Tiistaina lähdimme Kaisan ja ratsujemme kanssa maastolenkille. Minä menin tietysti Pavella, ja me otimme vetovastuun. Lenkkinämme oli mennä tietä myöten lyhyellä metsälenkuralle ja jatkaa siitä kankaiden läpi toiselle tielle, jota pitkin palata tallille.
Alkumatkasta Pave oli vähän hidas eikä kiirehtinyt minnekään. Ravasimme alusta aika paljon, jotta saimme taitettua pidempää tiepätkää vähän nopeammin. Metsälenkuralla Pave ravasi jo paremmin. Olin viritellyt Pavelle korvahupun tuulisen päivän takia. Ravipätkän aikana Pave sitten ravisteli päätään kertaalleen reippaasti, jolloin korvahuppu pääsi valumaan pois korvilta vieden siinä samalla suitset mennessään. Kaikkea sitä! Onneksi Pave jäi rauhassa seisomaan, kun hyppäsin äkkiä selästä alas ja laitoin suitset takaisin. Korvahupun tungin suosiolla taskuun. Tämän pienen kommelluksen jälkeen matka jatkui tavallisesti.
Laukan otimme kankaiden alapolulle. Alussa Pave oli vähän hidas, mutta hiljalleen alkoi laukata paljon sujuvammin. Pieniä virtapiikkejäkin löytyi laukkapätkässä, mutta vain hyvällä tavalla. Ei tarvinnut nohitella ratsua eteenpäin, kun se laukkasi iloisesti itse. Laukkapätkän jälkeen käppäilimme lyhyen pätkän, jonka jälkeen pääsimme nousemaan tielle. Kävelimme kaikessa rauhassa menemään, kun yksi vastaantullut auto päätti olla hidastamatta ollenkaan ja hurautti melkoisella vauhdilla meistä ohi. Pave oli ehtinyt jännittyä jo auton lähestyessä ja ohituksessa säikähti sitä pyörähtäen toiseen suuntaan. Tämän kaahailijan jälkeen tullut auto sentään tajusi hidastaa ohituksessa, mutta Pave oli jo mennyt sen verran tiloihin, että jännitti ja säpsyi senkin. Kotimatka menikin sitten hyvin jännittyneissä merkeissä, ja Pave säpsyi suunnilleen jokaisen auton. Päätin lopulta hypätä selästä alas ja taluttaa Paven tallille. Tulipa tympeä päätös muutoin kivalle maastoreissulle. Toivottavasti Pave ehtii unohtaa tämän tapauksen ennen seuraavaa maastokertaa. Muistetaanpa taas kaikki siellä rattien takana hidastaa ratsukoiden kohdalla!
