukavasti molemmissa kierroksissa, kunhan sain sen keskittymään laukkaamiseen. Tällä kertaa vasemmassa kierroksessa meno oli sekä myötä- että vasta-asetuksessa helpompaa. Oikeassa kierroksessa vasta-asetuksessa kääntäminen tuntui paikoin tihkaammalta. Huomasin jääväni siinä sisäohjaan kiinni, joten siitä löysäämällä ja ulkopohkeella paremmin kääntämällä ongelma helpottui hieman. Silti tämä kierros oli vähän vaikeampi. Kierolla tavalla tämä ilahdutti, sillä yleensä ongelmani ovat olleet yleensä aina siinä vasemmassa kierroksessa, joten kerrankin näin.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa suoran linjan (ratapiirroksen esteet 3 ja 2) parisen kertaa. Väli meni sujuvalla laukalla viidellä askeleella. Siinä ei ollut ongelmaa, ja kun Jetti liikkui hyvin, ei se jäänyt pällistelemään toisen esteen jälkeen tullutta aukkoa seinässä. Tämän jälkeen tulimme vasemmassa kierroksessa innariväleillä kavaletin, puomin ja kavaletin (1a-1c). Jetti keksi viurahtaa aina lyhyellä sivulla sisemmäs, mutta siitä huolimatta sain sen ohjattua tehtävälle loppujen lopuksi järkevästi. Tehtävä menikin lopulta parilla toistolla mukavasti. Kerran Jetti valitsi vastalaukan, mutta sain korjattua sen takaisin vasemmaksi lennosta.

Sitten tulimme lyhyemmän radan (ratapiirroksen esteet 1-4 ja 6a-6b). Ykköselle tie oli taas vähän jännä, kun Jetti näki päädyssä omiaan. Sain kuitenkin tuotua sen ensimmäiselle kavaletille, jolloin tehtävä sujui hyvin. Tie kakkoselle oli ihan ok, mutta hoputin vähän turhaan Jettiä eteen. Niinpä välin viides askel oli vähän lyhyempi, mutta kolmosenkin yli menimme hyvin. Neloselle Jetti kääntyi ihan hyvin, mutta laukka ei päässyt vaihtumaan hypyssä, yritin korjata sen, mutta Jetti päätti jäädä ristilaukkaan. Niinpä esteille 6a ja 6b eli askeleen välillä olleille kavaleteille tuli vähän huono lähestyminen, ja Jetti korjasi tilanteen vähän kiihdyttämällä. Mutta vaihtuipa laukka vasemmaksi toisella kavaletilla.

Seuraavaksi lisäsimme tehtävään vielä kaksi lisähyppyä eli tulimme nyt piirroksen mukaisen radan. Opettaja sääti meille keskikorkeudeksi noin 70-80 senttiä, ja radan korkein este oli 90 senttiä. Ykkönen sujui edelleen ihan hyvin pienestä punkemisesta huolimatta. Matka jatkui kakkoselle, jonne maltoin ratsastaa vähän rauhallisemmin. Niinpä väli kakkoselta kolmoselle meni tasaisemmin viidellä askeleella. Neloselle tie oli ihan ok, vaikka tilaa olisi voinut käyttää paremmin. Laukka ei päässyt vaihtumaan tässä, mutta se vaihtui viitosella. Kuutoselle lähestyminen meni mökellykseksi, ja Jetti ampaisi taas vähän. Sain tehtyä pidätteen, jolloin meno vähän tasoittui. Seiska ylittyi ihan ok, joskin hieman vinosta. Saimme uusia vielä radasta kohdan 6a-7. Nyt yksittäin ratsastettuna tiestä tuli paljon parempi. Jetti oli edelleen hyvällä tapaa innoissaan, jolloin se meni sarjan sujuvasti ja suuntasi reippaasti kohti seiskaa. Pieni pidäte meni läpi, ja seiskalle pääsimme mukavasti. Olin hurjan tyytyväinen, ja taputtelin Jetin hyväksi.

Luulin hyppelyiden olevan tässä, mutta opettaja komensikin minut vielä Repen selkään. Se oli päässyt vähän liirailemaan toisen kuskin kanssa, ja minun tehtävänä oli hoksauttaa sille, että esteistä kuuluu mennä yli, ei ohi. Tulimme ihan ensin ravissa pari kertaa ristikon ympyrällä, sitten laukassa. Repe pääsi liirailemaan ja pudottelemaan raville, kunnes sain ratsastettua sekä eteen että käännettyä enkä jäänyt tekemään vain toista. Hyppelimme myös suoran linjan, kavalettitehtävän sekä kokonaan neljän esteen radan eli numerot 1-4 ja 6a-6b. Kaikki laukat eivät vaihtuneet, vaan korjasin ne ravin kautta ja päästin vahingossa Repen livahtamaan kahdesta eri esteistä ohi, mutta lopulta viimeisellä radalla homma toimi. Repe meni sinne, minne piti ilman ongelmia. Itselle tuli hyvänä muistutuksena se, että ratsastaessa on osattava tehdä useampaa asiaa, mutta mitään ei kerralla, jotta ratsu ei hämmenny. Repen kanssa avain onnistumiseen on varmasti se, että sen saa ensiksi etenemään kunnolla. Sen jälkeen niin moni asia helpottuu. Oli kiva päästä hyppäämään Repellä toisen kerran, sillä tämä kerta oli aikaisempaa kertaa parempi. Kiittelin Repenkin hyväksi, sillä se oli yrittänyt läpi tunnin kovasti. Tästäpä tulikin hyvä tunti. Kaksi ratsua ja molempien kanssa onnistumisia. Etenkin Jetin kanssa hyppelyistä jäi niin hyvä fiilis, että tällä pärjää taas tovin.

Loppuun on taas aika toivottaa mitä ihaninta ja lämpöisintä joulua kaikille, niin teille kaksijalkaisille kuin nelijalkaisille kavereillemme!

Rentoa menoa maastossa

Lauantaina suuntasin Tallinmäen maastoon Jetin ja neljän muun ratsukon kanssa. Otimme pidemmän laukkapätkän lenkin alkupuolella, ja hevoset asettuivat laukkaamaan ihanan rennosti. Kenelläkään ei ollut kiire ja meno oli mukavan letkeää. Jetti mennä puksutti tasaisen varmasti vailla huolen häivää, joten hymyilin selässä hangon keksinä. Laukkaaminen on niin kivaa! Loppumatkan menimme käyntiä ja ravia. Keli oli siinä mielessä kohdillaan, että kylmä ei tullut kelin ollessa nollassa eikä mitään satanut niskaan. Loppumatkasta Jetti esitti vielä ihanan pontevaa ravia. Voi kunpa saisin taiottua sen samanlaiseen menoon myös kentällä. Onneksi sentään maastossa pääsen aina kokemaan, kuinka näppärästi se osaa liikkua. Reilun tunteroisen lenkki hurahti taas hetkessä ohi ja tallille palasi jälleen kerran iloinen seurue. Kivaa!

Paikoin ryhdikästä menoa

Keskiviikon valmennusryhmän tunnille sain Jussin. Mielessäni toivoin vaikka hassua leikkituntia kouluväännön sijaan ihan joulun läheisyyden kunniaksi, mutta loppujen lopuksi tunti meni mukavasti ihan oikeastikin ratsastaen. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja tunnin teemana oli vaikuttaa hevosen muotoon.

Käynnissä jakaannuimme ympyröille, ja tehtävänä oli lyhentää käyntiä ja ratsastaa hetki pienempää ympyrää takaosakäännöksen ideaa hyödyntäen. Tavoitteena oli saada takajalat ja selkä käyttöön oikein. Ensimmäisenä sain hakea Jussin lyhyeen käyntiin, mikä ei onnistunut ihan suitsait. Jostain syystä Jussi pyrki painamaan kädelle eikä halunnut hidastaa ja keventyä. Pohje tuntumalle ja pieniä pidätteitä, niin johan Jussi alkoi ymmärtää. Takaosakäännöstä hyödyntäen tehdyt ympyrät onnistuivat paremmin vasemmassa kierroksessa. Oikeallekin tuli onnistumisia, mutta siinä sain työstää enemmän. Molemmissa suunnissa Jussi oli välillä aika raskas edestä ja pyrki pidempään askeleeseen. Ihmettelin asiaa opettajalle ja hän tuumasi sen johtuvan siitä, ettei takaosa ollut vielä käytössä. Niinpä Jussi ei vienyt painoaan taakse, vaan pyrki nojaamaan eteen. Molempiin suuntiin saimme muutamia hyviä hetkiä, jolloin Jussi käytti itseään oikein eikä etuosan raskaudesta tai alta kipittämisestä ollut tietoakaan.

Tämän jälkeen työstimme hevosia ravissa niin kolmella isolla ympyrällä kuin uraa myöten menemällä. Tavoitteena oli saada hevosia venyttämään vähän eteen ja alas. Ravi taitaa olla Jussin vahvin askellaji, joten sen työstäminen oli aika helppoa. Jussi venytti mukavasti ja pysyi pidemmässäkin muodossa tuntumalla, kun muistin ratsastaa pohkeella. Kun unohdin pohkeet, pyrki Jussi etupainoiseksi ja kiskoi vähän ohjaakin. Opettaja muistuttikin huolehtimaan, että Jussi kantaa itsensä myös pidemmässä muodossa. Vasemmassa kierroksessa huomasin Jussin välttelevän asettumista ja pyrkivän vähän puskemaan sisälle. Opettajan vinkin myötä tajusin alkaa kääntää Jussia paremmin ulkoa ja pidin sisäpohkeen tuntumalla, jolloin ratsu pääsi suoristumaan ja meno parani. Oli kivaa työstää hevosta pidemmässäkin muodossa etenkin, kun Jussi toimi näin mukavasti.

Ravityöskentelyn jälkeen palasimme hetkeksi käyntiin, jossa haimme hevoset taas vähän lyhyemmiksi. Kun se onnistui, sai nostaa laukan ja työstää vuorostaan sitä. Laukassa ei haettu varsinaisesti mitään tiettyä muotoa, vaan keskityttiin hevosen suoruuteen. Vasen laukka toimi tänään oikeaa paremmin. Jussin suoruus parani mukavasti, kun muistin kääntää selvemmin ulkoavuilla. Välillä Jussi pyrki painumaan edestä liian alas, jolloin opettaja neuvoi ryhdistämään hevosta puolipidätteillä ja pohkeilla ratsastamalla. Jussi tuntui jäävän tuntumalle mukavasti ja kulki pääosin kevyenä edestä, jolloin sitä oli ilo ratsastaa. Laukan rytmi oli tasainen, ja Jussi tuntui etenevän laukassa tasan niin pitkään, kunnes siltä muuta pyydettäisiin. Ihanaa, kun ei tarvinnut huolehtia siitä, säilyttikö hevonen pyydetyn askellajin vai ei. Koska laukka pyöri vaivattomasti ja Jussi käytti itseään oikein, oli istuminen todella helppoa. Fiilistelin sitä hyvän tovin, sillä en muistakaan, milloin viimeksi satulassa istuminen olisi ollut näin vaivatonta.

Oikea laukka ei ollutkaan ihan niin helppoa. En tiedä, alkoiko Jussi väsyä työskenneltyään tähän asti kuuliaisesti vai ratsastinko epämääräisemmin tähän suuntaan. Veikkaan enemmän jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä kuntoa Jussilla luulisi riittävän. Laukka tuntui kulmikkaammalta ja hieman hankalammalta istua, kun Jussi pääsi leikkimään hirveä eikä kulkenut oikeinpäin. Opettaja neuvoi kohentamaan Jussin ryhtiä, sillä se tuppasi valumaan liian matalaksi ja samalla etupainoiseksi. Pohkeilla olisi saanut ratsastaa paljon aktiivisemmin, sillä valtaosan ajasta Jussi oli aika raskas edestä eikä mennyt niin kivasti kuin vasemmassa laukassa. Muutaman kerran sain sitä ryhdistäytymään, jolloin laukka tuntui pyöreämmältä ja ratsukin tuntui nousevan alla ja olevan taas kevyenä tuntumalla. Itselle jäi lopulta vähän hämäräksi, mikä oli se oikea tapa pyytää Jussia ryhdistäytymään. Sitä oikeanlaista pohkeiden ja ohjan oikeanlainen käyttöä jouduin vielä tällä kerta kovasti välillä haeskelemaan.

Loppuraveissa Jussi tahtoi olla vähän kiireinen ja juosta alta pois. Ilmeisesti sen keskittymiskyky oli jo loppunut enkä itsekään ratsastanut enää parhaiten. Lopulta sain haettua sen vähän pidempään muotoon, jossa se malttoi välillä pysyäkin rennommin. Opettaja kommentoi lopuksi, että Jussi oli näyttänyt välillä siltä, että se olisi tehnyt mitä vain siltä olisi pyytänyt. Kieltämättä tuntiin mahtui monta hyvää hetkeä, jolloin Jussi oli tosi kivasti kuulolla ja tuntumalla. Kehuinkin, kuinka mukavan mutkaton ratsastettava Jussi on ja kuinka hyvä työmoraali sillä on. Kerrassaan kiva tunti! Voi apua, tunnustinko taas nauttineeni koulutunnista? Parempi kyllä näin päin.

Väistöjä ja vaihtoja

Maanantain Tallinmäen tunnilla sain taas nauttia vaihtelevan kelin riemusta. Lämpöasteita oli +1 ja taivaalta tuli räntää höystettynä tuulella. Onneksi vaatteet on keksitty, joten pistin sopivaa kampetta päälle, unohdin turhat jupinat ja valmistauduin Jetin kanssa tulevaan koulutuntiin. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja treenattavina aiheina pohkeenväistöt, siirtymät ja lopuksi vielä laukanvaihdot.

Aloitimme tunnin tekemällä heti käynnissä pohkeenväistöjä uralta keskemmäs, sen jälkeen suoristaen ja vasta sitten takaisin uralle väistättäen. Jetti vähän nihkeili käynnissä, jolloin tahti sammui väistöissä. En ottanut tästä vielä stressiä, vaan annoin Jetin rauhassa lämmetä. Keskityin kuitenkin siihen, että Jetti teki väistön mahdollisimman hyvin. Väistöissä vasemmalle sain olla tarkkana, ettei Jetti päässyt pullahtamaan kaulastaan mutkalle ja samalla heittämään takaosaa johtamaan. Pienet pidätteet vasemmasta ohjasta ja vasemman pohkeen pitäminen tuntumalla auttoivat tähän pulmaan. Oikealle väistöt lähtivät ilman pullahteluja, mutta hivenen vaatimattomasti. Kulmat ratsastettiin myös vähän väistöä ulos ajatellen, jotta hevosten sisätakajalat saatiin töihin. Tämä auttoi kummasti siihen, ettei Jetti oikonut kulmia niin pahasti.

Ravissa ratsastimme samaa kuviota. Nyt kiinnitin myös huomiota siihen, ettei Jetti alkanut hidastella väistöissä turhaan. Väistöt vasemmalle vaativat edelleen tarkkaa huolehtimista vasemmasta puolesta, jotta Jetti ei päässyt kylkimyyryilemään väistön sijaan. Väistöt oikealle puolestaan alkoivat sujua näppärämmin tahdin säilyessä aika kivasti. Kulmissa jatkoimme väistöajatuksen hyödyntämistä. Jetti luikahti kyllä etenkin vasemmassa kierroksessa sisälle, jos en saanut sisätakajalkaa kuriin, mutta meni myös tämän onnistuessa kulman ihanan paljon helpommin. Opettajakin tuumata, että Jetti näytti kuuntelevan vasemman pohkeeni aika hyvin.

Seuraavaksi kuviota tultiin siten, että väistätimme edelleen ravissa uralta keskemmäs ja suoristimme sen jälkeen. Sitten nostimmekin myötälaukan, menimme lyhyen sivun tavallisesti ja toiselle sivulle lähdimme vähän uralta keskempänä. Noin puolivälissä tuli siirtyä raviin ja mennä pohkeenväistöllä takaisin uralle. Tarkoituksena oli saada hevoset pysymään toivotulla reitillä. Väistöt molempiin suuntiin menivät kivasti ja niiden aikana tahti säilyi laukkaamisen ansiosta paremmin. Oikeat laukat nousivat alun tahmailun jälkeen asiallisesti. Vasemman laukan nostoissa esitimme muutamia vääriä laukkoja todennäköisesti siitä syystä, etten saanut Jettiä suoristettua kunnolla. Tarkemmilla avuilla vasenkin laukka alkoi nousta kohtuullisesti. Vasemmassa laukassa suoralla laukkapätkällä Jetti pyrki uralle, kun taas oikeassa laukassa sisälle. Sain olla aika tarkkana ratsastamassa suoraan. Oikean laukan valumista sisälle sain korjattua jonkin verran. Vasemman laukan karkaaminen ulos oli vaikeampi korjattava, mutta aika kohtuullisesti pääsimme siinäkin suoraan. Siirtymät laukasta raviin eivät olleet parhaimpia ja Jetti halusi laukan jälkeen vähän kiirehtiä, jolloin väistöt eivät lähteneet kovin sujuvasti. Opettaja muistutti lähtemään väistöön mahdollisimman nopeasti siirtymän jälkeen, sillä sen avulla Jetin saisi rauhoittumaan raviin paremmin. Kierolla tavalla olin vain hurjan onnellinen, että pääsin pidättelemään Jettiä. Sitä kun saa minun taidoillani useimmiten houkutella vain etenemään.

Tämän jälkeen opettaja pisti meidät vielä kahdeksikolle tekemään laukanvaihtoja lennosta. O-ou, ajattelin minä, joka tykkään tehdä vaihdoista sellaisia numeroita, ettei Jetti-parka enää tajua yhtään apujeni päälle. Opettaja muistutti kertomaan hevoselle aika viime tingassa vaihdosta ja tulemaan sitä ennen huolellisesti suoraan. Kahdeksikko ei siis ollut ihan numeron muotoinen, vaan ympyrän vaihtokohdassa tultiin selvästi suoraan, ei lävistäjämäisesti. Ennen tehtävään lähtemistä päätin, että nyt teen suorat pätkät niin hyvin kuin mahdollista enkä ala panikoida etukäteen vaihdosta. Ne joko tulevat tai eivät, yksinkertaista. Tällä valmistautumisella tehtävä menikin paremmin kuin laukanvaihtoyritykset vähään aikaan. Jetti vaihtoi kivasti oikean laukan vasempaan eikä reitti mennyt ihan oikomiseksi. Vaihdoissa vasemmasta laukasta oikeaan Jetti pääsi vähän ennakoimaan ja pullahtamaan oikealle, mutta ei yhtään niin pahasti kuin joskus. Sain myös vähän korjattua tätä ajattelemalla yksinkertaisesti enemmän suoraan ennen vaihtopyyntöä. Saimmekin tehtyä vaihdot puhtaasti ilman tietoakaan ristilaukasta, jihuu! Olin syystäkin tyytyväinen, sillä viime aikoina risti- ja vastalaukka ovat olleet oikeita riesoja.

Lopuksi pyörittelimme koko kentän kokoista kahdeksikkoa ravissa hakien hevosia venyttämään eteen ja alas. Jetti liikkui mukavan tarmokkaasti ja sitä sai taas pidätellä vähän. Kun sain Jetin odottamaan, asetuksen läpi ja muistin vielä myödätä ajoissa, venytti Jetti aika kivasti. Tunti päättyi kohtuullisen rentoon menoon, ja hihkuin taas niin mielessäni kuin ääneenkin, kuinka kivaa oli. Jetti näytti taas välähdyksiä parhaista puolistaan, kun sain kerrottua sille asiat selvästi ja ylimääräisiä panikoimatta. Tämän tunnin kivojen hetkien avulla nollasin monta kehnoa kertaa ja sain taas vähän makua siitä, mihin suuntaan Jetin kanssa pitäisi pyrkiä. En osaa kyllä vielä edes kuvitella, millainen Jetti on silloin, kun se on täysin avuilla ja kuulolla. Mutta jos tällaiset sinnepäin menneet kerrat tuntuvat jo näin kivoilta, niin se kannustaa treenaamaan lisää ja toivottavasti vielä joskus kokemaan senkin hetken.

Asenne ratkaisee

Sunnuntaina suuntasin vielä Tallinmäen estetunnille, joka pidettiin maneesilla. Ratsuna jatkoi eilisen maastolenkiltä tuttu Repe. Opettaja tuumasi sen käyttäytyneen aiemmalla hyppykerralla oikein hyvin, joten saisin olla rennoin mielin sen kanssa. Maneesissa Repe katseli päätyjä ja nurkkia vähän karkuun pyrkien, mutta oli ihanan fiksu ja tottui niihin kohtuullisesti. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja Repen nuoren iän ja vielä kohottamista kaipaavan kunnon takia otimme porukasta vähiten hyppyjä.

Alkuverryttelyssä teimme ravissa toisella sivulla pätkän pohkeenväistöä uralta keskemmäs ja pyrimme jatkamaan loppumatkan samalla reitillä pysyen. Toisella sivulla puolestaan sai tehdä temponvaihteluita. Olen mennyt Repellä tosiaan tasan yhden koulutunnin ja yhden maaston ennen tätä, joten sain aluksi taas tutustella poniin. Väistöt lähtivät ihan kivasti, kunhan muistin vähän toppuutella Repeä. Pysyimme väistön jälkeen ihan hyvin myös suorassa, joten tehtävä onnistui kohtuullisesti. Temponvaihtelut toisella pitkällä sivulla olivat enemmänkin joko kipitystä tai sitten normaalia ravia. Askelta en kovin saanut venymään epämääräisillä pyynnöilläni. Repe kuitenkin reagoi pohkeeseen ja pidätteisiin, joten jotain sentään tapahtui.

Laukassa teimme myös siirtymän uralta keskemmäs ja pyrimme jatkamaan suoraan. Tämän lisäksi tulimme myös pääty-ympyrällä puomia. Repe pääsi pudottamaan laukkaa aina välillä, kun pohkeeni eivät pysyneet tuntumalla enkä ollut itse riittävän napakasti menossa. Repe kuitenkin nosti aina uuden laukan ja ylitti puominkin asiallisesti, kun se pääsi laukkaamaan sujuvasti. Uraltakin pääsimme keskemmäs ja pysyimme kohtalaisesti suoralla tiellä, joten verryttely onnistui kohtuullisesti. Tässä vaiheessa huomasin taas sen, kuinka helposti jään itse laukannoston jälkeen odottamaan, että hevonen tekee kaiken työn siitä eteenpäin. Tuntumalla pysymisen sijaan lössähdän helposti matkustajaksi, jolloin ratsukin saattaa herpaantua ja tehdä omia ratkaisujaan.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä otimme kahden pystyn suoraa linjaa oikeassa kierroksessa. Ensimmäinen pysty oli ihan tavallinen ja toinen portilla ja lankulla varustettu pysty. Opettaja tuumasi vielä, että Repe on hypännyt muitta mutkitta kaikki erikoisesteet, joten niistä ei olisi huolta. Kuinkas sitten kävikään? Ykköseste ylittyi hyvin, mutta kakkosta lähestyessä naulitsin katseeni esteeseen sitä jännittäen, jolloin Repe tuumasi jonkin olevan vinossa ja stoppasi esteelle. Sain taas kantapään kautta muistaa, kuinka paljon ratsastajan asenne vaikuttaa hevoseenkin. Sittenpä saimme melkoisesti sakkokierroksia ennen kuin opettaja oli tyytyväinen menoomme. Ongelmia olivat välin tuleminen seitsemällä askeleella kuuden sijaan sekä toisen esteen hyppääminen todella oikeaa reunaa hipoen. Otteeni Repestä oli hyvin hutera ja aloin sitten jännittää hyppäämistä. Tuloksena oli melkoista sähellystä ennen kuin kertaalleen sain hienosti epävarmaa ratsastajaansa sietäneen Repen tulemaan välin kuudella askeleella ja hyppäämään toisen esteen vähän paremmin keskeltä. Opettajakin tuumasi, että ratsastuksestani oli näkynyt, kuinka itse kyttäsin toista estettä. Eipä ihme, jos ratsukin heittäytyy tuolloin epävarmaksi.

Seuraavaksi hyppäsimme kahta kaarevaa linjaa aloittaen oikeassa laukassa. Nyt pääsimme esteet joka kerta yli, mutta tiet olivat vähintäänkin jännittäviä. Menimme esteitä melkoisesti reunoja hipoen ja paikoin sangen vinosti hypäten. Repe ei kääntynytkään kovin helpolla eikä pohkeeton ratsastukseni sitä auttanut. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka kiltti Repe oli mennessään esteet vaikka mistä kulmasta. Onneksi en ole ihan heti pääsemässä Repen kanssa hyppäämään, niin en omalla toheloinnillani vie siltä hyppyintoa pois. Loppujen lopuksi sain ratsastettua pohkeet vähän paremmin läpi, jolloin tiet paranivat hieman. Niissä olisi vieläkin ollut rutkasti viilattavaa toki, mutta pienikin parannus tuntui silti kivalta.

Loppuraveissa sain Repeä vähän rentoutumaan ja pyöristymään, jolloin oli hyvä lopettaa tunti. Vaikka päällimmäisenä mielenä olikin harmistus omasta nynnyilyasenteesta, olin Repeen tosi tyytyväinen. On se vain tolkku viisivuotias ja kiltti kuin mikä hypätessään vähän hulluimmistakin paikoista. Siitä tulee varmasti monen ratsastajan luottoesteratsu, kunhan se saa kuntoa kohotettua ja reippaan kuskin selkäänsä.

Edessä pokaali 2013, takana 2012.

Illalla pyörähdin vielä tallin pikkujouluissa, joissa seura palkitsi kuuden osakilpailun kattavan cupin sarjojen voittajat. Nappasin seniorituntiratsastajien sarjan voiton toisen kerran peräkkäin. Kiitos tästä Peralle, Lorelle, Epperille, Elmolle ja Potterille!

80-90 sentin rata testissä

Sunnuntaina suuntasimme Kaisan kanssa Helin ylimääräiselle kolmen hengen estetunnille. Ratsunani oli tietysti Puppe, kukas muukaan. Estetunnin ideana oli rataharjoitus, jonka sai tulla toivomallaan ja opettajan hyväksymällä korkeudella. Minä esitin toiveeni 80 sentistä, mikä meni opettajalta muitta mutkitta läpi. Alkuverryttely mentiin omaan tahtiin, kuten ennenkin. Puppe liikkui mukavasti pienen herättelyn jälkeen ravista alkaen. Laukassa pyrin pitämään Pupen kevyenä edestä tekemällä pieniä pidätteitä ohjasta ja ratsastamalla pohkeella, mikäli Puppe pyrki nojaamaan eteenpäin ja kiihdyttämään vauhtia ryhdistäytymisen sijaan. Välillä Pupen laukka tuntuikin siltä, että etuosa keveni ja takajalat tulivat alle, mutta pääosin menimme tuttua, vähän edestä raskasta laukkaa. Oma istuntani toimi kuitenkin paremmin, joten sain oltua menossa mukana helpommin. Pidätteetkin tuntuivat menevän läpi, joten Puppe vaikutti olevan sopivasti hommissa mukana.

Verryttelyhyppyinä tulimme yksittäisenä ratapiirroksen esteitä 9 ja 2 sekä putkeen esteet 3-6. Yksittäiset hypyt menivät ihan ok, joskin pari kertaa tulimme vähän lähelle esteitä. Puppe kuitenkin hyppäsi niistäkin paikoista ja mikä parasta: en lähtenyt itse sukeltamaan. Laukka rullasi ihan ok eikä minulla ollut mitään suurempia ongelmia. Neljän hypyn putkikin esteillä 3-6 meni mukavasti. Meno oli sen verran sujuvaa, että odotin tulevaa rataa hyvillä mielin. Ryhmän kolmas ratsastaja ja Kaisa hyppäsivät ennen minua, joten sain vielä pohjalle kerrata radan heidän suoritustensa aikana. Kun minun vuoroni tuli, oli opettaja pistänyt radan 80-90 sentin korkeuteen. Hieman mahanpohjaa kutkutti, mutta luotin Puppeen ja niinpä lähdimme radalle reippain mielin.
 

Kaisalle kiitos ratapiirroksesta!

Ykköselle lähestyimme vasemmassa laukassa. Puppe liikkui hyvin, ja ylitimme esteen ongelmitta samoin kuin kakkosena olleen okserin. Kolmoseste tuli eteen odotetusti nopeasti ja sitä edeltänyt kaarre söi vähän laukkaa, jolloin tulimme aika pohjaan, ja Puppe joutui ottamaan okserin etupuomin etusillaan mukaan. Neloselle pääsimme kuudella askeleella ja sille tuli taas kolautus, mutta tällä kertaa puomi pysyi ylhäällä. Puppe myös vaihtoi hypyssä laukan toivotusti oikeaksi. Opettaja oli vielä nostamassa puomia nelosokserille, joten päätin pyöräyttää voltin ennen kuin lähdin suoralle linjalle, jonka toinen este oli nelonen toiseen suuntaan hypättynä. Viitoselle tulimme mielestäni hyvin, mutta Puppe vaihtoi siinä jostain syystä laukan vasemmaksi. Tämä ei häirinnyt tahtia, vaan pääsimme kuutosokserille viidellä askeleella. Puppe myös korjasi tässä hypyssä laukan takaisin oikeaksi.

Seiskaeste teki saman tempun kuin kolmonen eli tuli nopeasti eteen. Sain kuitenkin ratsastettua tien niin, että kolme askelta ennen hyppyä pääsimme suoraan. Puppe kolautti taas etuset puomiin, mutta onneksi se pysyi ylhäällä. Laukkakin vaihtui esteellä vasemmaksi niin kuin piti. Kasi meni sujuvasti, ja Puppe jatkoi hienosti vaihtoja hypyissä eli tässäkin laukka vaihtui toivotusti oikeaan. Pääsin kääntämään kakkosesteen edestä kohti ysiä. Vähän tiukemmaksi valunut käännös sekoitti kuitenkin Pupen etenemisen, jolloin se vaihtoi ensin ristilaukalle ja lopulta kokonaan vasemmaksi eli vastalaukaksi. Tunsin ristilaukan selkään, mutta päätin antaa hevosen ratkoa omat kavionsa oikeaan järjestykseen. Puppe kun osaa kyllä vaihtaa itsensä halutessaan lennosta parempaan laukkaan. Ysille pääsimme ihan näppärästi, mutta avustin vähän äänellä, ettei laukka mökellyksien takia sammuisi. Puppe korjasi itsensä hienosti hypyssä oikeaan laukkaan.

Kympille tultaessa tajusin liian myöhään, ettei askel sovi ja kannustin Puppea eteen. Ratkaisu oli väärä ja ajauduimme hyvin lähelle estettä. Lähdin myös itse nojautumaan hyppyyn, jolloin Puppe teki kiltin stopin. Eihän se voinut lähteä yrittämään hyppyä, kun olin jo puolittain kaulalla painolastina. Siirryin takaisin satulaan ja otin uuden lähestymisen. Opettaja muistutti hakemaan Puppeen ryhtiä eikä vain säntäämään. Se jäi yritykseksi, ja nyt Puppe pääsi luikahtamaan maltillisesti vasemmalta ohi. Piip, piip, olisi pilli viheltänyt oikeissa kisoissa ja meidän suorituksemme olisi jäänyt siihen. Onneksi nyt olimme harjoittelemassa! Niinpä sisuunnuin ja otin kolmannen lähestymisen. Opettajan ohjeiden mukaan lyhensin laukkaa ensin ja paikan nähdessäni ratsastin napakammin jalalla. Höystin vielä menoa äänellä, ja niin Puppe hyppäsi kympin kuin ei mitään ja vaihtoi laukan siinä vasemmaksi. Yhdelletoista tuli taas vähän tiukka tie, mutta olin niin selvästi menossa, ettei Puppekaan kyseenalaistanut mitään. Kahdelletoista otin pidemmän tien nelos- ja viitosesteiden välistä, sillä en enää halunnut riskeerata viimeisen esteen ylitystä. Puppe pääsi vähän venymään pitkäksi estettä lähestyttäessä, jolloin viimeinen askel ennen hyppyä oli mini. Sen seurauksena tuli kolautus, mutta puomi pysyi ylhäällä ja rata oli ratsastettu.



Radan jälkeen minulla oli itsekseni outo ensireaktio: olin valtavan iloinen. Yleensä inhottava pessimistipuoleni repii saman tien esiin kaikki viat suorituksesta eikä iloitse mistään. Nyt sillä olisikin ollut, millä mällätä: neljä virhepistettä pudotuksesta ja kaiken kukkuraksi kaksi kieltoa, kolauttelut vielä kirsikaksi itsesäälikakun päälle. Vaan ei! Olin ihan mielissäni kiitellen ja ylistäen Puppea hurjasti. Vaikka rataan mahtuivat nuo virheet, painoi tällä kertaa vaakakupissani se, että radalla ei pelottanut saati jännittänyt ylimääräistä, hyppyihin mukautuminen oli helppoa ja sain jatkettua etenemistä, vaikka sinne sattuikin kommelluksia. Korkeus ei tuntunut missään, ja Puppe teki todella hienoa työtä, kun sain ratsastettua hyvin. Kaiken lisäksi rata aina tuohon kymppiesteeseen saakka oli sujuva. Olen kehittynyt Pupen kanssa mielestäni niin hurjasti, etten edes kuvitellut antavani minkään pilata hyvää mieltäni. Opettajakin oli menoomme tyytyväinen, joten asiat olivat kohdillaan. Samalla irtosi lupa startata Pupen kanssa mahdollisuuksien mukaan ensi vuoden kisoissa 80 sentin luokassa. Jihuu!

Videoista kiitos Alekseille!

Maastolenkillä tuuraajan kanssa

Lauantaina minun piti lähteä Jetin kanssa Tallinmäen maastoon, mutta ratsuni vaihtuikin Repeen. Tällä ruunalla olen mennyt yhden koulutunnin, joten sen kanssa oli mukava suunnata myös maastoon. Pakkasta oli -13, joten pistin vähän enemmän kampetta niskaan, ja niin suuntasimme neljän ratsukon voimin reissuun.

Lenkki oli sopivan rauhallinen. Pääosin menimme käyntiä, jota höystimme ravipätkillä sekä yhdellä rennon letkeällä laukkaosuudella. Repe katseli aktiivisesti ympärilleen, mutta käyttäytyi muuten tosi fiksusti. On se ihanan tolkku tapaus, vaikka ikääkin sillä on vasta viisi vuotta. Kiirekään sillä ei ollut, vaan se eteni tasaisen varmasti menemään. Tykkäsin! Jollain kimolla, kypsään 13 ikävuoteen ehtineellä Jetillä nimeltä mainitsemattomalla ruunalla olisi tältä nuorelta herralta paljon opittavaa.

Reissu oli kiva ja sujahti vikkelästi ohi. Aiemmin en niin ole ollut maastojen perään, mutta nyt ne tuntuvat tosi kivalta vaihtelulta. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että Tallinmäen maastot ovat huomattavasti paremmat kuin Kuivasjärven vastaavat. Hevosetkin tuntuvat nauttivan reissuista, kun on kaikkea katseltavaa eikä niiltä vaadita muuta kuin rennon letkeää etenemistä. Tällainen nollaa siis mukavasti niin kuskin kuin ratsunkin mieltä.

Psst! Tämä on blogini 1000. kirjoitus, aika hurjaa!

Ponnistuspaikan säätelyä

Lauantaiaamuna suuntasimme Noran ja Kaisan taas Helin pitämälle estetunnille. Puppea olikin ehtinyt tulla ikävä, joten oli korkea aika päästä sen kyytiin. Alkuverryttelyn käynti- ja raviosuuksissa Puppe liikkui vähän muutamaan aiempaan kertaan verrattuna hitaammin, mutta laukassa ruuna oli hereillä ja eteni kivasti. Koetin muistaa pitää Pupen pois makoilemasta etuosallaan, mutta kuten tunti lopulta osoitti, jäi se ajatuksen tasolle.

Ensimmäiset hypyt otimme ponnistuspuomin ja pystyn suoralle linjalle. Väli oli kahdeksan metriä ja siihen piti saada kaksi askelta mahtumaan. Oikeassa kierroksessa tulimme ensin vähän reippaampaa laukkaa tavoitteena saada ponnistuspaikka lähelle pystyä. Sitten tulimme lyhyemmässä laukassa, jolloin ponnistuspaikka piti saada vähän kauemmas.Vasemmassa kierroksessa puolestaan tulimme suoraan tehtävän kolmesti putkeen ensin reippaassa laukassa, sitten lyhyemmässä ja lopuksi tavallisessa. Aluksi en saanut riittävän reipasta laukkaa, mutta sitten innostuin kaasuttamaan, jolloin Puppe kiskaisi välin yhdellä askeleella. Eihän sille voinut taaskaan kuin nauraa. Puppe varmasti ajatteli, että mennään jukopliuta sitten, kun käsketään. Tämän jälkeen löytyi järkevä reippaampi laukka. Lyhentäminen taas oli vaikeaa. Pidätteet eivät menneetkään niin hyvin läpi reippailun jälkeen, jolloin emme päässeet ihan siihen ponnistuspaikkaan kuin opettaja toivoi, mutta saimme kuitenkin aikaisempaan eroa. Vasemmassa kierroksessa reipas laukka onnistui kivasti. Lyhyempää laukkaa en aluksi meinannut saadakaan taas, kun pidätteet olivat vähän turhia Pupen mielestä. Opettaja pisti meidät vielä voltille ennen kuin pääsimme tehtävälle. Jarrut menivät läpi, ja sain tuotua Pupen vähän kauemmas. Normaalisti tultuna tehtävä meni ok, joskin laukka pääsi pystyllä vaihtumaan turhaan vasemmasta oikeaan.

Sitten tulimme oikeassa laukassa ristikon ja okserin ja myöhemmin trippelin suoran linjan, jonka väli oli myös kahdeksan metriä. Ensin tulimme tehtävän ristikkona ja okserina, jolloin jäimme vähän kauas toisesta esteestä, mutta yli pääsimme silti. Sitten okseri muuttui trippeliksi ja pääsimme tehtävän sujuvammin kahdella askeleella. Opettaja kommentoi käteni palautuneen myötäyksestä vähän turhan äkkiä, mikä on valitettavan tuttu pulma minulle.

Kaisalle kiitos ratapiirroksesta!

Lopuksi tulimme ristikon, trippelin, pystyn ja okserin lyhyen radan oikeasta laukasta aloittaen. Ristikon ja trippelin väli meni mukavasti ja sain pidettyä käden vähän pidempään myötäyksessä, mutta omasta mielestäni palautin sen vieläkin vähän liian nopeasti takaisin. Minulla on jostain syystä kamala kiire jo hypyn aikana. Pystylle näin ponnistuspaikan valuvan liian lähelle, joten komensin ääneä vahvasti käyttäen Puppea lähtemään kauempaa. Ratsu näki parhaaksi totella ja pääsimme vähän kauempaa sille lähtien. Pystyltä okserille tuli päästä neljällä askeleella, mikä onnistui, mutta oioin vähän liikaa. Se ei onneksi vaikuttanut hyppyyn, ja laukka vaihtui okserilla toivotusti oikeasta vasemmaksi. Tulimme saman tehtävän vielä kahdesti, ja viimeisellä kierroksella muutama este oli 80 sentissä. Toinen kerta meni ihan mukavasti. Kolmannella kerralla laukka pääsi vaihtumaan ristikolla oikeasta vasemmaksi eikä se korjautunut trippelillä, joten korjasin sen ravin kautta ympyrällä ennen jatkamista kolmoselle. Laukka ei päässyt rullaamaan kolmoselle ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt, jolloin sille tuli pieni hyppy. Neljä askelta okserille jäi hitusen kauas, jolloin Puppe joutui venyttämään ja hyppy ei ollut paras mahdollinen. Yli siitäkin silti pääsimme, ja päivän hyppelyt olivat pulkassa.



Opettaja kehui Pupen liikkuneen mukavasti. Keulaa toki olisi saanut ratsastaa paremmin ylös eli Pupen takajalkoja töihin, mutta tämä jäi vähän reippailun jalkoihin. Minun pitää vielä tajuta, ettei reippaasti meneminen tarkoita automaattisesti sitä, että hevosella on takajalat käytössä. Niinpä päivän ongelmana oli ratsun etupainoisuus ja sitä myöten hidas reagoiminen pidätteisiin. Onneksi tämä ei tuottanut tällä kertaa sen suurempia ongelmia. Tunnin jälkeen olikin hassua tuumata, että yhteistyömme Pupen kanssa taitaa olla taas menossa parempaan suuntaan. Nyt se jo liikkuu rutkasti helpommin kuin alkuaikoina. Seuraavaksi vielä kaasun lisäksi jarrut sopivasti matkaan, niin pääsemme viemään yhteistyötämme eteenpäin.

Videoista kiitos Alekseille!

Hidas syttyminen

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli esteitä, ihanaa! Ratsuksi olin toivonut aiemmin Lorea, mutta sainkin Manun. Mikäpä siinä, Manu on näppärä hyppääjä, kunhan sen saa innostettua myös niistä esteiden hammastikkuversioista. Manulla olen hypännyt 1,5 kertaa (kerran siis kokonaisen estetunnin, kerran taas puolikkaan tunnin verran, kun toinen puolikas käytettiin kouluvääntöön). Aiemmasta hyppykerrasta tämän ruunan kanssa oli ehtinyt kulua 11 kuukautta. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja tehtäviksi rakennettiin 16 metrin suora linja, kahden laukka-askeleen sarja lävistäjälle sekä kavaleteista koostunut innari toiselle pitkälle sivulle.

Alkuverryttelyssä saimme mennä itsenäisesti käynnin ja ravin. Muistelin aiemmilta kerroilta, että Manu saattaa hidastella käynnissä ja puolestaan kipittää ravissa. Lisäksi sitä saa ratsastaa ajatuksen kanssa lyhyeksi, jotta se ei pääse venymään pitkäksi. Manu olikin vähän hidas, mutta ei millään opilla laiska. Ravissakin se kuunteli kivasti eikä kiirehtinyt saati madellut ylimääräistä. Muistin myös keskittyä kääntämään koko hevosta suorempana, mikä onnistui ihan mukavasti. Pidätteet menivät myös läpi, joten tuntui, että ratti, kaasu ja jarru olivat kaikin puolin mukana. Laukassa verryttelimme tulemalla oikeassa kierroksessa neljä puomia innariväleillä (ratapiirroksen kohta 4). Manu tahtoi olla aluksi turhan vötkylä ja pääsikin ensimmäisellä kierroksella pudottamaan kesken tehtävän raville. Kun sain laukan rullaamaan paremmin, sujui tehtävä ihan ok.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa kahden ristikon suoraa linjaa (esteet 2 ja 1). Väli oli 16 metriä ja ensin se piti tulla viidellä askeleella. Väli tahtoi ensin olla ahdas, kun Manun laukka olikin pidempi kuin ajattelin. Opettaja neuvoi tulemaan ensimmäiselle esteelle mahdollisimman pienellä hypyllä. Kun tämä onnistui, sujui väli viidellä ihan ok. Tulimme saman tehtävän vielä oikeassa laukassa, ja ristikot nousivat pystyiksi. Nyt väli piti tulla neljällä askeleella. Ensin esitimme viisi askelta, kun en herättänyt Manua liikkumaan. Sitten sain haettua hyvän laukan ajoissa ennen estettä, jolloin neljä askelta sopi väliin hyvin. Kertaalleen Manu vaihtoi välissä laukan jostain syystä oikeasta vasemmaksi eikä korjannut sitä toisessakaan hypyssä. Itse en tätä välissä huomannut, vaan vasta toisen hypyn jälkeen ja korjasin lopuksi vielä myötälaukan. Sitten tulimme vielä ennen minirataa kahden askeleen sarjaa (esteet 3a ja 3b) oikeasta laukasta aloittaen. Esteet olivat noin 50-senttisiä, joten Manua ei juuri kiinnostanut. Opettajakin kommentoi, että se pitäisi saada imemään esteelle hyytymisen sijasta. En saanut Manua innostumaan, joten kahden askeleen väli meni kyllä, mutta aika vetelästi. Niinpä laukkakaan ei vaihtunut b-osalla vasemmaksi, vaikka yritin vihjata siitä hyvin selvällä johtamisella. Olisimme kaivanneet vähän virittelyä, mutta jostain syystä se jäi tekemättä.

Kaisalle kiitos ratapiirroksesta!

Tulimme kertaalleen miniradan, joka sisälsi aiemmin hypätyt tehtävät. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa tullen suoran linjan ensin. Katsoin, että olimme jäämässä kauas, joten tuuppasin Manua lähtemään kauempaa. Manu otti vielä pienemmän askeleen, mutta vaihtoi laukan turhaan ensimmäisessä hypyssä vasemmaksi. Toiselle esteelle pääsimme neljällä askeleella, ja hyppy sujui kivasti. Laukka ei korjaantunut tässä, joten vaihdoin sen ravin kautta. Sarja meni sujuvasti kahdella askeleella, mutta taaskaan Manu ei halunnut vaihtaa b-osalla laukkaa vasemmaksi. Yritin toppuutella sen raviin nopeasti, mutta pidätteet eivät menneetkään läpi ja jouduimme pyöräyttämään ylimääräisen ympyrän laukan korjaamiseksi. Sitten Manu löysikin etenemisen ilon ja meni innaritehtävän aika harppoen.

Lopuksi tulimme vielä sarjan yksittäisenä. Ensimmäisellä yrityksellä Manu oli ponneton, ja väli meni kahdella askeleella, mutta aika töksähtäen eikä laukka vaihtunut oikeasta vasemmaksi vieläkään. Saimme tulla tehtävän toisen kerran. A-osa ylittyi nyt paremmin, mutta sitten selkään tuntui, että Manu lähti vasemmalle. Videolta kuuluukin ihme vingahdus, kun yllätyn tilannetta, joka ei itse asiassa nyt jälkikäteen näytä miltään. Ehdin kyllä luulla, että Manu menee b-osasta ohi, mutta ei, kiltisti se hyppäsi sen ja vaihtoi vielä laukan ensimmäisen kerran koko tunnin aikana toivotusti vasemmaksi. Pyysin vielä lupaa tulla kolmannen kerran. Nyt tehtävä meni parhaiten. Manu jopa ennakoi tulevaa vaihtamalla laukan jo sarjan välissä vasemmaksi. Manu taisi viimein herätä tunnille.



Opettaja tuumasi tunnin lopuksi, että Manustahan voisi tulla uusi estekisaratsuni. Ajatus ei ole yhtään hullumpi, kunhan opin herättämään Manun heti alussa enkä vasta loppupuolella. Manuhan on näppärä hyppääjä eikä kyttäile ylimääräistä. Kapasiteettikin riittää helposti, sillä Manu on aikaisemmassa elämässään kisannut parhaimmillaan 110 sentin luokkia. Ehkäpä toivon Manua tässä treeniaikana ennen kisoja ja katson sitten, miten yhteistyömme kehittyy.

Videoista kiitos Alekseille!

Kiemurtelua ja luikertelua

Tiistaina kävin korvaamassa etukäteen väliin jäävän sunnuntain valmennusryhmän tuntini. Luvassa oli koulua ja arvelin saavani ratsuksi jonkin muun kuin millä yleensä vakiotunneillani menen. Veikkaukseni osui oikeaan ja sain pitkästä aikaa Elmon, jolla olen mennyt heinäkuussa edellisen kerran. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän ja aiheena siirtymiset ja askeleen lyhentäminen. Tunnin ajan ratsastimme pääosin pääty- ja keskiympyröillä. Teimme siirtymiä käynnistä pysähdyksiin, raviin ja lopulta myös laukkaan. Opettaja muistutti tekemään siirtymät alaspäin lyhentämällä askelta selvästi ennen siirtymistä. Siirtymisissä ylöspäin oli myös hyödyksi, mikäli ratsun sai lyhyeen, napakkaan askeleeseen.

Elmo tuli tunnille tallista ja tahtoi olla vähän vötkylä, jolloin sille jäi rutkasti aikaa kiemurrella. Tiesin kyllä, että Elmo tarvitsee pohkeita melkoisesti, mutta siitä huolimatta olin aika yllättynyt ja tietysti pulassa. Aikoinaan kuvittelin Peran olleen tallin pahin makaroni, mutta Elmo kyllä nappasi nyt sen tittelin itselleen. Elmohan (samoin kuin Pera ja kaikki maailman hevoset) liikkuu kyllä hyvin, kunhan sen vain saa etenemään. Lyhennyksissä ennen siirtymiä alaspäin pyrinkin olemaan pohkeilla tuntumalla, jotta Elmo ei vain jarruttaisi löysästi, vaan vähän ryhdistäytyisi ennen siirtymää. Muutamat käynnistä tehdyt pysähdykset onnistuivat aika kivasti istunnalla jarruttaen ja ilman, että Elmo venyi ja vanui. Kovin rauhassa se ei tosin malttanut seistä. Siirtymät ravista käyntiin ja laukasta ravin kautta käyntiin eivät oikein onnistuneet toivotusti. Ilmeisesti en ratsastanut lyhennystä ennen siirtymää riittävästi pohkeilla, sillä Elmo pääsi pudottamaan itsensä hitaampaan askellajiin siirtymisen sijasta. Etenkin laukan lyhentäminen oli vaikeaa. Ratsun eteenpäinpyrkimys ei juuri ollut parantunut, sillä en ollut löytänyt Elmon starttinappulaa.

Siirtymät käynnistä raviin sujuivat kohtuullisen tasaisesti, mutta edelleen aika ponnettomasti. Laukannostot tuottivat myös vähän harmaita hiuksia. Opettaja neuvoi hakemaan Elmon käyntiä lyhyeksi ja teräväksi, jotta laukka nousisi hyvin. Välillä sain haettua käynnin paremmaksi, mutta jotenkin herpaannuin itse nostossa, jolloin työ meni hukkaa ja laukkaan päädyttiin jonkinlaisen mökellyksen kautta. Analysoin tehneeni laukannostopyynnöt aika paljon pusertaen ja puskien, jolloin rentous katosi eikä Elmo voinut ahdistelevan kuskin takia nostaa laukkaa helposti. Lopulta vasemman laukan saimme nousemaan pari kertaa aika mukavasti, kun tajusin olla rennompi, tehdä valmistelun huolella ja antaa Elmon tehdä osuutensa.

Loppuraveissa Elmo liikkui vähän paremmin, jolloin se myös tasoittui ja pyöristyi helpommin. En tosin saanut Elmoa niin hyvin hereille kuin joinain muina kertoina, joten koko tunti oli vähän kiemurtelua ja luikertelua. Elmo kuitenkin oli kuulolla heti, kun vain sain ratsastettua itse napakammin. Jos taas unohdin keskittyä, oli Elmokin omissa maailmoissaan. Elmoa on silti kiva ratsastaa, sillä se kyllä pyrkii tekemään parhaansa, kun sen saa mukaan hommiin. Jos menisin Elmolla enemmän, saattaisin jopa oppia käyttämään niitä pohkeitani aktiivisemmin. Ehkäpä siis pääsen aina silloin tällöin Elmon kyytiin testaamaan, miten pyrkimykseni saada pohkeeni toimimaan oikein toteutuu.

Takaisin kivaan perusmenoon

Maanantain Tallinmäen tunnille sain toppautua sopivasti, sillä pakkanen oli laskenut peräti -21 asteeseen. Kunnon kamppeilla keli ei onneksi haitannut, ja ratsukoita tunnilla olikin neljä. Vuorossa oli todella mukavasti puomitunti, joka tuli minulle ja Jetille tarpeeseen. Pukeutumiseni oli aika onnistunutta, sillä kylmä ei yllättänyt, päinvastoin. Keskellä tuntia tahtoi tulla vähän kuumakin.

Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Ravissa piti muistaa keventää mahdollisimman matalasti välttäen turhaa työtä nousemalla liian korkeaan kevennykseen. Tähän pääsi sillä, jos kykeni olemaan keventämättä etureisiä käyttäen. Itselleni auttoi ajatus mahdollisimman passiivisesta omasta liikkeestä, jolloin Jetin askellus nosti minua sen sijaan, että nostin itse itseäni. Välillä tosin herpaannuin ja opettaja huomautti minun keventävän taas turhan isosti, mutta välillä saan taas ideasta kivasti kiinni. Laukassa vuorottelimme este- ja kevyen istunnan välillä. Kevyt istunta tuntui pitkästä aikaa tukevalta ja helpolta, mutta este- ja perusistunta jotenkin huojuvalta. En saanut istuntaa rauhoitettua, vaan tahdoin tahtomattanikin soutaa laukan tahdissa. Keskivartalon tuki taisi olla hukassa. Jetti kuitenkin liikkui kaikissa askellajeissa ihan mukavasti.

Puomeilla teimme ensin tehtäviä ravissa molemmista suunnista. Ensin suoralla linjalla olleita kolmea puomia tultiin kokonaan ravissa. Seuraavaksi keskimmäinen puomi ylitettiin käynnissä ja kaksi muuta ravissa. Lopuksi siirtymät ravista käyntiin tehtiin kummassakin välissä ylittäen puomit kuitenkin ravissa. Ravipuomit menivät mukavasti Jetin edetessä tasaisesti. Siirtymiset käyntiin pääsivät alussa vähän venymään, mutta kun muistin tehdä pyynnön ajoissa, siirtyi Jetti sopivassa kohdassa käyntiin ja ehti palata takaisin raviinkin ennen seuraavaa puomia.

Laukassa tulimme 14 metrin välein olleita puomeja hakien väliin tasaiset neljä askelta. Sain jopa vähän jarruttaa Jettiä, sillä se liikkui mukavasti itse. Opettaja muistutti rentouttamaan käsiä etenkin puomien aikana. Muistutuksen jälkeen onnistuin tässä ihan kivasti. Toisena tehtävänä ensimmäinen ja viimeinen puomi muutettiin kavaleteiksi. Tehtävänä oli mennä kavaletit normaalisti, mutta pyöräyttää keskimmäiselle puomille ympyrä, jossa käytiin hetki ravissa ennen kuin palattiin laukkaan. Ideana oli säilyttää kontrolli ja kyetä palaamaan ravisiirtymisen jälkeen takaisin samaan rytmiin. Välit piti siis edelleen päästä neljällä askeleella. Jetti oli menossa mukana, välillä vähän liikaakin, jolloin siirtymät vähän venyivät. Aina pääsimme silti raviin ja takaisin laukkaan. Toisena ongelmana oli ratsastamani kehnot tiet. Lopulta tajusin ratsastaa ympyrän vähän isompana, jolloin tie löytyi paremmin. Aiemmin olimme esittäneet myös muutamia ristilaukkoja, kun ponnistuspaikka kavaletille jäi kauas. Kun reitti ja eteneminen olivat molemmat tasapainoisesti kunnossa, saimme tultua tehtävän tasaisesti sujuen.

Loppuravissa tehtävänä oli ratsastaa hevoset vielä rennon pyöreiksi. Jetti oli lämmennyt tunnin tehtävistä kivasti ja liikkuikin aika helposti pyöreän tasaisena. Välillä unohdin tosin ratsastaa pohkeella, jolloin Jetti pääsi nousemaan hyvästä muodosta. Sen sai kuitenkin aina takaisin, kun otin pohkeeni hommiin ja pyörittelin vielä tarvittaessa ympyröitä. Tämä tunti oli kyllä niin kiva, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan. Kivaksi tämän teki se, että meno oli pienen tauon jälkeen sitä samaa perusmeininkiä kuin yleensä. Asioista ei tarvinnut kinastella, Jetti ei liiraillut omille teilleen ja muutenkin taisimme puhua pitkästä aikaa suunnilleen samaa kieltä. Tätä oli odotettu!

Poniratsastajan paluu

Ylikasvanut ponityttö.

Keskiviikon valmennusryhmän tunnille sattui usealle ratsastajalle melkoinen yllätys ratsuarpajaisissa. Minulle nimittäin sattui toista kertaa Roosa. Se onkin ainoita tammoja tällä hetkellä tallissa, joilla voin näin kerran vuodessa mennä. Muut ovat Roosaa pienempiä, ja onhan sekin minulle liian pieni ratsu, siksipä sillä en ole enempää mennyt. Kyllähän se jaksaa minut kantaa, mutta pitkät koipeni heiluvat pääosin ilmassa, kun kapoisan, noin 145-senttisen ponin kyljet loppuvat kesken. Opettajalla oli ollut hyvä syy jakaa tuntilaisille jokeriratsut: hän halusi, että nekin paljon alkeis- ja jatkotunteja tekevinä saavat joskus osaavamman kuskin selkään. Samalla kaiketi oli tarkoitus vähän myös läpiratsastaa hevosia, mutta minun taidoillani se ei onnistu vielä.

Tunti olikin aika pitkälti perusratsastusta. Käynnissä ja ravissa teimme pitkille sivuille loivat kiemuraurat ja päätyihin voltit. Roosa tahtoi mennä hyvin pitkälti hirvimoodissa ja lyhyitä pätkiä lukuun ottamatta en juuri saanut sitä houkuteltua rennommaksi ja pyöreämmäksi. Pääty-ympyröillä huomasin asetusten menevän aika puutteellisesti läpi. Koetin korjata tilannetta pohkeilla, mutta se oli hitusen vaikeaa jalkojeni heiluessa irti hevosen kyljistä. Sitten ajattelin hevosen pitämistä paremmin suorana, jotten yrittäisi ohjilla vääntää ratsua mutkalle. Tämä auttoi suoristamaan menoa, mutta asetukset jäivät loppujen lopuksi aika vaatimattomiksi.

Seuraavaksi siirryimme ratsastamaan harjoitusravia. Kuviona oli tehdä lyhyitä siirtymisiä käyntiin sekä myöhemmin temponvaihteluita ravissa hitaammasta askelluksesta nopeampaan. Siirtymät käyntiin tahtoivat mennä aika jännittyneesti. Taisin itse taas jännittyä valmistellessani siirtymää, ja Roosa seurasi huonoa esimerkkiäni välittömästi. Siirtymät käynnistä raviin olivat vähän parempia, joskin aktiivisuutta olisi saanut olla tuttuun tapaan enemmän. Temponvaihtelut tahtoivat olla vähän ponnettomia ja taisin välillä kokonaan unohtaa ratsastaa niitä kunnolla. Yksi isoimpia ongelmia tällaisissa tehtävissä on se, ettei tuntuma tahdo pysyä tasaisena. Sen sijaan lisäyksessä tuppaan nakkaamaan ohjat löysälle ja kiinniotossa taas jään näpertämään liikaa ohjaa. Se kuitenkin lohduttaa, että tajuan itse nämä virheet.

Huomatkaa 1. kuvan häntä, selvä merkki ketutuksesta.

Laukassa pyöriteltiin paljon ympyröitä. Ensimmäisessä laukannostossa tein jotain todella pahasti väärin, ja Roosa viskasi pari pukkia. Ensimmäisestä selvisin, mutta toinen keikautti minut kaulalle ja hukkasin toisen jalustimen. Roosa totesi onneksi, että tämä riittää, jolloin ehdin nousta kaulalta, löytää hukatun jalustimen ja nauraa hetken ennen kuin tajusin, että minun piti saada tamma laukkaamaan oikeasti. Noston sijasta sorruin ajamaan Roosan laukkaan, mutta tamma löysi kuitenkin sen avulla kolmannen askellajinsa. Oikea laukka ei oikein onnistunut missään vaiheessa, vaan meno oli jännittynyttä. Vasemmassa laukassa sain taas suoristettua Roosaa kivasti, jolloin se vähän rentoutui ja pyöristyi. Noina hetkinä olisin saanut tosin ratsastaa pohkeella rutkasti enemmän, sillä ratsu pääsi turhan etupainoiseksi. Roosa kuitenkin yritti kovasti ymmärtää, mikä tuntui kivalta. Enempää pukkejakaan ei onneksi satanut, joten olin tainnut oppia nostamaan laukan siten, ettei tamman tarvinnut herneillä siitä.



Loppuraveissa koetin vielä houkutella Roosaa pyöreämmäksi, mutta se päätti olla enimmäkseen hirvi. Tässä vaiheessa aloin huomata, että Roosa mieluusti kipitti alta pois kuin keskittyi kuuntelemaan. Niinpä toppuuttelin sitä aina tovin ja jatkoin työstämistä vasta, kun se malttoi ravata rauhallisemmin. Tällä tavalla tamma jaksoikin kuunnella paremmin, ja meno tasoittui hieman. Roosaa oli kiva ratsastaa, vaikka kyllähän me olimme melkoisen hassu pari. Roosa on kuitenkin kohtuullisen mutkaton tapaus, kunhan sen saa työskentelymoodiin. Roosa voisi olla ihan vekkuli tapaus, jos se olisi vähän isompi. Joskus on kiva mennä tammoilla, kun niillä sattuu aina välillä tulemaan noita näkyvämpiä tunteenpurkauksia. Pysyypähän kuskikin vähän paremmin hereillä, kun ratsu ei mene ihan possujunameiningillä.

Videoista kiitos Alekseille! Kuvat napattu videoilta.

Parempi kolmas kerta

Keskiviikkona kävin ratsastamassa Jetin kolmannen kerran. Koska kahden edellispäivän treenit olivat menneet aika pitkälti penkin alle, yritin asennoitua ratsastukseen mahdollisimman huolettomasti. Keli oli taas käynyt plussan puolella, jolloin kenttä oli koppura ja askellajeina siten käynti ja ravi. Jätin satulankin matkasta, jotta en kuvittelisikaan alkavani vääntää koulua otsa rypyssä. Treeniaiheiksi otin lempiaiheeni eli siirtymät sekä hyödyllisenä treeninä takaosan väistättämisen ympyrällä sisemmäs ja ulommas.

Siirtymiä tein käynnistä pysähdykseen ja käynnistä raviin sekä takaisin. Keskityin olemaan siirtymisissä etenkin alaspäin istunnallani rento ja siirtymisissä ylöspäin puolestaan vaatimaan Jetiltä riittävän ripeää reagointia. Alaspäin Jetti alkoikin siirtyä aika kivasti, kun sain itse oltua rennommin mukana. Mukaan mahtui muutama tasaisempikin siirtymä ilman, että Jetti juuri jännittyi. Pyöreänä se ei pysynyt, mutta tasaisuuskin oli rutkasti parempaan suuntaan. Ylöspäin Jetti ei halunnut siirtyä niin sulavasti, mutta lämmettyään alkoi toimia paremmin. Siirtymisessä pysähdyksestä käyntiin ei ollut niin paljon energiaa kuin olisin toivonut, mutta muutamat siirtymät käynnistä raviin olivat aika asiallisia. Bonuksena Jetti pysyi näissäkin siirtymisissä tasaisempana.

Takaosan väistätystä ulommas ja sisemmäs tein keskiympyrällä käynnissä. Väistätys sisemmäs tuntui helpommalta molemmissa kierroksissa. Sain kuitenkin muistaa taas kontrolloida etuosaa ennen kuin siirryin takaosan pariin. Tämän huomasi selvästi etenkin takaosan väistätyksissä ulommas. Jetti lähti liiraamaan heti kokonaan ulos, jos yritin pelkästään vaikuttaa takaosaan. Tahti pääsi hyytymään aina väistätysten aikana, mutta annoin sen olla toisen kerran murhe ja keskityin vain varmistamaan, että pohjepyyntöni menevät läpi. Vasen kierros oli tuttuun tapaan oikeaa hieman haastavampi, mutta tähänkin suuntaan saimme ihan mukavia hetkiä, kun maltoin tehdä asiat rauhassa enkä odottanut täydellistä suoritusta siltä istumalta. Maltti on valttia, kerrankin uskoin siihen itsekin.

Väistättelyiden jälkeen pyörittelin vielä lopuksi keskiympyrää ravissa ja siitä pienempiä ympyröitä väliin tehden sekä välillä ihan uraa myöten edeten. Kas kummaa, päivän treenit olivat tehneet tehtävänsä, sillä Jetti meni molempiin suuntiin mukavan tasaisesti. Niin, jopa vasemmassa kierroksessa, hurraa! Meno oli ihan toista kuin parina aikaisempana kertana, kun Jetti liirasi oman mielensä mukaan. Ravissa tuntui mukava rentous ja pehmeys, jolloin paikoitellen olin yhtä hymyä. Oli niin kivaa kerrankin osata jotain ja nauttia siitä, kun hevonen teki pyydetysti. Eihän Jetti tietysti automaattina mennyt koko aikaa ja menoa täytyi välillä korjata, mutta sekin tapahtui helposti ilman mitään kinastelua. Ihanaa! Itseänikin huvitti, kuinka pieni asia sai hyvälle mielellä, mutta oli tätä kyllä odotettukin. Oma asenteeni oli tänään rutkasti parempi, mikä ehkä auttoi saamaan Jettiäkin keskittymään. Tämä kerta tuli tarpeeseen ja Jetin selästä liukuikin maankamaralle niin paljon iloisempi heppatyttö kuin moneen päivään. On se tämäkin laji kyllä. Välillä mennään niin syteen ja saveen, mutta sitten taas hehkutaan auringon kanssa kilpaa. Onneksi osaan nauttia pienistäkin onnistumisista, jolloin ne huonot kerrat yleensä painuvat unholaan, loppujen lopuksi ainakin.

En vain todellakaan osaa

Tiistaina tuppauduin Jetin kanssa tunnille viidenneksi ratsukoksi. Koska ihana, talvinen keli vaihtui plussa-asteiksi, jämähti kenttä taas koppuraksi. Niinpä askellajeina olivat käynti ja ravi. Se ei onneksi haitannut, sillä näihin vaihteleviin keliolosuhteisiin on jo alkanut tottua sekä minulla riittää enemmän kuin tarpeeksi puuhaa Jetin kanssa noissakin askellajeissa.

Alkuverryttelyssä ratsastimme käynnissä ja ravissa keskiympyröitä. Jetti tuntui aika samalta kuin aikaisemmin eli pyrki mutkittelemaan tilaisuuden tullen. Niinpä Jetti esittikin hyvin nopeasti parit railakkaat lavan kautta karkuun puskemiset, joita en saanut estettyä ajoissa. Hellurei, mikä paluu alkeisratsastajaksi. Huumorintajuni ei ollut tällä kertaa matkassa, vaan pimahdin äänettömästi ärräpäitä luetellen. Painotettakoon nyt, että pimahdin itselleni. Ei se hevosen vika ole, jos se huomaa kuskinsa olevan tumpelo ja ottaa siitä ilon irti. Opettaja muistutti pitämään pohkeet tuntumalla, niillä hevosta ikään kuin halaten. Samalla hän kehotti pitämään Jetin mahdollisimman suorana etenkin vasemmassa kierroksessa.

Puutteellinen eteenpäinpyrkimys lisäsi ongelmia, kun Jetillä oli rutkasti aikaa keksiä muuta puuhaa kuin minun vikinöideni kuuntelemisen. Niinpä se pyrki menemään kavereiden perässä tai mutkittelemaan muuten vain, kun omat apuni olivat sille ihan hepreaa. Turhautumismittarini taisi paukahtaa tässä kohtaa rikki. Kaaliini ei vain uppoa se, miten ihmeessä olen heittäytynyt näin onnettomaksi ratsastajaksi. Eihän Jetti mikään automaatti ole, mutta toimii tasan tarkalleen, kun asiat pyydetään oikein. Niinpä, peili käteen ja takaisin alkeistunnille! Kovan ähertämisen (kyllä, ähertämisen, ei ratsastamisen) tuloksena saimme pari askelta sinnepäin niin kuin minä pyysin. Ei kovin ilahduttavaa, mutta kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin pääkuviolle. Toisella pitkällä sivulla tehtiin siirtymä ravista käyntiin ja takaisin sekä kaikkien sivujen kulmiin pyöräytettiin voltit. Toisella pitkällä sivulla puolestaan väistätettiin uralta keskemmäs ja siitä sitten takaisin. Ensin tehtävää tultiin pääosin käynnissä, sitten ravissa muutoin, mutta voltit kentän kunnon takia käynnissä mennen. Toisen pitkän sivun siirtymisen sijaan tehtiin ravissa eteenratsastus. Voltit olivat edelleen vaikka minkä muotoisia, kun en saanut ratsastettua Jettiä kuulolle. Onneksi ne sai mennä käynnissä, jolloin homma ei levinnyt täysin käsiin vauhdin takia. Siirtymät onnistuivat tietysti kivasti alaspäin, sillä hidastaminen taitaa olla Jetin lempipuuhaa. Liikkeellekin päästin aina, mutta terävyyttä olisi tietysti saanut olla enemmän, niin kuin melkein aina. Väistöissä oli ensin nihkeyttä, kunnes hiljalleen ne alkoivat toimia ihan asiallisesti. Etenkin ravissa tuli muutamia ihan kohtuullisia pätkiä. Sain kuitenkin olla aika tarkkana, etten vääntänyt Jettiä niissä mutkalle, vaan pyrin pitämään sen suorempana. Väistöissä vasemmalle sain myös olla tarkkana, ettei takaosa päässyt johtamaan. Väistöt taisivatkin alaspäin tehtyjen siirtymisten ohella olla niitä tehtäviä, jotka menivät suunnilleen niin kuin piti. Kaikessa muussa tuntui olevan melkoisesti ongelmia.

Loppuraveissa pyörittelimme loivia kiemuroita pitkille sivuille. Välillä Jetti pääsi liiramaan, välillä muistin ja ennen kaikkea osasin ratsastaa. Meno oli kuitenkin aika paljon sitä, ettemme olleet Jetin kanssa samalla aaltopituudella, jolloin nyhräsimme molemmat tahoillamme omiamme. Tunnin jälkeen fiilis oli aika vahvasti miinuksella. Oli jotenkin niin uskomatonta, kuinka huonosti ratsastin. Keskittyminenkin katosi parin epäonnistumisen jälkeen, jolloin minut olisi saanut passittaa jäähypenkille rauhoittumaan. Häseltäminen ei auta, keskittyminen enemmänkin. Harmikseni tahdon olla sellainen nollasta sataan hetkessä kiihtyvä draamailija, joka ei aina muista vetää henkeä ja nollata tilannetta. Onneksi Jetti palauttaa aina maanpinnalle, vaikka se ei aina niin kivalta tunnu. Tarpeeseen se silti tulee.

En vain osaa

Maanantaina oli taas luvassa Jetin kanssa tuttuun tapaan tunti. Ratsukoita oli neljä, ja treeniaiheena oli sileän työskentelyn lisäksi puomit ja kavaletit. Keli oli mukavan talvinen, jolloin kentän pohja oli hyvä ja kaikki askellajit siten käytössä.

Alkuverryttelyssä pyörittelimme keskiympyröitä ja muuten menimme uraa myöten. Meno oli kuta kuinkin jokaisessa askellajissa yksinkertaisesti kamalaa. Jetti liirasi molempiin suuntiin ihan miten tykkäsi enkä saanut sitä kuriin. Opettaja muistutti kääntämään etuosaa etenkin vasemmassa kierroksessa, mutta hankalalta tuntui toteuttaa sitä. Jettiä houkutti paljon enemmän mennä possujunassa kaverin perässä kuin kuunnella pätkääkään minua. Pariin kertaan se pääsikin puskemaan omille teilleen railakkaasti ja seurasin menoa suunnilleen monttu auki tekemättä mitään. Alkeisratsastaja täällä hei. En saanut Jettiä myöskään heräteltyä kovin hyvin liikkumaan, mikä osaltaan pahensi liirailua. Olin ihan neuvoton ja turhautunut, kun taas Jetti otti ilon irti onnettomasta ratsastajasta.

Seuraavaksi siirryimme kahden suoralla linjalla olleen puomin pariin. Etäisyyttä niillä taisi olla toisistaan parisen metriä, mutta niitä ei tultu suoraan, vaan vinosti kahdeksikkona. Ravissa tehtävä sujui mukavasti. Jetti liikkui ihan asiallisesti, mitä nyt oikoi kaarteissa, jos en ollut tarkka. Puomien yli pääsimme hyvin ilman kummempia hidasteluita. Sitten puomit nostettiin kavaleteiksi ja tehtävää tultiin laukassa. Tästäpä ei tullutkaan sitten yhtään mitään. Laukka ei pyörinyt, jolloin vaihdot kavaleteilla eivät onnistuneet, samaan syssyyn tuli välillä pudotuksia raville ja tiet olivat ihan hirveitä Jetin oikoessa tilaisuuden tullen. Ratsastin niin huonosti, kun meno alkoi näyttää toivottamalta, mikä taas pahensi tilannetta entisestään. Tehtävä tuntui ihan ylitsepääsemättömän vaikealta emmekä tainneet esittää kertaakaan hyvää tietä, lähestymistä saati etenemistä. En saanut Jettiin otetta eikä sekään yksin viitsinyt hommia tehdä.

Sitten opettaja pistikin meidät pääty-ympyrälle työstämään hevosia ravissa. Tehtävänä oli väistättää hevosta pienemmälle ympyrälle ja taas suurentaa siitä ympyrää väistön avulla. Tässä tehtävässä pääsin lopulta käyttämään kunnolla pohkeita ja testaamaan, saisinko Jettiä kuuntelemaan niitä yhtään. Sain aika paljon selkeyttää omia apujani etenkin sen suhteen, etten ollut vaikuttamassa ohjalla ja pohkeella yhtä aikaa. Tehtävä vaati aika monta kierrosta aina suuntaansa ennen kuin aloin päästä siitä jyvälle. Lopulta ajatuksen kanssa työstämällä saimme ravissa muutamia hetkiä molempiin suuntiin, kun Jetti asettui rehellisesti, kuunteli pohkeeni ja sitä myöten pyöristyi ja kantoi itsensä ihanan kevyenä. Tällaiset onnistumiset tuntuivat niin karmeasti sujuneen tunnin jälkeen todella kivoilta. Samaa tehtävää tultiin myös laukassa. Oikeassa kierroksessa en saanut Jettiä oikein millään hallintaan, mutta vasemmassa kierroksessa se kuunteli vähän paremmin. Etuosan kääntäminen tahtoi unohtua toistuvasti, mikä vaikeutti koko hevosen kääntämistä. Laukassa ei siis tullut onnistumisia, mutta sentään Jetti ei puskenut pahemmin omille teilleen.

Loppuravit teimme loivilla kiemuroilla. Asetus ja ylipäänsä kontrolli vasemmalle oli edelleen hukassa. Oikealle taas asetus löytyi ja ratsastaminen siinä suunnassa oli helpompaa. Suoruus tahtoi tosin taas olla vähän hukassa, kun välillä keskityin liikaa vääntämään ja kääntämään. Eteenpäinpyrkimys ei ollut loppuvaiheessakaan mukana, mikä jätti hevoselle taas vähän liikaa aikaa puuhata muuta. Tällä tunnilla moni perusasia oli minulta pahemman kerran hukassa, mikä jättikin tunnista aika kurjan fiiliksen. En muista, milloin viimeksi tunti Jetin kanssa olisi ollut näin vaikeaa. Jetti keljuili minulle paikoin kuin alkeisratsastajalle konsanaan. Ehkä se yritti kertoa, että ratsastuksessani oli jokin todella pahasti vialla tai ehkä se vain huomasi, etten ollut hereillä. Mikä lie ollut, mutta ei ollut kivaa. Mutta tällaisia kertoja sattuu tämänkin harrastuksen parissa pakosta. Paremmalla tsempillä taas seuraavaan kertaan.

Vroom!

Sunnuntain estetunnille en loppujen lopuksi toivonut ratsua, vaan jätin sen onnettaren huomaan. Hevoslistaa katsoessa taisin tuumata ääneenkin, että apua. Nimeni kohdalla oli nimittäin Lenni. Ratsuhan on sangen näppärä hyppääjä, mutta näin sivusta seuranneen vinkkelistä se on monesti mennyt turhan vikkelästi ja osannut tehdä nopeita kieltoja. Ei siis paras valinta tällaiselle puolittaiselle arkajalalle. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja suuntasin estetunnille sillä asenteella, että Lenni voi hyvinkin opettaa minulle esimerkiksi sitä, kuinka ennen hevosta ei pidä ryykätä ja kuinka on ratsastettava sopivan päättäväisesti, jotta kieltoja ei tule. Ratsukoita tunnilla oli kuusi.

Alkuverryttelyssä ravasimme ensin lävistäjällä olleita puomeja. Lenni liikkui sopivan reippaasti, mutta pääsi puomeilla hidastamaan. Aivan kuin sen olisi joka kerta pitänyt erikseen katsoa, että puomit olivat kuin olivatkin edelleen ylitettävinä. Keskityin sitten pitämään pohkeet tuntumalla ja olemaan kädellä pehmeä erityisesti puomien aikana, jolloin Lenni vähän tasoittuikin. Laukassa verryttelimme oikeassa kierroksessa ensin uraa myöten, kunnes otimme verryttelyhypyt pienelle ristikolle (ratapiirroksen este 1). Lennin laukka oli kohtuullisen helposti laskettavaa, jolloin näin ponnistuspaikat hyvin. Lenni ei kiihdyttänyt estettä kohti, mutta spurttasi hypyn jälkeen. Opettaja muistutti myötäämään Lennille isommin ja välttämään hypyn jälkeisen spurtin jarruttelua menemällä ylävartalolla takakenoon. Lenni kuulemma voisi reagoida siihen kiihdyttämällä enemmän. Verryttelyhypyt sujuivat muuten kivasti, ja sain käsiänikin myötäämään tavallista paremmin.

Seuraavaksi tulimme vasemmasta laukasta aloittaen ratapiirroksen esteet 1 ja 2. Ensimmäisellä kierroksella molemmat esteet ylittyivät ihan kivasti, ja Lenni jopa nappasi kakkosesteellä oikean laukan. Sen hypyn jälkeen se taas spurttasi hieman. Kun sain jarrutettua enemmän äänellä kuin ohjalla, malttoi Lenni hidastaa hienosti. Toisella kierroksella ykköselle tuli hyppy vähän kauempaa, jolloin Lenni vaihtoi siinä vasemman laukan oikeaksi. Korjasin sen vasemmaksi ravin ja ympyrän avulla. Opettaja taas muistutti olemaan tarkkana, etten esteen jälkeen jäänyt yhtään takanojaan. Toisessa hypyssä laukka ei vaihtunutkaan, mutta Lenni spurttasi taas. Olin jo valmistautunut tähän ja pääsin jarruttelemaan äänellä heti hypyn jälkeen. Laukan sain korjata taas ympyrän ja ravin avulla. Tulimme vielä samaan tapaan oikeassa laukassa aloittaen esteet 3 ja 4. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäinen hyppy meni kivasti. Lenni jatkoi sen jälkeen hieman kiihdyttäen, mutta kuunteli lopulta pidätteet. Toiseen hyppyyn tulimmekin aika lähelle, mistä Lenni ilmeisesti suivaantui. Laukka vaihtui, mutta hypyn jälkeen Lenni teki pikkuriikkisen pukin ja spurttasi reippaammin. Jäin inhottavasti jarruttamaan ohjalla, mistä Lenni ei herkkäsuisena tykännyt yhtään. Säikähdin vähän lähtöä, mutta onneksi Lenni ei nakannut takapäätään enempää, jolloin tovin jälkeen sain sen jarruttamaan raviin.

Ratapiirroksesta kiitos Kaisalle!

Sitten yhdistimme kaikki neljä estettä ja tulimme ne vasemmasta laukasta aloittaen numerojärjestyksessä 1-4 ensin kertaalleen kaikki. Sitten tulimme vielä perusradan teitä ajatellen kaikki neljä putkeen ja jatkoimme sen jälkeen suoraan vähän uusinnan teitä miettien esteet vielä kertaalleen peräkkäin. Esteet olivat maksimissaan 60-65 senttiä. Ensimmäisellä kierroksella tulimme ensimmäiselle esteelle taas vähän lähelle, jolloin Lenni vaihtoi vasemman laukan oikeaksi. Jarruttelin Lenniä ja vaihdoin ravin kautta laukan takaisin vasemmaksi, mutta sitten Lenni ehti pudottaa ennen estettä raville ja nosti lopulta valmiiksi oikean laukan. Kakkoselle Lenni pääsi hyppäämään kaukaa, kun en muka uskaltanut tehdä pidätteitä. Sen seuraukseni Lenni ampaisikin taas reippaampaan menoon. Tein sitten pääty-ympyrän menoa rauhoittaakseni, ja Lenni palasi kuulolle käyden pätkän ravissakin. Kolmonen meni sujuvasti ja rauhassa, ja nelonen meni samaan tapaan. Laukka ei vaihtunut siinä oikeasta vasempaan, mutta se ei haitannut.

Toisella ja samalla pidemmällä kierroksella perusrata meni aika kivasti. Ponnistuspaikat tulivat ihan hyviin kohtiin, ja Lenni vaihtoi molemmilla suunnanvaihtoesteillä laukat oikein. Vähän se yritti spurtata, mutta ei pahasti. Pidätteet menivät läpi paremmin, kun muistin niiden jälkeen rentouttaa kättä heti. Uusintarata meni muuten ihan kivasti, mutta kolmoselle tuli vähän yllättävä hyppy enkä ollut parhaiten mukana. Lenniä hermostutti, mutta hienosti se kuitenkin antoi mokani anteeksi. Laukat vaihtuivat taas näppärästi, ja sain ratsastettua teitä vähän pienempinä. Oikeita uusintaratateitä en halunnut testata, sillä en halunnut tunnin loppuun enää mitään ongelmia. Viimeinenkin este ylittyi ihanan tasaisesti, ja Lenni vaihtoi siinä toivotusti oikean laukan vasemmaksi. Tämä päätti tunnin hyppelyt tosi kivasti.



Tunnin lopussa olinkin sangen tyytyväinen. Toki sydämeni oli tykyttänyt välillä vähän ekstraa, sillä Lenni on varmasti reippaimpia hevosia, joilla olen koskaan hypännyt. Lenni oli hyvä opettaja minulle siinä, että lähestyin varmasti jokaista estettä paljon päättäväisemmin kuin monen muun ratsun kanssa. Niinpä emme esittäneet yhtään kieltoa, mihin olin todella tyytyväinen. Vaikka meno välillä jännittikin, aloin aika nopeasti miettiä, että haluaisin ehkä toistekin hypätä Lennillä. Opettajakin tuumasi, että vaikka Lennillä oli vauhtia, niin näytti se menevän korvat tötteröllä eikä hetkeäkään näyttänyt siltä, ettei olisi menossa jonkin esteen yli. Lennihän tykkää hypätä ja on siinä hyvä, sillä se on hyvin tarkka jaloistaan. Kunhan se vain saa vähän itseluottamusta lisää siten, etteivät erilaiset ja muuttuvat esteet jännitä sitä, niin siitä tulee melkoinen rusettihai tarkkuutensa ja nopeutensa ansiosta.

Videoista kiitos Alekseille!

Sunnuntailenkillä

Sunnuntai alkoi mukavasti eli tietysti hevostellen. Suuntasin Jetin kanssa kolmen ratsukon maastoon. Virittelin tällä kertaa itselleni satulaan kauhukahvan, sillä muutamia laukkakertoina maastossa olen ollut laukatessa jotenkin niin huterassa tasapainossa, että välillä on jännittänyt liikaa. Jetillä on myös joskus tapana pyrkiä kiskomaan ohjia, joten halusin itselleni jonkinlaisen vempeleen, josta ottaa tarvittaessa tukea. Kauhukahva oli ehkä vähän nolo ratkaisu, mutta ajoi asiansa mainiosti.

Lenkki oli jälleen kerran mukava. Pääsimme ottamaan pari hyvää laukkapätkääkin, joissa Jetti pääsi etenemään rennosti minun roikkumatta ohjassa. Saimme myös vetää hetken seuruetta, ja Jetti hoiti osuutensa kivasti. Mitä nyt yritti lähteä sivutielle suoraan jatkamisen sijaan, kun en näemmä kertonut reittiä riittävän selvästi. Pienen pätkän kävimme tässä kohdassa ravissa, mutta sitten jatkoimme laukassa oikeaan suuntaan.

Kotia kohti Jetin askellus parani entisestään, ja se ravasi sellaisella energialla, että sain vain haikailla moista kentälle. Kyllähän vähän höhlä ratsu näki niin laukassa kuin ravissakin pari kertaa pieniä, vihreitä miehiä sekä sapelihammastiikereitä, mutta niin vain meno jatkui aina pienen kyttäyksen jälkeen. Ihanaa, että Jetti ei hötkyile tuon enempää, vaikka pientä, suurta ruunaa varmasti iso maailma välillä pelottaakin.

Tallin pihaan palasi iloinen seurue ja tyytyväiseltä vaikuttaneet ratsut. Kylläpä vain tällainen jaksaakin kerta toisen jälkeen piristää.