Ottipa kahden ratsastustunnin päivä muka voimille. Nyt on ihan nuutunut, mutta urheiluhengellä onnellinen olo. Kävin tänään yksityisestetunnin lisäksi toki normaalin tuntini, eihän sitä passaa välistä jättää. Kouluvääntöön sain kovaa vauhtia suosikkikoulupollelistani kärkikahinoihin kipuavan Jussin. Esteillä minulla oli totta kai Poku.
Kouluväännössä aiheena oli pohkeenväistö käynnissä ja ravissa sekä lisäykset ravissa ja laukassa. Jussi oli jotenkin tavallista nuutuneempi tällä kertaa ja pollea piti olla nohittamassa useampaan kertaan. Opettajakin kiinnitti huomiota siihen, että etenkin laukassa meno oli aika jäykän näköistä. Mitään näkyvää syytä siihen ei löytynyt, joten toivottavasti pollella oli vain vähän väsy.
Pohkeenväistö tehtiin lävistäjällä kohtuullisen jyrkkänä. Kun lopulta pääsin taas kärryille siitä, mitä pitikään tehdä, sain käynnissä aika makeita väistöpätkiä Jussin kanssa. Se otti hyviä väistöaskelia kunnolla rungon alle, pyöristyi ja kulki samassa tahdissa oli se väistössä tai ei. Ravissa kuskilla oli taas ongelmia pidätteiden kanssa, jolloin väistöt eivät lähteneet ihan niin nätisti. Mutta niinä kertoina, kun sain jarruteltua Jussin etupäätä ja nohitettua takapäätä, loksahti polle taas paikoilleen ja teki töitä kivasti.
Lisäykset sen sijaan eivät onnistuneet oikein mitenkään. Ne tehtiin pitkällä sivulla niin, että alkuun pyöräytettiin voltti, jossa hevosta koottiin vähän lyhyemmäksi. Sitten vain askel kerrallaan -ajatuksella lähdettiin pitkällä sivulla lisäämään. Minun ongelmanani oli se, että joko tyrkkäsin liikaa pyyntöä kerralla, jolloin Jussi rikkoi laukalle tai sitten annoin niin epämääräisiä apuja, ettei Jussi hoksinut pyyntöä. En siis sisäistänyt sitä, että pyydetään tarvittaessa tasaisesti eikä odoteta saavan kaikkea yhdellä kommennuksella. Muutamat lisäykset kuitenkin onnistuivat ja laukkalisäyksessä olin jopa tyytyväinen. Kunhan muistin nojata vähän taaemmas ja pyytää varovaisemmin, Jussi lisäsi ihan kivasti ja ponnekkaasti laukkaa.
Hienoisesta tervakavioisuudesta huolimatta Jussi oli jälleen antoisa ratsastettava. Pienellä työllä se haki itseään tuntumalle. Vaikken saanut sitä siellä pysymään läheskään koko aikaa, sain todella mukavia pätkiä tuntumaa siihen, millaista menon tulisi olla. Paras onnistumisemme oli käyntiväistöissä. Oli hienoa tuntea, kuinka hevonen tekee alla töitä kohtuullisen pienillä avuilla. Kiva heppa kyllä tuo Jussi, minä tykkään. :)
Yksityistunnilla jatkettiin istunnan hiontaa ja vähän treenattiin kaarevalla uralla olevan kahden esteen tien hahmottamista. Poku oli vähän reippaampi kuin eilen ja väläytti välissä tuttua reipasta itseään, mutta ei se vieläkään ollut ihan niin terässä kuin yleensä. Toki onhan yksityistunti rankempi hevosellekin, vaikka opettaja fiksusti kävelytti meitä harjoitusten välissä ja antoi näin molempien vähän hengähtää.
Ensimmäiset (ja muutamat seuraavat) hypyt olivat kyllä taas niin kauheita. Tajusin jo hypyn kohdalla, mikä kaikki meni metsään, mutta en saanut millään korjattua niitä ennen tätä havaintoa. Lopulta aloin taas muistaa istuntaa sekä käsien ja katseen paikkaa, mutta tällä kertaa jalat halusivat taas notkahtaa hypyissä liikaa taakse.
Hyppelin kolmea estettä, joista kaksi oli pystyä ja yksi okseri. Okseri ja pysty olivat suoralla linjalla ja yksi pysty okseriin nähden kaarevalla linjalla. Aluksi otettiin suoraa linjaa, jossa keskityttiin istuntaan. Kumma homma, että jos kädet älysivät mennä oikeaan suuntaan, takamus ei tajunnut mitään. Katse sentään oli aika kivasti oikeassa paikassa, siihen olinkin hyvin tyytyväinen.
Kaarevalla uralla olevan pystyn ja okserin hyppääminen tuottivat sitten eniten harmaita hiuksia. Onnistuin tuomaan Pokun esteelle muutamaan otteeseen tosi kehnosti, jolloin tuloksena oli kieltoja. Mutta hah, tällä kertaa pysyin kyydissä, kun kädet olivat oikeassa kohdassa ja ne auttoivat pysäyttämään sukellukseni maata kohti. Mutta ennen tätä käsivalaistumista pudotimme okserin toisen puomin alas ja opettaja armotta sanoi sen olevan minun mokani. Olin jäänyt kädellä kiinni, jolloin Poku ei voinut venyttää itseään oikein. Kun muistin pitää käden oikeassa kohdassa, liisi Poku nätisti esteen yli.
Reittivalinnat okserin ja pystyn välille tuottivat myös vähän arpomista. Yritin kahmia mahdollisimman lyhyen tien, jolloin toin Pokun huonosti esteelle ja tuloksena oli joko kielto tai kurja hyppy, johon en ehtinyt mukaan ja kiskaisin tietenkin suusta. Opettaja neuvoi ottamaan ensimmäisen hypyn jälkeen enemmän suoraan, jolloin hypyt sujuivat kivasti.
Tunnin parhain anti oli juuri se, kun pystyn ja okserin hypyt molempiin suuntiin menivät pari kertaa oikein näpsäkästi hyvässä laukassa vailla kummempia ongelmia. Pokukin heräili niihin hetkiin, jolloin oli kivata hypätä hevosella, joka itsekin nautti puuhasta. Kauhistelin opettajalle sitä, kuinka nopeasti asiat unohtuvat. Tsemppaavana tapauksena hän sanoi, että tänään istunta oli kuitenkin eilistä jo parempi enkä yrittänyt kovin paljoa sukellella saati jysähtää puolivälissä hyppyä takaisin satulaan. Jotain siis opin parempaan päin. Vielä kun olisi ollut videokuvaaja matkassa, olisi ollut kiva katsella sopivalla noloudella omaa kohellusta.
