maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kipitystä ja pieniä kivoja hetkiä

Maanantain koulutunnille arvasin valitettavan oikein saavani jonkun muun kuin Paven. Sen sijaan sain ratsukseni Hiliman. Viimeksi olen mennyt sillä kunnolla marraskuussa. Siinä välissä on ollut pari maastoa sekä lyhyt humputtelu. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheet olivat pohkeenväistöt, avotaivutukset sekä hevosen suoruus.

Alkuravissa haimme hyvää asentoa seisomalla pitkät sivut jalustimilla. Kun siinä löytyi vakaa asento, piti se siirtää kevennykseen. Jalustimien varassa löytyi nopeasti hyvä asento, mutta opettaja varoitti painamasta kantapäitä liian alas. Ne tosin painuivat ihan itsestään, kun menin reiän tai pari lyhyemmillä jalustimilla. Kevennykseen tuosta asennosta vein ajatuksen ylävartalon säilyttämisestä jalkojen tarjoaman tuen päällä. Viime aikoina ylävartaloni tuki on ollut puutteellista, ja alaselkä on päässyt painumaan notkolle. Jalustimilla seistessä huomasin alaselän notkon pahenevan, jos tasapainotin itseäni kippaamalla ylävartalon eteen enkä hakenut ylävartalolle tukea jaloista.

Verryttelyn jälkeen lähdimme tahkoamaan pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa. Kuviona oli pitkän sivun alusta väistättää noin pari metriä hevosta keskemmäs. Siitä suoristettiin ja valmisteltiin avotaivutus. Kun sen sai kohdilleen, sai hevosen päästää kääntymään. Toisen pitkän sivun sai mennä vapaasti. Käynnissä Hilima toimi aika mukavasti. Pohkeenväistöt lähtivät helposti, kun muistin pitää Hiliman etuosan hyppysissäni. Avotaivutukset olivat ensin sangen loivia, mutta toistoilla ne paranivat molempiin suuntiin.

Ravissa sain käyttää paljon aikaa siihen, että Hilima malttoi edes vähän. Ympärillä ravaavat kaverit saivat Hiliman hätäiseksi, jolloin tehtäväkään ei tietysti onnistunut. Väistöt tuppasivat menemään joka kerta huolimattomasti Hiliman yrittäessä kipittää. En vain saanut siihen otetta. Hilima kuitenkin tajusi, että yritin kertoa sille jotain, sillä avotaivutuksissa se kuunteli paremmin. Aluksi en ehtinyt saada kaikkia palasia avotaivutuksessa kohdilleen, mutta onneksi tehtävää tultiin molemmissa kierroksissa sen verran pitkään, että ehdin työstää niitä. Niinpä saimme lopulta molempiin suuntiin liikkeitä, jotka tunnisti avotaivutuksiksi. Uurastus tuotti tulosta, onneksi. Hilima tuntui kyllä tajuavan, mitä siltä pyysin, mutta etenkin aluksi tuppasi silti ehdottelemaan kipittämistä vastaukseksi. En siis ollut saanut sitä odottamaan, vaan sillä oli vielä ajatus häseltämisestä mielessä.

Laukassa kuviona oli tehdä toisella pitkällä sivulla sama väistätys vähän keskemmäs. Siitä jatkettiin mahdollisimman suoraan ja avotaivutusta ajattelemalla valmisteltiin käännös. Toinen pitkä sivu mentiin kokonaan vähän keskempänä, jotta hevoset eivät alkaisi nojata seinään. Ideana oli saada suoristettua hevosia, jotta etuosa saataisiin moottorin eli takaosan eteen. Tässä kohdassa Hilimalla meni kuppi nurin, ja se häsläsi paikoin aivan älyttömästi. Se yritti karata käynnistä raville tai ravista laukalla ilman, että lotkautti korvaansa minun pyynnöilleni. Eihän se minua ehtinyt kuunnella, kun kaikki muut laukkasivat menemään. Hilima-parka ei voinut tajuta, miksi en antanut sen viipottaa menemään. Syy oli tietysti se, että kun Hilima viipotti, ei sitä voinut ohjata saati saada mitään pyyntöjä läpi. Oikeassa kierroksessa Hilima alkoi kaatua toden teolla sisälle. Viurahtelimme sellaisilla miniympyröillä, ettei tosikaan. Oikeassa kierroksessa lopulta jäin odottamaan rauhallisempaa hetkeä, kun muut alkoivat lopetella omaa suoritustaan. Senkään jälkeen emme kovin hienoja suorituksia tehneet, kun Hilima viipotti menemään, mutta parilla ympyrällä sain sen paremmin kuulolle ja tasoittumaan. Vasemmassa kierroksessa Hilima oli helpompi hallita. Siinä sain vähän rauhallisempaa laukkaa sekä suoristettua Hiliman aika hyvin tehtävällä. Tämä suunta oli onneksi niin paljon parempi, etten jäänyt murehtimaan oikeaa kierrosta niin paljon.

Loppuravissa hain Hilimaa vielä malttamaan ja ravaamaan rennosti. Kulmat ratsastimme vielä niissä vähän pohkeenväistöä ajatellen. Hilima otti väistättävät avut nyt hyvin vastaan, jolloin kulmat sujuivat hyvin, ja Hilima pehmeni niiden aikana. Annoin sen vielä venyttää ohjan perässä, mikä sai sen vähän kipittämään, mutta ei enää pahiten. Jos Hilima pysyisi tasaisen reippaana koko tunnin, sillä voisi olla kiva mennä koulua. Mutta jotenkin se minun kanssani ainakin innostuu jossain kohdassa niin, ettei hommista meinaa sen jälkeen tulla mitään. No, ainakaan sitä ei tarvitse patistella eteenpäin. Hiliman kanssa saa myös treenata oman maltin säilyttämistä, kun ratsu yrittää häslätä. Tarpeellinen harjoitus minulle, sillä tuppaan joskus olemaan samanlainen hätähousu kuin Hilima.