Sunnuntaina oli taas maastolenkin vuoro. Matkaan lähdimme kolmen ratsukon voimin, ja me Paven kanssa nappasimme vetovastuun suurimmaksi osaksi lenkkiä. Kävimme melkein saman reitin kuin viime kerralla, joskin lisänä oli kesäreiteiltä tuttu metsälenkki, kun taas Kotakankaantien päässä olleen metsälenkin jätimme käymättä.
Pave käyttäytyi tällä reissulla ihanan asiallisesti. Kiinnitin itse huomiota siihen, etten jäänyt varmistelemaan ja roikkumaan ohjiin, vaan pyrin olemaan käsillä mahdollisimman rento ja vaikuttamaan ohjilla vain tarvittaessa. Otimme ensimmäisen mukavan pitkän laukan Hangaksentielle. Pave vähän tollotteli ojia sun muita, mutta tyytyi joko ottamaan hyvin pienen sivuaskeleen tai hidastamaan. Ei siis paha. Päinvastoin, Pavea sai välillä muistutella etenemään ympäristön skannaamisen sijaan.
Laukkapätkän jälkeen kävimme kävelemässä metsälenkin, jossa Aku sai johdattaa meidät alun puupinojen ohi kaiken varalta. Sen jälkeen me Paven kanssa jatkoimme taas kärjessä. Päästyämme takaisin tielle ravasimme hyvän matkaa, kunnes siirryimme käyntiin ja pujahdimme toiselle metsäreitille, joka vei meidät Kotakankaantielle. Hangaksentiellä pääsimme myös treenaamaan autojen kohtaamisia, sillä niitä tuli muutamat niin edestä kuin takaa. Me molemmat Paven kanssa osasimme ottaa kohtaamiset ihanan lunkisti. Hyvä me! Kotakankaantielle päästyämme otimme vielä toisen, tällä kertaa lyhyen laukkapätkän edelleen tallilta poispäin. Sekin sujui ihan hyvin. Kotimatkalla Aku pääsi taas varmuuden vuoksi keulille, kun ohitimme raivaustöissä olleet miehet. Pave seurasi Akun esimerkkiä ja ohitti mekastavan kaksikon oikein fiksusti.
Tällä tieosuudella sattui vielä yksi auto tulemaan takaa. Sen ohituksen ajaksi menimme suosiolla sivutielle odottamaan, sillä tien kapeus ahdisti minua sen verran. Tallille pääsimme palaamaan oikein hyvillä mielin. Kyllä se taas tästä. Onneksi yksikin mukavasti mennyt ratsastus pystyy pyyhkimään parin kehnomman kerran fiilikset mielestä.
