tiistai 16. elokuuta 2016

Vaihtelevia puolieroja

Nakke palasi tällä viikolla takaisin hommiin, ja halusin sen kyytiin mahdollisimman vikkelästi. Niinpä änkesin seitsemänneksi ratsastajaksi tiistain koulutunnille. Tunnin menimme maneesissa ja mahduimme sinne ihan kohtuullisesti.

Aloitimme työstämällä käynnissä ja ravissa myötäasetuksia. Niitä tehtiin niin pitkillä sivuilla kuin kulmissa hetkellisesti yliasettaen. Nakke oli helppo yliasettaa kulmissa molempiin suuntiin. Muutoin pitkillä sivuilla asetus oikealle tuli ihan mukavasti, mutta asetusta vasemmalle sai vähän haeskella. Ravissa sain myös hieman aluksi nohitella ruunaa liikkumaan, ettei se aivan jäänyt hiippailemaan.

Seuraavaksi teimme ravissa pohkeenväistöä maneesin keskemmältä uralle ja nostimme siitä laukan. Siitä pyöräytimme vielä pääty-ympyrän, kunnes siirryimme raviin ja palasimme toista pitkää sivua myöten tehtävän alkuun. Pohkeenväistöt menivät ihan kohtuullisesti, vaikka Nakke paikoin hidasteli niissä. Väistöaskeleet taisivat kuitenkin lähteä ihan hyvin. Vasemman laukan nostamiset onnistuivat asiallisesti, mutta pääty-ympyrällä Nakke alkoi yliasettua ihan itsekseen. Pääsin siis suoristelemaan sitä ulko-ohjalla ja korjaamaan sen kenottamista sisälle. Tämä onnistui kohtuullisesti. Oikean laukan nostaminen oli Nakelta muka ensin hukassa. Raippamerkistä Nakke tarjosi pienen pukin, mutta muisti sitten osaavansa laukata myös oikeassa kierroksessa. Tässä suunnassa Nakkea sai vähän houkutella asettumaan paremmin. Hassua, miten aiemmalla tehtävällä asetukset olivat juuri toisinpäin hukassa. En vielä oikein tavoittanut sitä, kumpi puoli on Naken jäykempi enkä siten päässyt tehokkaammin sen vinouksia korjaamaan. Tätä pitääkin pohtia ensi kerralla.

Tämän jälkeen vuorossa olikin enää loppuravi. Nakella oli tässä vaiheessa mukavasti energiaa ja sitä sai jopa vähän toppuutella. Tunti meni ihan mukavasti, ja Nakke oli edelleen pehmeä ja kevyt edestä. Olisin halunnut osata suoristaa sitä paremmin, sillä se jäi nyt puolitiehen. Hyviä, rentoja hetkiä tuntiin kuitenkin mahtui, ja niitä olinkin toivonut. Mukava tunti samoin kuin ratsu. Taidan toivoa Nakkeakin piakkoin uudelleen. Nyt kun on näemmä menossa taas tämä kausi, kun tykkään testailla enemmän tallin muitakin hevosia.