Tiistain Pian estetunnille lähdin itseäni tsempaten. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Viime aikoina estetreenit Paven kanssa ovat menneet kehnosti, minkä takia saan taas työskennellä henkisen kanttini kanssa. Tämä laji helpottuisi kummasti, jos ratsastajan mielialoilla ja tunteilla ei olisi mitään väliä. Sitä varten varmaan ovat ne robottihevoset. Tosin todistetusti olen saanut moisenkin hypähtelemään ihan miten sattuu sekä jumittamaan kouluaitaan kiinni. Että se siitäkin.
Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi sekä työskentelin kiemuroilla Pavea asetellen ja taivutellen. Olin laittanut kannukset jalkaan testatakseni, saisinko pohkeet siten esteilläkin paremmin läpi. Pave reagoikin pohkeisiin nyt paremmin, kun tarvittaessa saatoin käyttää kannusta apuna. Kiemuroilla sain asettamisen ja taivuttamisen lisäksi muistaa pitää ravin pontevana enkä antaa Paven hyytyä. Tulimme verryttelyssä vielä ympyrällä muutamaa puomia ravissa. Pave eteni ihan hyvin, ja saimme ympyrän tien kuntoon. Pieniä hyytymisiä tuli puomeille, mutta ne katosivat, kun pidin Paven muualla ympyrällä hereillä pidentämällä ja lyhentämällä askelta.
Ensimmäiset hypyt otimme askeleen välillä olleille kavaletille ja esteelle. Oikeassa kierroksessa tulimme kavaletin ja pystyn, vasemmassa kavaletin ja okserin. Sain Paven etenemään kohtuullisesti, jolloin sitä ei tarvinnut hoputtaa viime metreille asti, vaan sai vähän jopa pidättää ja odottaa. Hypyt menivätkin ihan mukavasti, ja näin ponnistuspaikat. Pientä viilausta tiessä oli, sillä tahdoin ratsastaa lähestymisen kaarevan tien sijasta vähän kulmikkaana, mutta tämäkin korjautui. Tämän jälkeen hyppäsimme äskeiset pystyn ja okserin suoralla, viiden askeleen linjalla. Tällä tehtävällä alkoikin alamäki. Pave jostain syystä alkoi sännätä ensimmäisenä olleelle pystylle, jolloin tulimme okserillekin miten sattuu. Jos siis tulimme. Pave pääsi taas vilahtelemaan esteistä ohi, kun ohjaus petti pahemman kerran. Saimme ottaa linjalle melkoisesti toistoja ennen kuin pääsimme molemmat esteet kerralla yli. Pysty alkoi jo ylittyä järkevämmin, mutta sen jälkeen Pave pääsi taas säntäämään. Tämän tehtävän aikana nappasin kannukset pois, sillä en halunnut lietsoa ratsuun enempää höyryä levottomalla pohkeellani eriskummallisissa hypyissä. Kovin tasaiseksi meno ei lopulta muuttunut, kun en saanut Pavea täysin kuulolle. Saimme kuitenkin sellaisen suorituksen, josta saatoimme jättää tämän tehtävän rauhaan.
Sitten siirryimmekin päivän radan pariin. Sille lähdimme vasemmassa laukassa ja tulimme vesimatolla varustetun pystyn. Seuraavaksi tulimme aiemmalta tehtävältä tutulle suoralle linjalle, joka tultiin nyt toisesta suunnasta eli ensin okseri, sitten pysty. Siitä matka jatkui lävistäjällä olleelle askeleen sarjalle ja siitä toisen lävistäjän kahden esteen suoralle linjalle, johon meni neljä askelta. Rata oli yhtä huteraa menoa kuin aiemmalla tehtävällä. Ykkösestä kolmoseen pääsimme jotenkuten, mutta sarja ja toinen suora linja tuottivat ongelmia. Pave meni taas esteistä ohi ja kun pääsimme niistä yli, oli se melkoista rämpimistä. Olimme jo ennen rataa saaneet ottaa melkoisesti toistoja samoin kuin nyt radalla. Paven puhti alkoi loppua, jolloin opettaja neuvoi minua ratsastamaan sen puolesta. Minun tehtäväni oli siis tehdä kaikki niin hyvin, että Pavelle jäisi enää vain hyppääminen. Tunnin viimeisenä tehtävänä muutimme rataa siten, että hyppäsimme ykkösen toisesta suunnasta ja tulimme sitten sarjan sekä neljän askeleen suoran linjan tavallisesti. Muistini ei enää riitä erittelemään, mistä esteistä nyt menimme ohi vai pääsimmekö ne puolivahingossa kerralla. Sen sentään muistan, ettei Pave vieläkään miten varmalta tuntunut, vaikka saimmekin lopulta loikittua jokaisen esteen yli. Sain lopulta puristettua päivän viimeiset tahdonrippeeni ja käytettyä ne esteiden ylittämiseen. Helppoa ja sujuvaa? No ei, mutta sentään hyppäämistä, ei pujottelua.
Olipa taas tunti. Ohimenoja, pudotuksia ja pahemman kerran epävarmuutta. Bongasin sopivasti Ulutusta-blogista naulan kantaan osuvan toteamuksen arabiruuna Hapiksen kertomana: ”Ihmiset on siitä tosi kummallisia, että ne ei monesti tajua, mitä ne oikeasti haluaa tai pyytää. Sitten, kun yritän kohteliaasti kertoa, että et sinä sitä halua, vaan tätä, niin sitten ollaan harmissaan. Yritä siinä sitten! Valitettavan totta on, että me hevoset tiedämme yleensä ihmistä itseään paremmin, mitä heille kuuluu ja miltä heistä tuntuu.” Niinpä niin. Tänäänkin monta kertaa minua jännitti niin, että toivoin koko tunnin olevan äkkiä ohi. Lähesty siinä sitten estettä ja odota hevosen hyppäävän, kun oma kehonkieli sanoo sille koko ajan, että en minä tätä tahdo. Usko onnistumiseen, siinäpä taas iso asia minulle muistettavaksi ja treenattavaksi.
