Ja tämä kerta sanoi, että enhän minä osaa ratsastaa hevosta tuntumalle oikein mitenkään. En ainakaan, jos hevosella ei ole omaa moottoria ja tänään päivän päälle 19 vuoden ikään kääntynyt Helvi-tamma ei turhia kaahaile. Paitsi silloin, kun sitä itseään sattuu huvittamaan tai jokin hölmö asia on maailman suurin hirviö. Lämpimän aamun treeninä oli siis eiliseltä tuttua asettamista ja taivuttamista volteilla tavoitteena saada hevonen ratsastettua pyöreäksi ja liikkumaan takapäästä tuntumaa kohti.
Meno ei ehkä ollut ihan kaikista hitainta, mutta asettaminen ja taivuttaminen oli työlästä. Helvi ei halunnut napata homman jujua, vaan kierros kierroksen jälkeen jouduin pyytämään ja houkuttelemaan hevosta asettumaan. Ehkä en sitten muistanut myödätä pienimmistä eleistä, jolloin tamman yhteistyöhalu väheni entisestään. Pätkittäin sain kyllä asetukset ja taivutukset läpi ja jopa vähän pyöreyttä, mutta en hyvällä tahdollakaan voi sanoa onnistuneeni kovin hyvin.
Ravissa homma meni käynnin kaltaisesti. Sekä käynnissä että ravissa oikea kierros oli kuitenkin hieman helpommin työstettävissä. Olen aikaisemminkin törmännyt siihen, että Helvi on jäykempi ja vastahakoisempi tekemään asioita vasemmassa kierroksessa. Ehkä pitäisi ottaa joskus aiheeksi venyttävät liikkeet tuossa kierroksessa.
Laukassa kokeilin jälleen pyöreyttä. Yritin istua takapään päällä, sillä noissa asettelu- ja taivutusjutuissa tunnun kumartuvan eteenpäin. Hoin sitten itselleni tuota istunta-asentoa ja koetin asetella ja taivutella hevosta sekä huolehtia takapään liikkeestä. Sain ehkä kymmenisen pyöreää laukka-askelta molempiin suuntiin ja se oli sitten siinä. Huhhei.
Loppuraveissa Helvi kuitenkin alkoi vähän yhteistyölle. Pyörittelin tuttua kahdeksikkoa ja hain pyöreyttä vähän pidemmällä ohjalla. Sieltähän se pätkittäin löytyikin ja aika kivasti. Myös suunnanvaihdot menivät kohtuullisesti niinä kertoina, kun Helvi ei viitsinyt pelätä seinässä ollutta valkoista länttiä.
Päivän positiivisin juttu oli se, ettei tamma kuitenkaan lähtenyt laitumella raahustamaan minua karkuun. Sen sijaan se jatkoi ruohon syömistä ja varmaan mielessään kuvitteli, että jos hän ei reagoi minuun, en huomaa sitä. Hassu, mutta kovin suloinen tamma se Helvi.
Tämän viikon lauantain tunti jää välistä, joten pitihän tunti käydä korvaamassa näin keskiviikkona. Minut oli tosin unohdettu listasta ja pollearpajaisissa kävi lopulta hieman kehno tuuri, kun sain Hessun. Myönnän heti aluksi, ettei hevosessa ole vikaa, vaan nimenomaan kuskissa. En osaa ratsastaa Hessulla enkä saa sitä liikkumaan kovin vapaaehtoisesti. Tiedän kyllä, että se osaa kulkea oikein hienosti.
Aiheena oli tiistailta tuttua tuntumalle ratsastamista. Tällä kertaa sitä hinkattiin vain käynti- ja ravivolteilla. Koko tunnin aikana siis asettelimme, taivuttelimme ja olimme valmiina myötäämään ja rentoutumaan, kun hevonen loksahteli oikeinpäin. Opettaja muistutti tänäänkin siitä, kuinka muotoa pitää vaihdella aina siitä lyhyemmästä niin pitkäksi kuin hevonen vain menee tuntumalla pysyen.
Tällä tunnilla tuli kyllä tehtyä töitä. Tähän verrattuna eilinen oli sujui kuin vettä vain. En tajua, millä keinolla Hessun saa liikkumaan. Turhauduin tunnin aikana moneen kertaan siitä, että saadakseen hevosen kulkemaan oikeinpäin, tulisi se saada liikkumaan takapäästä tuntumaa kohden. Mutta mitä sitten, kun siellä takapäässä ei tunnu olevan mitään liikettä? Puhisin ja puuskutin, kun yritin aktivoida hevosta liikkumaan. Välillä onnistuin, useamman kerran en. Asetin, taivutin, hoputin, myötäsin ja välillä sain tulosta aikaan. Opettaja kuitenkin toivoi, että saisin Hessun rehellisemmin muotoon, mutta en vain osannut. Argh!
Onneksi tuntiin mahtui muutamia lyhyitä onnistumisia, vaikka nytkin vielä harmittaa, kuinka valtaosan ajasta ratsastin huonosti. Hyviin hetkiin kuului se, kun sain ravissa muutamia kertoja Hessun venyttämään itseään pidemmälle pysyen nätisti tuntumalla ja kuinka kahdeksikkoa ravatessa polle pysyi aika kivasti kuulolla ja pyöreänä myös silloin, kun vaihdoin suuntaa.
Tunnilla oma osaamattomuus otti todella paljon päähän. Ok, sain kyllä ratsastettua Hessua ehkä ensimmäistä kertaa oikeinpäin, mutta miten se saattoi olla näin vaikeaa? Ihmettelen edelleen sitä, kuinka jollain hevosilla tietyt asiat sujuvat niin kepoisasti ja kivasti ja kuinka taas toisilla se on suu mutrussa vääntämistä. Tässä on selvä ero esimerkiksi juuri Jussin ja Hessun välillä. Minulla ei vain ole sitä kaasujalkaa, jolloin laiskempien hevosten kanssa koko tunti tuppaa tuhraantumaan siihen, että yritän saada niitä liikkeelle. Silloin kaikki muu harjoittelu jää taka-alalle, kun taas oman moottorin kanssa kulkevan hevosen kanssa ehdin ajatella vähän muutakin.
Huomiselle on luvattu rapeat +32 astetta. Pitää koettaa rientää ratsastamaan tänään 19 vuoden ikään ehtinyt tamma heti aamusta, kun asteet eivät ole ihan noin korkealla vielä.
Tiistain tunnin tehtävänä oli ratsastaa hevonen tuntumalle. Meidän tuntiamme edeltävällä ryhmällä oli sama treeni päällä ja harmittelin etukäteen, kuinka tylsää on vääntää käyntiä ja ravia koettaen saada hevosta pyöristymään. Onnekseni hevosenani oli ehdottomasti kouluväännön suosikkiratsuikseni noussut Jussi, joten tiesin, että sinällään ei treenattava aihe olisi niin paha. Eikä ollutkaan, päinvastoin.
Tunti aloiteltiin käynnissä ja ravissa asetellen ja taivutellen hevosia kulmissa ja pyöritellen lyhyille sivuille voltteja. Jussi kulkee luontaisesti mielestä kohtuullisen oikeinpäin, jolloin sitä on helppo yrittää ratsastaa pyöreämmäksi tuntumalle. Mieleeni pulpahti myös aiemmilla tunneilla saamani ohjeet koskien sitä, että tohdin pitää ohjat käsissä ja että rohkenen pyytää. Näitä mantroja mielessäni hokien asettelin, taivuttelin ja pyysin hevosta etenemään siten, että liike lähtisi takapäästä tuntumaa kohden. Aherruksesta oli hyötyä, sillä Jussi pyöristyi useita hetkiä oikein nätisti ja malttoi pysyä pitkiä hetkiä tuntumalla. Kun polle karkasi tuntumalta, sain sen taas hetken päästä asettumaan takaisin paikoillaan kohtuullisen helposti.
Tuntumaa ja pyöreyttä haettiin myös käyttämällä pohkeenväistöä ja volttia apuna käynnissä ja ravissa. Lyhyt sivu katkaistiin täyskaarron kaltaisella kuviolla, josta suunnattiin vinosti pohkeenväistössä takaisin pitkälle sivulle. Kun sivu oli saavutettu, lähdettiin pyöräyttämään voltti. Sen jälkeen oli tarkoitus saada pidempää ja rennompaa askelta eteen alas -ajatuksella, kunnes saavuttiin jälleen lyhyelle sivulle, josta sama kuvio lähti alusta. Opettaja korosti myös sitä, että hevosta tulee ratsastaa eri muodoissa, ei vain jymähtää siihen yhteen asentoon. Pohkeenväistössä muotoa saattoi ottaa vähän lyhyemmäksi, kun taas eteen alas -ajatuksella suoritetut muut kohdat olivat oivia hetkiä saada hevosta venyttämään alemmas, mutta silti säilyen tuntumalla. Tehtävä meni Jussin kanssa aika kivasti, mutta olisin noissa eteen alas -hetkissä toivonut parempaa työskentelyä takapäästä alkaen. Pyöreyttä ja tuntumaa kyllä löytyi, joten siitä sentään pisteet kotiin.
Laukassa ei ollut pääty-ympyröitä kummempaa kuviota, mutta tavoitteena edelleen sama eli saada hevonen pyöreäksi ja tuntumalle. Yleensä laukassa viimeistään olen hukannut kaiken osaamisen enkä ole onnistunut saamaan toivottua muotoa juuri ollenkaan. Tällä kertaa ilmeisesti aiemmat onnistumiset olivat apuna, sillä sain Jussin kulkemaan aika pitkiä pätkiä nätisti tuntumalla pyöreänä. Opettaja kehottikin tämän johdosta leikittelemään laukalla, sillä se on tämän hevosen vahvuuksia. Otin sitten lyhyempää ja pidempää laukkaa ja jälleen suupielet löytyivät korvista. Lyhyessä laukassa Jussin takapään moottori oli selvästi käynnistynyt, sillä sen saaminen oli vaivatonta. Myös pidempi laukka lähti aika kivasti ja erityisen hyvää oli se, kuinka tuntuma ja pyöreys pysyivät tässäkin hetkessä.
Lopuksi pyöriteltiin ravissa vielä kahdeksikkoa, jossa tarkoituksena oli saada hevonen vielä venyttämään itseään pidemmäksi, mutta tuntumalla pysyen. Jussihan teki työtä käskettyä ja sain humputella aika pitkällä ohjalla tuntien silti, että hevonen on siellä toisessa päässä työskentelemässä.
Tämän päivän tunti on kyllä ehdottomasti yksi parhaimmista ratsastuksistani ikinä. Se yhteistyö, minkä sain Jussin kanssa, oli todella huippua minun osaamistasoni huomioiden. Kun yleensä olen vain nakannut ohjat jonnekin ja jättänyt hevosen oman onnen nojaan, maltoin tällä kerralla pidellä niistä ohjista, uskaltaa vaatia ja myös rentoutua, kun hevonen tekee pyydettyä. Ilmeisesti aina välillä onnistuinkin, sillä Jussi tuntui työskentelevän ihan tyytyväisenä kanssani. Tällaisten hetkien takia sitä jaksaa monet epäonnistumiset. Lisää tällaista, kiitos!
Helveilyä näin sunnuntain kunniaksi. Tamma viihdytti minua heti laitumelta saakka, kun se ei halunnut antaa kiinni, vaan laiskasti hölkytteli karkuun, pysähtyi pienen ojan kohdalle ja hyvin jäykästä könysi itsensä siitä yli. Ei sitä voinut sanoa hyppäämiseksi hyvällä tahdollakaan. :) Tämä kenttähevosen taidonnäyte taisi viedä tammalta puhdin, sillä sen jälkeen se antoi ihan kiltisti kiinni.
Laahustimme sitten maneesille treenailemaan. Tamma oli hyvin laiska, joten humputtelin alkuun ravit ja lämpenemisen jälkeen parit kierrokset laukkaa. Kuvittelin saavani tamman viriteltyä sillä kuntoon, kun yleensä laukan jälkeen se on parhaimmillaan. No, ei tepsinyt tämä keino, joten valitsin treenattavaksi myötä- ja vasta-asetukset voltilla siirtäen takapäätä sisemmäs ja ulos.
Helvi oli aika jäykähkö alussa alkamaan millekään asetukselle. Lopulta se alkoi vähän vetreytyä, mutta jostain syystä en saanut sitä koko harjoituksen aikana tuntumalle. Liekö sillä ollut paikat sitten niin jumissa, ettei se enää kummemmin halunnut niitä koetella. Parhaiten tamma teki myötäasetuksen, jossa takapäätä tuotiin sisemmäs. Se onnistui kohtuullisen pienillä avuilla, joten olin ihan tyytyväinen. Sen sijaan vasta-asetuksesta takapään vienti ulommas oli hyvin tihkaista. Muutamia askelia sain aina kierroksella, joten olihan se tyhjää parempi.
Ravissa ja laukassa otin lisäyksiä. Laukka lähti aika kivasti, ravi vähemmän energisesti, mutta tuntuman puute vaivasi kovasti. Houkuttelin ja anelin, mutta ne eivät ei tepsineet tammaan. Ennen loppuraveja otin vielä pohkeenväistöä laukassa portaittain. Tässä tehtävässä Helvi keräsi pisteet kotiin. Pienellä pyynnöllä se harppoi aina muutaman askeleen pyydettyyn suuntaan ja suoristui sen jälkeen kivasti laukkaamaan eteenpäin. Kuski tosin olisi saanut vahtia asetuksen pysymistä laukan suunnassa paremmin, mutta hullaannuin liikaa onnistumisesta, joten siitä vähän miinuspisteitä. Tamma saa kaikki plussapisteet, sehän kuitenkin teki oikein.
Helvi täyttää 19 vuotta kolmen päivän päästä. Pitää muistaa torstaina rapsutella sitä vähän normaalia enemmän. Vanha rouva on kyllä joskus ikänsä tuntuinen, mutta onneksi sillä monesti pilkahtaa muistoja nuoruuden innosta, jolloin kaviot saavat ihan uutta vauhtia. Olisipa ollut kiva tuntea tamma jo sen ollessa nuorempi.
Ottipa kahden ratsastustunnin päivä muka voimille. Nyt on ihan nuutunut, mutta urheiluhengellä onnellinen olo. Kävin tänään yksityisestetunnin lisäksi toki normaalin tuntini, eihän sitä passaa välistä jättää. Kouluvääntöön sain kovaa vauhtia suosikkikoulupollelistani kärkikahinoihin kipuavan Jussin. Esteillä minulla oli totta kai Poku.
Kouluväännössä aiheena oli pohkeenväistö käynnissä ja ravissa sekä lisäykset ravissa ja laukassa. Jussi oli jotenkin tavallista nuutuneempi tällä kertaa ja pollea piti olla nohittamassa useampaan kertaan. Opettajakin kiinnitti huomiota siihen, että etenkin laukassa meno oli aika jäykän näköistä. Mitään näkyvää syytä siihen ei löytynyt, joten toivottavasti pollella oli vain vähän väsy.
Pohkeenväistö tehtiin lävistäjällä kohtuullisen jyrkkänä. Kun lopulta pääsin taas kärryille siitä, mitä pitikään tehdä, sain käynnissä aika makeita väistöpätkiä Jussin kanssa. Se otti hyviä väistöaskelia kunnolla rungon alle, pyöristyi ja kulki samassa tahdissa oli se väistössä tai ei. Ravissa kuskilla oli taas ongelmia pidätteiden kanssa, jolloin väistöt eivät lähteneet ihan niin nätisti. Mutta niinä kertoina, kun sain jarruteltua Jussin etupäätä ja nohitettua takapäätä, loksahti polle taas paikoilleen ja teki töitä kivasti.
Lisäykset sen sijaan eivät onnistuneet oikein mitenkään. Ne tehtiin pitkällä sivulla niin, että alkuun pyöräytettiin voltti, jossa hevosta koottiin vähän lyhyemmäksi. Sitten vain askel kerrallaan -ajatuksella lähdettiin pitkällä sivulla lisäämään. Minun ongelmanani oli se, että joko tyrkkäsin liikaa pyyntöä kerralla, jolloin Jussi rikkoi laukalle tai sitten annoin niin epämääräisiä apuja, ettei Jussi hoksinut pyyntöä. En siis sisäistänyt sitä, että pyydetään tarvittaessa tasaisesti eikä odoteta saavan kaikkea yhdellä kommennuksella. Muutamat lisäykset kuitenkin onnistuivat ja laukkalisäyksessä olin jopa tyytyväinen. Kunhan muistin nojata vähän taaemmas ja pyytää varovaisemmin, Jussi lisäsi ihan kivasti ja ponnekkaasti laukkaa.
Hienoisesta tervakavioisuudesta huolimatta Jussi oli jälleen antoisa ratsastettava. Pienellä työllä se haki itseään tuntumalle. Vaikken saanut sitä siellä pysymään läheskään koko aikaa, sain todella mukavia pätkiä tuntumaa siihen, millaista menon tulisi olla. Paras onnistumisemme oli käyntiväistöissä. Oli hienoa tuntea, kuinka hevonen tekee alla töitä kohtuullisen pienillä avuilla. Kiva heppa kyllä tuo Jussi, minä tykkään. :)
Yksityistunnilla jatkettiin istunnan hiontaa ja vähän treenattiin kaarevalla uralla olevan kahden esteen tien hahmottamista. Poku oli vähän reippaampi kuin eilen ja väläytti välissä tuttua reipasta itseään, mutta ei se vieläkään ollut ihan niin terässä kuin yleensä. Toki onhan yksityistunti rankempi hevosellekin, vaikka opettaja fiksusti kävelytti meitä harjoitusten välissä ja antoi näin molempien vähän hengähtää.
Ensimmäiset (ja muutamat seuraavat) hypyt olivat kyllä taas niin kauheita. Tajusin jo hypyn kohdalla, mikä kaikki meni metsään, mutta en saanut millään korjattua niitä ennen tätä havaintoa. Lopulta aloin taas muistaa istuntaa sekä käsien ja katseen paikkaa, mutta tällä kertaa jalat halusivat taas notkahtaa hypyissä liikaa taakse.
Hyppelin kolmea estettä, joista kaksi oli pystyä ja yksi okseri. Okseri ja pysty olivat suoralla linjalla ja yksi pysty okseriin nähden kaarevalla linjalla. Aluksi otettiin suoraa linjaa, jossa keskityttiin istuntaan. Kumma homma, että jos kädet älysivät mennä oikeaan suuntaan, takamus ei tajunnut mitään. Katse sentään oli aika kivasti oikeassa paikassa, siihen olinkin hyvin tyytyväinen.
Kaarevalla uralla olevan pystyn ja okserin hyppääminen tuottivat sitten eniten harmaita hiuksia. Onnistuin tuomaan Pokun esteelle muutamaan otteeseen tosi kehnosti, jolloin tuloksena oli kieltoja. Mutta hah, tällä kertaa pysyin kyydissä, kun kädet olivat oikeassa kohdassa ja ne auttoivat pysäyttämään sukellukseni maata kohti. Mutta ennen tätä käsivalaistumista pudotimme okserin toisen puomin alas ja opettaja armotta sanoi sen olevan minun mokani. Olin jäänyt kädellä kiinni, jolloin Poku ei voinut venyttää itseään oikein. Kun muistin pitää käden oikeassa kohdassa, liisi Poku nätisti esteen yli.
Reittivalinnat okserin ja pystyn välille tuottivat myös vähän arpomista. Yritin kahmia mahdollisimman lyhyen tien, jolloin toin Pokun huonosti esteelle ja tuloksena oli joko kielto tai kurja hyppy, johon en ehtinyt mukaan ja kiskaisin tietenkin suusta. Opettaja neuvoi ottamaan ensimmäisen hypyn jälkeen enemmän suoraan, jolloin hypyt sujuivat kivasti.
Tunnin parhain anti oli juuri se, kun pystyn ja okserin hypyt molempiin suuntiin menivät pari kertaa oikein näpsäkästi hyvässä laukassa vailla kummempia ongelmia. Pokukin heräili niihin hetkiin, jolloin oli kivata hypätä hevosella, joka itsekin nautti puuhasta. Kauhistelin opettajalle sitä, kuinka nopeasti asiat unohtuvat. Tsemppaavana tapauksena hän sanoi, että tänään istunta oli kuitenkin eilistä jo parempi enkä yrittänyt kovin paljoa sukellella saati jysähtää puolivälissä hyppyä takaisin satulaan. Jotain siis opin parempaan päin. Vielä kun olisi ollut videokuvaaja matkassa, olisi ollut kiva katsella sopivalla noloudella omaa kohellusta.
Ensimmäinen yksityisestetunti on nyt takana ja huh, olihan siinäkin jo puuhaa! Pollekseni sain tosiaan estelempparini eli Pokun. Herraa tosin vähän ärsytti, kun kaverit pääsivät tunnin jälkeen takaisin talliin ja se reppana joutui vielä hommiin. Mieltään polle osoitti vetämällä aina tallia kohden ja laahustamalla muut ajat.
Olin opettajalle toivonut, että käsittelisimme istuntaani. Valtaosan ajasta se on päin mäntyä, jolloin kaikki muukin hyppäämisessä menee kehnosti. Verryttelyravissa opettaja katsasti kevyttä istuntaani. Korjattavaa oli siinä, että veisin selkää enemmän notkolle ja satulan takakaarta kohden. Tähän asti olen useimmiten yrittänyt kurkotella korkeuksiin, mikä ei yllättäen ole ollut hyvä juttu. Kommenttia tuli myös jalastani, joka tahtoi lipsahdessa taaemmas, jolloin keikahdin taas pois tasapainosta. Jalan paikan korjaaminen oli haastavaa. Tuntui, ettei satula antanut myöten pitää jalkaa oikeassa kohdassa. Oikeasta estesatulasta olisi tässä ollut varmasti paljon apua.
Tämän jälkeen istuntaa hiottiin maapuomien ja parin toisesta päätä nostetun puomin avulla. Opettaja ohjeisti jälleen notkistamaan selkää, viemään omaa takamusta satulan takakaarta kohti, pitämään jalan paikoillaan ja katse suoraan eteenpäin. Tällä samalla kaavalla mentiin myös kahden pystyn suora ja lopulta yhden pystyn tehtävä. Monen kerran jälkeen aloin hiljalleen tajuta, minne sitä takamusta piti siirtää ja katsekin pysyi kohtalaisesti oikeassa suunnassa. Kun nämä kaksi sattuivat loksahtamaan kerralla kohdilleen ja käsikin myötäsi sopivasti, sain pitkästä aikaa kunnon ahaa-elämyksen. Tunsin istuvani lähellä hevosta asennossa, jossa en häiritse sitä ja jossa pystyn mukautumaan hyppyyn mainiosti. Istuntani tuntui helpolta ja ennen kaikkea toimivalta. Siitä seurannut fiilis oli kyllä ansaittu.
Kun toinen pysty jätettiin pois ja siirtymäksi otettiin ravi, alkoivat hommat taas mutkistua. Jotenkin tunnen tarvitsevani sen yhden esteen, jolla muistan, miten homma piti tehdä ja korjaan sen seuraavalle. Nyt monet hypyt olivat kehnoja. Joko pyrin nousemaan korkeuksiin, istuin ennen aikojani takaisin satulaan tai sitten en ollut mukana yhtään. Huhhei. Välissä sain keskityttyä, muistin hinata takalistoni taaemmas ja pitää katseen ylhäällä, jolloin sama ahaa & jes -fiilis pääsi tulemaan. Tässä pätee taas se sääntö, että kun muistaa yhden asian tehdä oikein, unohtaa kaksi muuta.
Yleisfiilis tunnista oli hyvä. Opettaja osasi kertoa asiat havainnollisesti ja jaksoi kannustaa. Poku-herra oli tosiaan vähän väsy, jolloin lähestymiset pystyille olivat välissä sellaista tervassa kahlailua, että väkisin nauratti. Onnistuin myös ottamaan lähikontaktia maahan, mutta onneksi turvallisesti. Lähestyimme tosiaan estettä ja minä innokkaana olin hyppäämässä. Poku seisahtui nätisti ja ennen kaikkea hitaasti, mutta olin jo ponnistamassa eteenpäin ja kun polle vielä vei päänsä alas, olin ihmettelemässä maailman menoa kaulalla. Sitten Poku vielä päätti harppoa muutaman askeleen, niin pitihän siitä roikkumisesta luopua ja laskeutua oikeasti pehmeästi maahan. Nauratti kyllä väkisinkin oma tyhmä töppäys tuossa ennakoimisessa, mutta onneksi Poku malttoi rauhassa odotella, että apinaksi muuttunut kuski pudottautuu pois kaulalta.
Huomenna olisi sitten toinen tunti. Opettaja on vielä maisemissa elokuun loppuun, joten ajattelin kysäistä, liikenisikö hänellä opettaa minua vaikkapa kerran viikossa. Olisi mukava saada kaksi tarkkaavaista silmää seuraamaan koko tunnin ajan ja kommentoimaan myös. Yksityistunnilla yllättäen tuntee tehneensä hommia kolmen tavallisen ryhmätunnin edestä.
Jälleen yksi ekstratunti. En ottanut huomiselle tuntia, joten voin kuvitella, kuinka vieroitusoireet iskevät päälle. Nyt keskiviikon tunnille minulle oli arvottu Hessu. Mutristelin suutani urakalla, sillä minulla ja Hessulla ei ihan sävelet satu yksiin. En saa sitä liikkumaan reippaasti, vaan se lähinnä venyttää itsensä sellaiseksi pitkulaksi, että kyytiin mahtuisi useampi ratsastaja. En kuitenkaan kehdannut alkaa purnata arpaonnestani, vaan päätin yrittää saada kemioita ruunan kanssa kohdilleen.
Tunnin aiheena oli pohkeenväistö kaikissa askellajeissa. Kuviona oli ratsastaa toisen lyhyen sivun kautta täyskaarto, josta tulla pitkälle sivulle pohkeenväistössä. Kun väistössä pääsi pitkälle sivulle, siitä pyöräytettiin voltti ja humputeltiin alas eteen -ajatuksella toisen lyhyen ja pitkän sivun kautta tekemään sama kuvio toiselle puolelle.
Itse pohkeenväistö meni ihan kivasti ja pienillä avuilla. Mutta se reippaus, eteenpäinpyrkimys, vauhti tai mikä tahansa noiden sukulainen oli pahasti hukassa. Pohkeet, raippa, kannus, ääni eikä edes päätön hötkyily ei saanut pollea liikkumaan kuin ehkä kahden askeleen verran reippaammin eteenpäin.
Ravissa ongelmaksi tuli se, etten kyennyt jostain syystä tuntemaan, kun Hessu väisti ihan asiallisesti. Opettaja kehuessa hämmennyin, kun olin koko ajan luullut, ettei hevonen tee väistöä kunnolla. Olisi ehkä pitänyt istua harjoitusravissa, jotta olisin tuntenut tämän. Hävetti kyllä, kun olin jälleen sortunut häseltämään ja sekoittamaan hevosen päätä, vaikka toinen yritti ja tekikin työtä käskettyä.
Laukassa väistöt tehtiin pitkällä sivulla portaittain. Tavoitteena oli saada pitkälle sivulle mahtumaan kahdesta kolmeen portaittaista väistöä niin, että viimeisen jälkeen ehti vielä ratsastaa hyvin suoraan. Tässä tehtävässä onnistuimme löytämään Hessun kanssa yhteistä säveltä oikeaan kierrokseen. Asetus pysyi laukan puolella ja pienellä pohjepyynnöllä Hessu harppasi nätisti parit askeleet sivummalle ja jatkoi siitä ongelmitta suoraan. Vasemmassa kierroksessa kuski söhelsi siten, ettei asetus tahtonut pysyä laukan puolella. Mutta Hessu väisti tässäkin nätisti. Laukassa pollesta tosiaan löytyi sitä reippautta. Kävi taas kunnon liikunnasta yrittää mukautua Hessun laukkaan. Siinä ei tosiaan voi istua kuin keinutuolissa, vaan siinä pitää tehdä töitä, jotta pääsee mukautumaan sen pitkään askeleeseen.
Loppuravit tehtiin tutulla lävistäjän mukaisella pohkeenväistöllä. Tässä oli taas vaikeuksia tuntea, väistääkö hevonen vai ei. Opettajan kommenteista päätellen väisti ihan kivasti. Lopuksi vielä ravailimme kahdeksikkoa yrittäen saada hevosta venyttämään kaulaansa alas eteen pysyen silti tuntumalla. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta kyllä Hessu aina sisäohjan ja -pohkeen toimiessa asettui, rentoutui ja ohjaa saadessaan venytti tuntumaa kohden.
Tunnista jäi vähän sellainen plää-fiilis, mutta minkäs teet, kun kuski ei vain osaa. Välillä haaveilen siitä, että voisi kurkata esimerkiksi viiden vuoden päähän. Jos sitä sitten olisi kehittynyt verran, että sen voimalla jaksaisi tahkota niitä vähän kehnompia kertoja. Vaikka ainahan sitä jotain oppii ja toivottavasti myös parantaa aiemmasta.
Tiistaina pollearvonnassa rapsahti Epper. Koska aikaisempi kerta tämän herran kanssa meni ihan kivasti, en nyt alkanut maalailla piruja turhaan seinälle. Ihan hyvä niin, sillä tunti meni ihan kivasti. Ei mitään hullun upeaa, mutta ei mitään kauhean kamalaakaan. Aiheena oli avotaivutus kaikissa askellajeissa.
Avotaivutus tehtiin pitkällä sivulla, kun lyhyt sivu oli ratsastettu puoliympyrän kaltaisesti. Opettaja korosti, ettei avotaivutusta tulisi tehdä vain sisäpuolen avuilla, jolloin vauhti voi sammua, vaan kehotti käyttämään ulkopuolen apuja ja pyrkimään säilyttämään saman temmon kuin ilman taivutusta. Epper meni käynnissä aika kivasti ja helposti avot molempiin suuntiin. Vauhti sammui pikkuriikkisen, mutta ei mitenkään pahasti kuitenkaan.
Ravissa oikea puoli meni kohtuullisesti, mutta jostain syystä avon teko vasempaan kierrokseen tuotti päänvaivaa. En saanut Epperiä taipumaan ilman, että se sitten pyrki kääntymään ja lähtemään pois suoralta. En saanut ongelmaa kovin hyvin korjattua, mutta kun muistin laittaa sisäohjan kohtuullisen napakaksi seinämäksi, parani avotaivutus piirun.
Laukassa sitten meni kunnolla höpöksi. Minulla ei ollut mitään kontrollia siihen, missä Epper etupäänsä piti. Jos yritin siirtää etupäätä, lähti koko loppu hevonen mukaan. Opettaja kehotti käyttämään tässä korjausvälineenä epäsuoraa ohjasotetta, jonka avulla sain etupäätä pysymään vähän paremmin oikeassa paikassa. En kyllä ollut yhtään tyytyväinen suoritukseeni laukassa, mutta sentään käynti ja osa ravista meni kivasti.
Rohkenin viimein kysäistä tunneilla joskus tuuranneelta, josko hän voisi pitää minulle parit esteyksityistunnit. Sehän onneksi järjestyi, joten perjantaina ja lauantaina toivon mukaan saan istuntaani esteillä vähän parempaan kuosiin. Hevoseksi toivoin tietenkin nykyisen estelempparini eli Pokun.
Sunnuntai ja kaikeksi onneksi opettaja oli muistanut pollepyyntöni, joten menin siis Jussilla. Tunnin aiheena oli asettamista ja takapään siirtelyä sisemmäs ja ulommas.
Treeniin lähdettiin tekemällä aina lyhyille sivuille voltit, jonka aikana lähdettiin hakemaan vasta-asetusta. Jussi tahtoi olla vähän jäykkä, jolloin asetusten saaminen oli työläämpää, mutta hitaasti hevonen lämpeni hommaan. Tämän jälkeen tehtävään lisättiin takapään siirtäminen ulos. Jälleen törmäsin jäykkyyteen, joten opettajan kehotuksesta takapäätä alettiin siirrellä ulos ensin ihan suoralla hevosella, jonka jälkeen vasta-asetusta alettiin lisätä. Jussi alkoi hoksata homman jujua, keskittyi työskentelemään ja pyöristyi aika kivasti tuntumalle.
Kun tästä hommasta oli päästy jujulle, alettiin takapäätä tuoda myös sisemmäs, jolloin otettiin myös myötäasetus. Tämä homma oli Jussille paljon mieluisampaa, joten homma alkoi toimia nopeammin. Tässä kohtaa minun tosin tuli vahtia sitä, ettei etupää lähde omille teilleen. Muutoin Jussi teki aktiivisesti töitä, ja kuski oli totta kai yhtä hymyä. Kun tämäkin homma oli käyty läpi, alettiin volteille tehdä molempia asetuksia ja takapään siirtoja vuorotellen. Voltti viimeisteltiin tekemällä myötäasetuksessa takapään tuonti sisemmäs, josta myös nostettiin myötälaukka. Jussi toimi tässä kuin unelma, ja laukka nousi käsittämättömän kivasti.
Oli todella huippua ratsastaa hevosella, joka keskittyy tekemään töitä, pyöristyy ja kuuntelee ratsastajaa. Välillä Jussia vähän hermostutti etenkin tuo vasta-asetus ja takapään siirto ulos, mutta yllättävän helposti sain sen malttamaan taas ja keskittymään. Ihan eri meno nyt kuin silloin Jussin tullessa tallille. Silloin sain sen vain hermostumaan täysin. Huippua, että kehitystä on tapahtunut, toivottavasti myös minussa eikä vain hevosessa. Kolmas perättäinen kerta kyllä sen toden sanoi, tykkään tästä pollesta hyvin paljon kouluväännössä. Se on kohtuullisen reipas, yrittää parhaansa ja sillä on mitä huipuin laukka. Esteille en tällä pollella rohkene, mutta on todella mukava löytää yhteistä säveltä kouluväännössä, joka ainakin toisinaan on kuskista vähän tylsää. Jussin kanssa on toivottavasti luvassa vielä monta mukavaa kouluvääntötuntia.
Lauantaitunti ja pollena hyvillä mielin vastaanotettu Jussi. Oli mukava päästä taas uudemman opettajan syyniin, sillä kuten jokainen opettaja, hän kiinnittää huomionsa eri asioihin kuin esimerkiksi viikko-opettaja. Tunnin aiheena oli pohkeenväistöä käynnissä, hieman harjoitusravissa istumista sekä suoralla uralla vastalaukkaa.
Pohkeenväistöt tehtiin pitkän sivun suuntaisesti ja kohtuullisen loivasti. Jussi teki väistöt aika kivasti ja pienillä avuilla, kunhan olin ensin saanut uskoteltua sille, että sisäohjan pidätteet tarkoittavat oikeasti hitaampaa vauhtia. Ongelmana oli välissä se, etteivät nuo pidätteet tahtoneet mennä läpi, jolloin Jussi lähti oikenemaan ja unohti väistön. Tarpeen vaatiessa otin sisäohjan pidätteiden lisäksi pari kopautusta sisäpohkeella, mikäli polle edelleen halusi karata. Tämä yhdistelmä näytti toimivan, ja Jussi malttoi jäädä väistämään hienosti. Opettaja kehotti ottamaan väistössä myös vaihtelua tempoon. Tässä kohtaa Jussi loisti aika kivasti. Ulkopohkeen koputtelulla ja ääniavuilla polle lähti harppomaan väistöä tasaisesti vähän nopeammin, ja kuski oli yllättäen hyvin tyytyväinen. Tästä nopeammasta väistöstä sain Jussin kuitenkin rauhoittumaan taas hitaampaan menoon, jonka seurauksena taisin vähän tykästyä tähän polleen kouluväännössä.
Harjoitusravissa tarkoituksena oli työstää omaa istuntaa ja saada hevosetkin kulkemaan rennosti tuntumalle. Istuntani oli ihan hukassa ja tunnuin vain pomppivan perunasäkkinä kyydissä. Huomasin myös, että etenkin harjoitusravissa jäin tuijottamaan hevosen niskaa, ihan kuin se olisi muka auttanut pysymään kyydissä. Sen sijaan väistöissä muistin ainakin joka kolmas kerta katsoa menosuuntaan niskan sijasta.
Vastalaukkatreeni lähti siitä, että katkaisimme lyhyen sivun ja väistätimme muutaman askeleen pitkää sivua kohti. Siitä sitten hyvästä kohdasta annoimme kyseiseen suuntaan nähden vastaisen laukan avut ja hurauttelimme loput pitkästä sivusta siinä askellajissa. Ennen kulmaa tuli pudottaa harjoitusraviin, pyöräyttää lyhyellä sivulla voltti, ottaa käyntiin ja toistaa sama toisen sivun kanssa. Vastalaukat onnistuivat Jussin kanssa oikein mainiosti. Olisikohan kerran tai kaksi noussut myötälaukka ja sekin johtui totta kai hätäisestä kuskista. Yritän aina pistää mutkat suoriksi, kun pitäisi varmasti jo tässä vaiheessa tajuta, ettei se ratsastaessa kannata. Ei aikanaan kouluväännössä. Esteillä saattaa hallitusti tuosta ajattelutavasta olla etua ainakin, jos kilpailee. Jussi oli virittynyt mukavasti muiden harjoitusten aikana työskentelyfiilareihin, jolloin parit väistöaskeleet menivät kevyesti sivulle ja laukka nousi pontevasti oikein. Opettaja kehaisi vielä, että Jussi näytti vastalaukoissa mukavan tasapainoiselta.
Tunnista jäi todella mukava olo. Yleensä olen säheltänyt ja koheltanut uuden opettajan tunneilla niin, että olen alkanut jo pelätä, että hän ehdottelee vähän helpompaa tuntia. Nyt kuitenkin tuntui, että ohjat olivat hyppysissäni, ja polle vieläpä kuunteli niitä. Siksi rohkenin kysellä, josko saisin Jussin huomiselle ottamalleni ekstratunnille. Pitää toivoa, että opettaja muistaa toiveen. Jussista tuntuu nimittäin kuoriutuvan aika kiva koulupolle.
Pilvisen ja sateisen perjantain kunniaksi otin ekstratunnin. Sattuikin aika kiva tunti, sillä perumisia oli paljon ja lopulta kenttää kiersi vain kaksi ratsukkoa lisäkseni. Pollenani oli Jussi, ja treeniaiheena oli vähän koulua ja vähän puomeja.
Kouluvääntö oli jo monelta aikaisemmalta kerralta tuttua pohkeenväistöä lävistäjällä käynnissä ja ravissa. Jussi teki tämän treenin aika kivasti, mutta opettaja kehotti ratsatsamaan lävistäjän lopusta alkaneen lyhyen sivun tarkemmin taivuttaen ja ajatellen puoliympyrää. Tehtävän ainaka Jussi loksahti aina välissä oikein hyvin tuntumalle pyöreäksi, mutta katosi sieltä myös aika nopeasti. Olisi ollut kiva saada muistiin ne asiat, jotka noina hetkinä tein, jotta olisin voinut toistaa ne.
Sitten treeni vaihdettiin siirtymiin. Ensin ravista käyntiin, seis ja peruutus ja takaisin raviin, sitten laukasta pian seis ja peruutus, josta taas pian laukka. Siirtymät alas eivät menneet Jussin kanssa kovin näppärästi ja peruuttamisestakin herra otti vähän nokkiinsa ja kiemurteli oman mielensä mukaan. Mutta kun sain pidettyä peruutuksen suorassa, nosti Jussi aika mukavasti laukan. Varmaankin istuntaa vielä enemmän jämäköittämällä ja huolellisella valmistelulla olisin saanut parempi pysähdyksiä laukasta, mutta kuten Pudasjärven leirinkin opettaja sanoi, tahdon tehdä siirtymät vähän puolihuolimattomasti. Enemmän tarkkuutta siis tähänkin, kiitos.
Lopuksi hurauttelimme parit puomit laukassa. Ensin oli ympyrä, johon oli ripoteltu kolme puomia kohtuullisen lähelle toisiaan. Tässä oli tarkoitus saada hevonen pitämään sama tahti ja ylittämään puomit keskeltä. Meillä meni Jussin kanssa muutoin hyvin, mutta polle tahtoi pudotella hyvin helposti raville ja vielä huipuksi vaihtaa väärän laukan. Kunhan kuski muisti keskittyä ja ajatella kierroksen suuntaisesti vielä puomeillakin sekä säätää sopivan laukan hyvissä ajoin ennen puomeja, meni Jussi-herra oikein nätisti tehtävän.
Lopuksi opettaja asetti kaksi kavalettiä, joilla oli tarkotus saada laukat vaihtumaan. Ensimmäistä kavalettia kohti tultiin oikeassa laukassa ja tarkoituksena oli saada vaihdettua vasen laukka. Siitä jatkettiin toista kavalettia kohti ja siitä luonnollisesti pyrittiin saamaan laukka takaisin oikeaksi. Oma mokani oli se, että annoin laukan hyytyä kaarteissa, jolloin jouduin taas hoputtamaan liian lähellä puomia. Eli toisin sanoen häiritsen hevosta alueella, jolla sen olisi pitänyt saada tehdä oma hommansa. Laukat vaihtuivat kuitenkin pariin kertaan, mutta parit kerrat vain etupää hevosesta muisti vaihtaa, kun taas takapää jäi vanhaan laukkaan. Vahdoin ristilaukan pois ravin kautta, mutta tunnin jälkeen tiedustelin opettajalta oikeaa tapaa. Hän tuumasi itse mieluummin ottavansa ristilaukan pois siinä laukassa koputellen ulkopohkeella, joten ehkä kokeilen tätä ensi kerralla. Nyt olin vain hämmennyksissä enkä tiennyt, millä keinolla ristilaukan saa pois.
Oli kyllä erinomaisen mukavaa olla vähällä porukalla tunnilla. Näin ehti tekemään paljon enemmän ja sai sitä huomiotakin opettajalta runsaammin. Rustasin itseni myös sunnuntain tunnille ekstrana, jotta tottuisin taas uudemman opettajan ohjaukseen. Niin ja pitäähän sitä joskus aina ratsastella neljä päivää putkeen, eikös?
Kaksi viikkoa ilman Helveilyä hurahti nopeasti. Tammareppana oli ollut kunnon buffet hyönteisille, sillä puremajälkiä oli pitkin heppaa. Kesän ikävä kääntöpuoli on tosiaan nuo ötökät.
Raahasin tamman ensin kentälle ja siitä estevalmennuksen jaloista maneesiin. Koska Helvi oli hyvin laiskana, päätin keskittyä siirtymiin ja saada niillä viriteltyä hevosta liikkeelle. Voi kuinka tuskaista se oli! Ravi nousi kyllä jossain kohden, mutta niin hitaasti raahustaen, että kuski kiristeli hampaitaan. En keksinyt mitään keinoa, jolla olisin saanut tammaa reippaammaksi, joten jatkoin sinnikkäästi siirtymien kanssa. Ravista nopeasti käyntiin, takaisin raviin, pysähdyksiä ja peruutuksia. Kauheita ihmeitä ei tapahtunut, mutta virkosihan se tamma vähän enemmän hommaan mukaan.
Tuttuun tapaan ensimmäisten laukkojen jälkeen tamma muisti olevansa töissä. Mutta sitä se ei valitettavasti muistanut, että kuski tykkäisi saada sen kulkemaan tuntumalla pyöreänä. Pyörittelin voltteja ja liikuttelin kuolainta, mutta ehei, tamma ei halunnut napata jutun juurta. Ehkä kolmisen kertaa sain Helviä vähän asettumaan, mutta pienenkin muutoksen kohdalla se nakkasi päänsä takaisin taivaita kohti.
Laukkojen jälkeen oli mukava testailla vielä lävistäjällä ravilisäyksiä. Nehän lähtivät oikein mainiosti, jos nyt unohdetaan se, että Helvi teki ne, koska itse halusi ja juoksi vielä pää kattoja kurkotellen. Mutta meno oli lennokasta, jos ei tuijoteta sitä pikkuseikkaa, että tamma suorastaan juoksi altani pois. Mutta ei pidä aina tavoitella täydellisyyttä, vaan joskus on tyydyttävä vähän sinnepäin menevään suoritukseen. Eikös? Kysyy selittelevä ratsastaja.
Neljä kokonaista päivää ilman ratsastamista tuntui valtavan pitkältä ajalta. Tiistai onneksi koitti viimein, ja pääsin humputtelemaan tallille. Pollena oli mukavasti Manta-tamma. Se oli hyvä arpaonni, sillä lämpöasteiden kivuttua jonnekin 29 asteeseen olisi ollut suoranaista rääkkäystä mennä jollain laiskanpulskealla pollella. Koska päivä oli tosiaan kuuma, oli tunneilla otettu rauhallisemmin eikä meidän tuntimme ollut poikkeus. Heti alussa opettaja kertoi, että tunnilla voidaan ensin treenata kevyesti kentällä ja sitten lähteä kahluureissulle. Valtaosa tuntilaisista otti mieluummin tämän ratkaisun, joten tiedossa oli noin puolisen tuntia treeniä ja siitä sitten maastokäynnit kahluupaikalle ja takaisin.
Treeninä oli aikaisemmilta kerroilta tuttua pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa lävistäjää myöten. Manta on hyvin näppärä väistöissä, joten ne menivät meiltä kohtuullisesti molemmissa askellajeissa. Vasemmalle väistättäessä meno oli kuitenkin vähän jäykempää. Sain tämän kommentin siinä vaiheessa, etten enää ehtinyt parantaa menoa siihen suuntaan ennen kuin opettaja kertoi harjoituksen riittävän. Väistöissä olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että Manta eteni kevyesti eikä ottanut niin kauhean pieniä tipuaskelia, vaan väisti ihan hyvällä askeleella.
Väistöjen jälkeen hurauttelimme laukat oikeaan ja vasempaan kierrokseen. Tavoitteena oli saada heti nostosta alkaen reipas, etenevä laukka niin, että hevonen keskittyy laukkaamaan kunnolla tuntumaa kohti. Manta lähti toki laukkaan reippaasti ja menikin ihan hyvällä vauhdilla, mutta kaarteissa se puski molemmissa kierroksissa. Tämä oli vähän yllättävää, sillä en muista tätä tapahtuvan niin usein Mantan kanssa. Yritin korjailla tilannetta, mutta sisäpohkeeni oli lähtenyt jonnekin reissuun, sillä mitään ei tuntunut tapahtuvan. Tuntumaa oli toisinaan, mutta kauhean tyytyväinen en laukkaan ollut. Se oli vähän sellaista hosellusta, jossa hevonen teki omiaan, ja kuski koetti ymmärtää sitä.
Näiden tehtävien jälkeen olikin aika ottaa hevosilta satulat pois ja kuskeilta kengät. Siitä sitten letkassa lähdimme kahluupaikalle. Mantan selkä ei tosiaan ole mukavimmasta päästä ilman satulaa ratsastusta ajatellen, mutta onneksi kahluupaikalle oli lyhyt matka ja askellajina oli vain käynti. Kahlailimme pienessä lätäkössä monia kierroksia, ja Manta vaikutti ihan tyytyväiseltä. Oli mukava uittaa omiakin jalkoja vedessä, joka oli hyvin lämpöistä. Vielä kun joskus kesällä pääsisi ihan kunnolla uittamaan hevosta ja samalla itseäkin, niin olisihan se mukavaa. Virkistäisi kivasti kouluväännön jälkeen sekä kuskia että ratsua.
Niin se ratsastusleiri Oulun seudun ammattiopiston Pudasjärven yksikössä tuli, oli ja meni. Ihan liian nopeaa, jos minulta kysytään. Toki lihaksia alkoi jomottaa, mutta olisi sitä voinut vielä jatkaakin. Nytkin on kauheat vieroitusoireet ratsastuksesta. Miten sitä taas tottuu kolmen tunnin ratsastamiseen viikossa, kun kaksi tuntia päivässä tuntui paljon sopivammalta?
Leirillä ei tosiaan ollut nettimahdollisuutta ja lämpimät päivät verottivat niin paljon, etten jaksanut iltaisin kirjoitella koneelle talteen tarkkoja muistiinpanoja tunneilta. Siksipä otankin tässä kirjoituksessa esiin parhaiten mieleen painuneita asioita ja höpisen niistä vähän.
Maanantai alkoi muihin leiriläisiin, paikkoihin ja hevosiin tutustumalla. Ohjelmassa oli kaksi tuntia ja molemmat kouluvääntöä. Sain pollekseni suomenhevosen ja lämminverisen risteytyksen Palle-Pilkun eli Alma-tamman, joka poseeraa nätisti ensimmäisessä kuvassa. Alma oli oikein mukava tapaus, sillä siitä löytyi sopivasti virtaa, mutta ei päätöntä kaahausta. Toisen tunnin pollena toimi entinen estekisatykki nimeltä Gidran XVI eli Kille, joka on urallaan kolunnut muun muassa Finnderbyt.
Tärkeimpänä antina maanantaista jäi kertaus siitä, ettei hevosta ratsasteta suussa roikkumalla. Sen sijaan opettaja ohjeisti istumaan jalkojenkin avulla hevosen ympärillä ja muistamalla hellittää ohjista. Alma kuulemma kuskasi minua ihan tyytyväisenä, joten paistattelin sen takia hyvissä fiiliksissä loppupäivän.
Kille oli puolestaan hankalampi ratsastaa. Opettaja oli aiemmin varoitellut, että polle saattaa olla virtaisa ja säikähdellä vauhdikkaasti. Kumpaakaan näistä en päässyt todistamaan, vaan polle oli vähän laiskahko. Ei onneksi kuitenkaan sellainen aaaaargh-laiska, vaan niitä polleja, jotka eivät anna milliäkään ilmaiseksi. Killeä oli silti mukava ratsastaa, sillä ne onnistumiset palkitsivat paljon, kuten aina.
Tässä kuvassa Killeä meinaa jo pesun jälkeen vähän väsyttää karsinassa.
Tiistaina vuorossa oli puomeja ja esteitä. Pollekseni sain ihanaisen Alman, jolla oli kerrassaan mainio hypätä. Se oli reipas, nautti hyppäämisestä, mutta ei unohtanut kuunnella kuskia. Tärkeimpänä oppina tiistailta tuli se, että hevoselle tulee antaa työrauha ennen hyppäämistä. Kuskin ei siis tule viime metreille saakka säheltää ja koheltaa selässä, vaan luottaa siihen, että hevonen katsoo itsekin, minne on menossa. Esteiden korkeus taisi olla jossain 60-75 sentin korkeudessa, mikä tuntui Alman kanssa ihan mainiolta. Ei muuten edes pelottanut, joten olin jälleen yhtä hymyä.
Keskiviikkona oli ehdottomasti leirin jännittävin päivä. Aamulla kävimme mukavan vaihtelevan maaston ja pollenani oli leppoisa ruuna nimeltä Tarkur eli Tarmo. Laukkasimme kivoja pätkiä sekä nousimme ja laskimme mäkiä. Tarmo oli hyvä maastohevonen, sillä se ei saanut kaahauskohtauksia, pysyi suunnilleen muiden tahdissa ja oli muutenkin hyvin leppoisa. Alueen maastot olivat kyllä kehujen arvoisia.
Päivän jännittävin osuus pääsi ukkoksen viimein laannuttua alkamaan. Luvassa oli nimittäin maastoesteitä ihan uudella hevosella. Pollekseni oli laitettu Parder eli Deri, joka todellakin rakasti maastoesteitä, mutta oli myös mukavan varma hyppääjä. En tosiaan koskaan ole hypännyt maastoesteitä saati laukkaillut omatoimisesti maastossa. Oli siis jännät paikat, mutta onneksi opettaja luotti taitoihini ja oli antanut sopivasti itsevarmuutta kasvattavan hevosen. Maastoesteiden korkeudet taisivat olla jotain 70-80 sentin väliltä, joten sinällään se ei ollut paha. Kuvassa Deriä vähän arveluttaa ulkona jyrisevä ukkonen ja uusi kummia höpöttelevä ratsastaja.
Yllätyksenä tuli se Derin innostunut laukka, jolla se tahkosi esteet. Siinä riitti vauhtia sen verran, että kuski unohti aina välissä hengittää. Parilla pidemmällä välimatkalla muistin muutaman kerran vetäistä henkeä, mutta seuraavan esteen hohtaessa edessä hengitys taisi unohtua. Maastoesterataan kuului myös laukka veden läpi, joka oli totta kai yksi suosikkini. Maastoesteistä jäi todella mahtava pelon voittamisfiilis, mutta toistaiseksi minun on syytä pysyä rataesteillä, joilla tempo on vähän rauhallisempi kuitenkin. Mukavaa ja todella jännittävää oli, joten kyllä tätä silti joskus vielä pitää kokeilla.
Muun muassa tällaisen esteen yli tuli hurautettua ihan kivasti. Hauskaa hommassa oli se, että maastorata sijaitsi ihan koulun välittömässä läheisyydessä, joten välissä tuntui vähän siltä, että oli erehtynyt vahingossa muiden pihoille laukkaamaan, vaikka oli kyllä ihan oikealla reitillä.
Keskiviikko kruunattiin kolmannella ratsastuskerralla, jolla humputtelimme ilman satulaa maneesilla eri hevosilla. Pääsin testaamaan tallin jättiläisen sekä pari pienempää söpöläistä. Kivaa oli, vaikka tasapaino ei pitänyt ihan joka hetki. Tohdin sentään parilla pollella vähän laukatakin.
Torstaiaamu hurahti liiankin nopeasti eteen. Päivän kahdesta tunnista ensimmäinen oli toivetunti ja toinen kouluvääntöä. Olin totta kai toivetunnilla siinä ryhmässä, joka halusi hypätä esteitä. Tällä kertaa onneksi rataesteitä. Polleksi tuli tuttu Deri ja oli jännä nähdä, kuinka sitä ei rataesteet juuri napanneet. Vauhtia oli ehkä kolmannes maastoesteiden menosta, mutta esteet kuitenkin ylitettiin. Ratsu oikein tyylikkäästi, kuski vähän kommeltaen. Estetreenissä keskityttiin tiistain kaltaisesti siihen, että hevonen osataan jättää ajoissa rauhaan ja että sen taitoihin luotetaan. Tätä treenattiin muun muassa siten, että opettajaa tuli alkaa katsoa hyvissä ajoin ennen estettä ja pitää katse tähän liimattuna koko hypyn ajan ja vielä muutaman metrin jälkeenkin. Onnistuin mielestäni tässä ihan kivasti, mutta myönnän myöhemmissä kohdissa syyllistyneeni hevosen hoputtamiseen sen omalla alueellaan.
Parasta oli toki tunnin huipentuminen siihen, että pääsimme hyppäämään okserin, jonka toinen puomi oli 90 sentissä. Hyppyyn lähtö onnistui kahdella kerralla ihan hyvin, mutta laskuvaiheessa olin ihan karmea. Näitä mukautumisia on hyvin vaikea harjoitella matalilla esteillä, joten selittelen hirveää tyyliäni sillä. Seuraavasta videosta voitte vilaista, kuinka kauhealta kuski näytti, mutta kuinka hyvin Deri kesti koheltajan.
Kouluvääntöön sain satulattomalta keskiviikon ratsastukselta tutun suomenhevostamman nimeltä Kihitus eli Kike. Treeninä oli avotaivutusta käynnissä ja ravissa. Vasempaan kierrokseen homma oli yhtä tappelua pieniä sopuhetkiä lukuun ottamatta, mutta oikealle homma kulki niin nätisti, etten jaksanut enää muistellakaan huonompaa puolta. Kike liikkui nätisti edeten ja loksahti avotaivutukseen niin hienosti, että vieläkin jaksaa hymyilyttää. Laukannostotkin avotaivutusten ja volttien jälkeen nousivat sen verran mukavasti, että hyvä mieli jäi leirin viimeisestäkin ratsastuksesta.
Loppuun voisi vielä koostaa yleishuomioita leiristä. Olisin ehkä toivonut mahdollisuuksien mukaan sellaisen tunnin, jossa ratsastaja kertoo keskeisimmät ongelmansa ja opettaja räätälöi tehtävän tätä ajatellen. Tämä olisi ehkä toteutunutkin toivomalla, mutta jäipä suu kiinni tällä kertaa. Kouluväännössä tuli hetkittäin olo, etten saanut uutta oppia niin kauheasti. Opettaja tosin hoksasi heti taipumukseni jäädä hevosen suuhun kiinni ja tapani tuijotella maata. Perusistuntaani opettaja kuitenkin kehui hyväksi, joten olin mielissäni.
Opettaja oli minun makuuni, sillä hän oli opettaessaan tarkka, mutta myös rento. Plussaa hän sai siitä, että tunsi tallin hevoset oikein mainiosti. Opettaja myös huomioi ratsastajien toiveet mainiosti ja ainakin minun kohdallani osasi valita juuri oikeanlaisia ratsuja alleni. Enkä kyllä kuullut muidenkaan purnaavan hevosvalinnoista, päinvastoin.
Leirin suurimpana antina olivat totta kai estetunnit, joilla opettaja rohkeni uskoa siihen, että osaan sentään jotain. Se antoi jälleen pitkään hukassa ollutta itsevarmuutta ja sytytteli samalla melkoista kipinää päästä esteille vähän useammin. Kaiken kaikkiaan leiri vastasi aika mukavasti odotuksiani eikä mitään pahaa jäänyt hampaankoloon. Erillistä leiriohjelmaa ei juuri saunomisreissun lisäksi ollut, mutta se ei haitannut. Aika livahti vikkelästi hevosia puunatessa ja syödessä, joten ei sitä muuta touhua niin kaivannutkaan. Pääsimme myös yhtenä iltana ajamaan ravihevosia, joka oli yllättävän mukavaa. Ainahan sitä voisi yhden lisätunninkin päivässä ratsastaa, mutta ehti sitä tässäkin ajassa humputella reippaasti. :)
Ehkäpä löydän ensi vuonna itseni samasta paikasta leirillä, en pistäisi yhtään pahaksi. Sitten ehkä näkisi tämän seuraavan varsukaisen vähän isompana.
Lauantain paahtava tunti oli pitkästä aikaa tallin uudemman opettajan opeissa. Pollena oli norjalainen herra eli Rappen. Treeninä oli volttien avulla takapään liikkeelle saaminen sekä etuosakäännökset. Molemmissa harjoituksissa tähdättiin siihen, että hevonen liikkuisi takapäästä lähtien pyöreänä. Uudempi opettaja painottaa tätä asiaa hyvin paljon, mikä on tietenkin hyvä. Hankaluutena on vain se, että olen liian pitkään antanut hevosen valita itse asentonsa siihen juuri vaikuttamatta, joten nyt on sitten vähän liikaakin uutta oppimista.
Voltit tehtiin aina kulmiin. Tavoitteena oli asettaa ja työstää takapäätä liikkumaan kunnolla. Asettaminen sujui Rapen kanssa ihan hyvin, mutta takapäätä en kummemmin saanut liikkumaan. Ravissa voltit tosin pyörähtelivät välillä miten sattuu, kun pohkeeni unohtivat tehtävänsä.
Etuosakäännökset tehtiin myös kulmiin. Tässä tehtävässä kuskilla riitti miettimistä, kun piti muistaa jarruttaa ulko-ohjalla, kääntää sisäohjalla, liikuttaa takapäätä sisäpohkeella ja saada etujalat pysymään sopivassa liikkeessä ulkopohkeella. Tärkeintä oli myös jarruttaa käynti hyvissä ajoin ennen kulmaa hitaaksi, jotta kulman saattoi ratsastaa huolella. Välillä sain Rappenin ihan kivasti tepsuttelemaan kulman, mutta monina kertoina onnistuin hermostuttamaan sen sekä epämääräisten apujeni kuin ympärillä pörräävien paarmojen takia. Silloin polle otti omia askeleitaan vaikka mihin suuntaan enkä tajunnut, mitä olisin tehnyt korjatakseni asennon oikeaksi. Opettaja kävi opastamassa ihan ohjista käsin hommaa ja kyllähän se silloin meni taas paremmin. Suurimmat ongelmat sattuivat vasemmassa kierroksessa ja pienenä lohtuna opettaja sanoi kyseisen puolen olevan Rappenille vaikeampi, sillä polle ei ollut niin vetreä sieltä. Mutta juuri nämä harjoitukset on tehty venyttelyyn, joten olisi pitänyt vain malttaa pyytää kunnolla, jolloin Rappen olisi jossain vaiheessa vertynyt ja liikkunut todennäköisesti paremmin.
Etuosakäännösten jälkeen pitkille sivuille nostettiin laukat. Rappen nosti pari kertaa todella mainion laukan lyhyestä käynnistä, ja olin suunnattoman tyytyväinen. Sen hetken, mitä sitä kesti. Sen jälkeen polle hamusikin laukan omiin kavioihinsa ja viiletti harja liehuen omaa tahtiaan. Pidätteet eivät kauhean hyvin menneet perille, mutta ympyröiden avulla sain Rappenin välillä kuuntelemaan aneluitani tasaisemmasta vauhdista.
Oli tosiaan melkoisen lämmin päivä ratsastelulla. Ei varmaan polleillakaan ollut helppoa ja niillä oli vielä paarmatkin kiusana. Huomenna olisi jo lähtö illasta leirille ja maanantaina pääsisikin ensimmäisille tunneille. Osallistujat jaetaan tasoryhmiin, joten toivottavasti en kuitenkaan joudu mihinkään alkeis-jatkoryhmään.
Tällä kertaa torstai oli täynnä toivoa, mutta myös ukkosta, vettä ja rakeita. Onneksi kurja keli ehti mennä ennen tallireissua ohi. Helvi oli ilmeisen haluton lähtemään töihin, sillä tamma leikki tarhassa laiskasti hetken kanssani leikkiä "et saa minua kiinni, sillä kävelen aina jonkun toisen pollen taakse piiloon". Uskoihan se tamma onneksi nopeasti ptruutailuni ja jäi odottamaan päitsiä päähänsä.
Maneesilla otin treeniaiheeksi tutun pohkeenväistön lävistäjää myöten käynnissä ja ravissa. Helvi oli laiskalla tuulella, joten en onnistunut saamaan pitkää väistöaskelta, mutta kuitenkin jotain. Ravissa tosin epäilen, että tamma teki väistön vähän sinnepäin, koska en vieläkään täysin osaa istunnalla tuntea väistöä enkä ehtinyt kunnolla kurkkia menoa peilistä.
Tämän treenin lisäksi otin lävistäjällä myös lisäyksiä ravissa. Muutaman kerran Helvi lähtikin nätisti pyöreämpänä lisäämään, mutta muut kerrat se venytti itsensä pari metriä pidemmäksi ja humputteli lisäyksen ihan omasta riemusta, ei minun pyynnöstäni. Pitäisi alkaa taas muistella, miten saisin kaiveltua tuosta tammasta sitä pyöreyttä esille. Käyntipätkissä tamma loksahti muutamia kertoja nätisti pyöreäksi, mutta sitten lisää reippautta pyytäessä pää löysi jälleen paikkansa kattoo kurotellen. Hjälp?
Laukassa humpuuttelin vain maneesia ympäri ja kokeilin löytää kevyttä istuntaa. Lyhensin jalustimetkin ja tasapainoilin kyydissä. Peilin mukaan selkä ei ollut ainakaan kyömyssä, mutta enpä usko sen olleen kovin oikeaoppisestikaan. Välissä pysyin kevyssä istunnassa ihan hyvin, mutta sitten tuli hetkiä, kun lässähtelin vaikka miten päin siihen satulaan.Voisi joskus ottaa Helvinkin kanssa taas vaikka kavaletteja ja treenailla tuota asiaa. Eihän se oppi ojaan kaada ja sen äitihän on kertaus, joten moinen olisi oikein paikallaan.
