Lauantaina lyöttäydyin estetunnille neljänneksi ratsastajaksi. Ratsunkin olin saanut toivoa etukäteen, ja sehän oli tietysti Gia. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Ideana oli saada hevonen liikkumaan pontevasti, mutta tuntumalla pysyen. Gia toimi ihan mukavasti, mitä nyt minun olisi pitänyt saada se pyöristymään paremmin jokaisessa askellajissa.
Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa kahdelle innarikavaletille ja oikeassa kierroksessa ponnistuspuomilla varustetulle pystyn ja okserin askeleen sarjalle. Kavaletit ylittyivät mukavasti. Muistin ratsastaa sekä lähestymisen että kavalettien jälkeen. En kuitenkaan jäänyt säätämään hypyissä, vaan saatoin rentoutua ponnistuspaikan ollessa selvä. Oikean laukan verryttelyhypyissä mokoma ponnistuspuomi sekoitti omaa pakkaani. En muka nähnyt sille paikkaa, mutta onneksi tiesin Gian hoitavan asian kotiin. Vähän kuitenkin värkkäsin ponnistuspuomia kohti liikaa, mikä varmasti teki menosta hieman epätasaista. Gia selvitti tehtävän kuitenkin joka kerta, vaikka paikka ei ollutkaan aina täydellinen. Opettaja hinasi puomeja meille sen verran ylös, että sarjan b-osana ollut okseri oli lopulta 90 senttiä. Enpä ole arkajalkuuksissani aikoihin hypännyt sitä korkeutta, mutta Gian selästä se näytti ihanan sopivalta.
Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa aiemmalta tehtävältä tutut innarikavaletit, joilta jatkoimme suoralla linjalla pystylle. Väliin tuli viisi askelta. Ponnistuspaikat olivat edelleen kavaleteille kunnossa, ja Gia selvitti välin hyvin viidellä askeleella. Pääsimme linjan mukavasti suoraan ja jatkoimme vielä pystyn jälkeen pari askelta suoraan ennen kääntymistä. Sangen asiallista! Lisäsimme näiden esteiden perään vielä kaksi lävistäjäpystyä. Homma jatkui yhtä helppona. Tiet olivat kunnossa, Gia laukkasi hyvin, ja esteet ylittyivät liki itsestään.
Lopuksi hyppäsimme radan hurjassa 65–80 sentin korkeudessa: suora linja innarikavaleteilta pystylle, lävistäjäpysty, kaareva linja lävistäjäpystyltä aiemman suoran linjan toiselle pystylle ja lopuksi vielä askeleen sarja. Lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Tajusin antaa Gian laukata heti alusta asti sopivasti, jotta radasta ei tulisi epätasainen. Suoran linjan innarikavaletit menivät hyvin, ja pystylle pääsimme asiallisesti viidellä askeleella. Tie ensimmäiselle lävistäjäpystylle oli kunnossa, ja se ylittyi myös hyvin. Kaareva linja lävistäjäpystyltä suoran linjan pystylle meni sujuvasti viidellä askeleella. Viimeisenä ollut askeleen sarja ylittyi samalla meiningillä eli tasaisen varmasti. Jes!
Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja taputtelin ja kehuin Gian maasta taivaisiin. Jumankekka, minä oikeasti nautin radalla ollessani ja huomasin sarjalle lähestyessäni hymyileväni leveästi. Niin kivaa! Hyppäämisen ilo on ollut minulla jo pidempään kateissa, joten tällainen fiilis tuli oikeasti niin tarpeeseen. Gian kanssa on niin ihana hypätä, sillä se kyllä osaa hommansa. Tänään tajusin myös luottaa siihen ja yrittää tehdä oman osuuteni mahdollisimman hyvin. Tunnin tehtävillä samoin kuin radalla minulla olikin olo, että tiedän mitä teen. Tuntuipa kerrassaan hyvältä. Kuten opettajallekin sanoin, Gia on kunnon terapiaratsu. Sellaisen hevosen kanssa sitä oppii kerta kerralta taas nauttimaan hyppäämisestä jännittämisen ja pelkäämisen sijasta.
