Ratsastusleirin tunnelmia

Niin se ratsastusleiri Oulun seudun ammattiopiston Pudasjärven yksikössä tuli, oli ja meni. Ihan liian nopeaa, jos minulta kysytään. Toki lihaksia alkoi jomottaa, mutta olisi sitä voinut vielä jatkaakin. Nytkin on kauheat vieroitusoireet ratsastuksesta. Miten sitä taas tottuu kolmen tunnin ratsastamiseen viikossa, kun kaksi tuntia päivässä tuntui paljon sopivammalta?

Leirillä ei tosiaan ollut nettimahdollisuutta ja lämpimät päivät verottivat niin paljon, etten jaksanut iltaisin kirjoitella koneelle talteen tarkkoja muistiinpanoja tunneilta. Siksipä otankin tässä kirjoituksessa esiin parhaiten mieleen painuneita asioita ja höpisen niistä vähän.

Maanantai alkoi muihin leiriläisiin, paikkoihin ja hevosiin tutustumalla. Ohjelmassa oli kaksi tuntia ja molemmat kouluvääntöä. Sain pollekseni suomenhevosen ja lämminverisen risteytyksen Palle-Pilkun eli Alma-tamman, joka poseeraa nätisti ensimmäisessä kuvassa. Alma oli oikein mukava tapaus, sillä siitä löytyi sopivasti virtaa, mutta ei päätöntä kaahausta. Toisen tunnin pollena toimi entinen estekisatykki nimeltä Gidran XVI eli Kille, joka on urallaan kolunnut muun muassa Finnderbyt.

Tärkeimpänä antina maanantaista jäi kertaus siitä, ettei hevosta ratsasteta suussa roikkumalla. Sen sijaan opettaja ohjeisti istumaan jalkojenkin avulla hevosen ympärillä ja muistamalla hellittää ohjista. Alma kuulemma kuskasi minua ihan tyytyväisenä, joten paistattelin sen takia hyvissä fiiliksissä loppupäivän.

Kille oli puolestaan hankalampi ratsastaa. Opettaja oli aiemmin varoitellut, että polle saattaa olla virtaisa ja säikähdellä vauhdikkaasti. Kumpaakaan näistä en päässyt todistamaan, vaan polle oli vähän laiskahko. Ei onneksi kuitenkaan sellainen aaaaargh-laiska, vaan niitä polleja, jotka eivät anna milliäkään ilmaiseksi. Killeä oli silti mukava ratsastaa, sillä ne onnistumiset palkitsivat paljon, kuten aina. 

Tässä kuvassa Killeä meinaa jo pesun jälkeen vähän väsyttää karsinassa.

Tiistaina vuorossa oli puomeja ja esteitä. Pollekseni sain ihanaisen Alman, jolla oli kerrassaan mainio hypätä. Se oli reipas, nautti hyppäämisestä, mutta ei unohtanut kuunnella kuskia. Tärkeimpänä oppina tiistailta tuli se, että hevoselle tulee antaa työrauha ennen hyppäämistä. Kuskin ei siis tule viime metreille saakka säheltää ja koheltaa selässä, vaan luottaa siihen, että hevonen katsoo itsekin, minne on menossa. Esteiden korkeus taisi olla jossain 60-75 sentin korkeudessa, mikä tuntui Alman kanssa ihan mainiolta. Ei muuten edes pelottanut, joten olin jälleen yhtä hymyä.

Keskiviikkona oli ehdottomasti leirin jännittävin päivä. Aamulla kävimme mukavan vaihtelevan maaston ja pollenani oli leppoisa ruuna nimeltä Tarkur eli Tarmo. Laukkasimme kivoja pätkiä sekä nousimme ja laskimme mäkiä. Tarmo oli hyvä maastohevonen, sillä se ei saanut kaahauskohtauksia, pysyi suunnilleen muiden tahdissa ja oli muutenkin hyvin leppoisa. Alueen maastot olivat kyllä kehujen arvoisia.

Päivän jännittävin osuus pääsi ukkoksen viimein laannuttua alkamaan. Luvassa oli nimittäin maastoesteitä ihan uudella hevosella. Pollekseni oli laitettu Parder eli Deri, joka todellakin rakasti maastoesteitä, mutta oli myös mukavan varma hyppääjä. En tosiaan koskaan ole hypännyt maastoesteitä saati laukkaillut omatoimisesti maastossa. Oli siis jännät paikat, mutta onneksi opettaja luotti taitoihini ja oli antanut sopivasti itsevarmuutta kasvattavan hevosen. Maastoesteiden korkeudet taisivat olla jotain 70-80 sentin väliltä, joten sinällään se ei ollut paha. Kuvassa Deriä vähän arveluttaa ulkona jyrisevä ukkonen ja uusi kummia höpöttelevä ratsastaja.

Yllätyksenä tuli se Derin innostunut laukka, jolla se tahkosi esteet. Siinä riitti vauhtia sen verran, että kuski unohti aina välissä hengittää. Parilla pidemmällä välimatkalla muistin muutaman kerran vetäistä henkeä, mutta seuraavan esteen hohtaessa edessä hengitys taisi unohtua. Maastoesterataan kuului myös laukka veden läpi, joka oli totta kai yksi suosikkini. Maastoesteistä jäi todella mahtava pelon voittamisfiilis, mutta toistaiseksi minun on syytä pysyä rataesteillä, joilla tempo on vähän rauhallisempi kuitenkin. Mukavaa ja todella jännittävää oli, joten kyllä tätä silti joskus vielä pitää kokeilla.

Muun muassa tällaisen esteen yli tuli hurautettua ihan kivasti. Hauskaa hommassa oli se, että maastorata sijaitsi ihan koulun välittömässä läheisyydessä, joten välissä tuntui vähän siltä, että oli erehtynyt vahingossa muiden pihoille laukkaamaan, vaikka oli kyllä ihan oikealla reitillä.

Keskiviikko kruunattiin kolmannella ratsastuskerralla, jolla humputtelimme ilman satulaa maneesilla eri hevosilla. Pääsin testaamaan tallin jättiläisen sekä pari pienempää söpöläistä. Kivaa oli, vaikka tasapaino ei pitänyt ihan joka hetki. Tohdin sentään parilla pollella vähän laukatakin.

Torstaiaamu hurahti liiankin nopeasti eteen. Päivän kahdesta tunnista ensimmäinen oli toivetunti ja toinen kouluvääntöä. Olin totta kai toivetunnilla siinä ryhmässä, joka halusi hypätä esteitä. Tällä kertaa onneksi rataesteitä. Polleksi tuli tuttu Deri ja oli jännä nähdä, kuinka sitä ei rataesteet juuri napanneet. Vauhtia oli ehkä kolmannes maastoesteiden menosta, mutta esteet kuitenkin ylitettiin. Ratsu oikein tyylikkäästi, kuski vähän kommeltaen. Estetreenissä keskityttiin tiistain kaltaisesti siihen, että hevonen osataan jättää ajoissa rauhaan ja että sen taitoihin luotetaan. Tätä treenattiin muun muassa siten, että opettajaa tuli alkaa katsoa hyvissä ajoin ennen estettä ja pitää katse tähän liimattuna koko hypyn ajan ja vielä muutaman metrin jälkeenkin. Onnistuin mielestäni tässä ihan kivasti, mutta myönnän myöhemmissä kohdissa syyllistyneeni hevosen hoputtamiseen sen omalla alueellaan.

Parasta oli toki tunnin huipentuminen siihen, että pääsimme hyppäämään okserin, jonka toinen puomi oli 90 sentissä. Hyppyyn lähtö onnistui kahdella kerralla ihan hyvin, mutta laskuvaiheessa olin ihan karmea. Näitä mukautumisia on hyvin vaikea harjoitella matalilla esteillä, joten selittelen hirveää tyyliäni sillä. Seuraavasta videosta voitte vilaista, kuinka kauhealta kuski näytti, mutta kuinka hyvin Deri kesti koheltajan.

Kouluvääntöön sain satulattomalta keskiviikon ratsastukselta tutun suomenhevostamman nimeltä Kihitus eli Kike. Treeninä oli avotaivutusta käynnissä ja ravissa. Vasempaan kierrokseen homma oli yhtä tappelua pieniä sopuhetkiä lukuun ottamatta, mutta oikealle homma kulki niin nätisti, etten jaksanut enää muistellakaan huonompaa puolta. Kike liikkui nätisti edeten ja loksahti avotaivutukseen niin hienosti, että vieläkin jaksaa hymyilyttää. Laukannostotkin avotaivutusten ja volttien jälkeen nousivat sen verran mukavasti, että hyvä mieli jäi leirin viimeisestäkin ratsastuksesta.

Loppuun voisi vielä koostaa yleishuomioita leiristä. Olisin ehkä toivonut mahdollisuuksien mukaan sellaisen tunnin, jossa ratsastaja kertoo keskeisimmät ongelmansa ja opettaja räätälöi tehtävän tätä ajatellen. Tämä olisi ehkä toteutunutkin toivomalla, mutta jäipä suu kiinni tällä kertaa. Kouluväännössä tuli hetkittäin olo, etten saanut uutta oppia niin kauheasti. Opettaja tosin hoksasi heti taipumukseni jäädä hevosen suuhun kiinni ja tapani tuijotella maata. Perusistuntaani opettaja kuitenkin kehui hyväksi, joten olin mielissäni.

Opettaja oli minun makuuni, sillä hän oli opettaessaan tarkka, mutta myös rento. Plussaa hän sai siitä, että tunsi tallin hevoset oikein mainiosti. Opettaja myös huomioi ratsastajien toiveet mainiosti ja ainakin minun kohdallani osasi valita juuri oikeanlaisia ratsuja alleni. Enkä kyllä kuullut muidenkaan purnaavan hevosvalinnoista, päinvastoin.

Leirin suurimpana antina olivat totta kai estetunnit, joilla opettaja rohkeni uskoa siihen, että osaan sentään jotain. Se antoi jälleen pitkään hukassa ollutta itsevarmuutta ja sytytteli samalla melkoista kipinää päästä esteille vähän useammin. Kaiken kaikkiaan leiri vastasi aika mukavasti odotuksiani eikä mitään pahaa jäänyt hampaankoloon. Erillistä leiriohjelmaa ei juuri saunomisreissun lisäksi ollut, mutta se ei haitannut. Aika livahti vikkelästi hevosia puunatessa ja syödessä, joten ei sitä muuta touhua niin kaivannutkaan. Pääsimme myös yhtenä iltana ajamaan ravihevosia, joka oli yllättävän mukavaa. Ainahan sitä voisi yhden lisätunninkin päivässä ratsastaa, mutta ehti sitä tässäkin ajassa humputella reippaasti. :)

Ehkäpä löydän ensi vuonna itseni samasta paikasta leirillä, en pistäisi yhtään pahaksi. Sitten ehkä näkisi tämän seuraavan varsukaisen vähän isompana.