Tiistaista tuli tuplahevostelupäivä. Ensimmäisen tunnin menin itsenäisesti ja hieman yllättäen Pavella. Sattui nimittäin niin kummallisesti, että minua alkoi vähän harmittaa, kun näytti siltä, etten olisi osallistumassa tuleviin kotikoulukisoihin. Ratsuvaihtoehdot olivat vähissä, kunnes muistin Paven olemassaolon. Vaikka olemmekin Paven kanssa nyt tauolla, tuntuivat koulukisat kutkuttavan sen verran, että päätin itsenäisellä tunnilla testata, josko voisimme käydä ihan kokemuksen kannalta hurauttamassa kisaradan tai pari.
Tunnin treenit pidin simppelinä. Halusin välttää ylimääräiset kinastelut ja pitää meidät molemmat hyvällä tuulella. Valtaosa tunnista menikin ihan perusratsastuksen parissa. Pyörittelin ympyröitä ja voltteja ja haeskelin Pavea liikkumaan kaikissa askellajeissa asiallisesti. Pave oli alusta alkaen mukavasti yhteistyöhaluisella tuulella, jolloin sen kanssa oli oikeastaan aika kivaa. Se tuntui myös kohtuullisen tasaiselta molempiin suuntiin. Sitä sai vähän nohitella, mutta jokaisessa askellajissa löytyi aina ihan sujuvaa menoa. Päivän hyvä havainto oli se, että alan hiljalleen oppia kantamaan Paven kanssa käsiäni vähän paremmin käynnissä ja ravissa. Laukassa sen sijaan käteni painuvat alas enkä saa kannettua niitä. Istuntapaketti taitaa hajota sen verran laukassa, etten vielä voi siinä keskittyä korjaamaan yksittäistä asiaa.
Perushumputtelun ohella tein pieniä tehtäviä K.N. Specialin ohjelmasta. Hurauttelin muutamat keskiravia tavoitelleet lävistäjät, laukkalävistäjät sekä laukannostot ja pääty-ympyrät ohjelman mukaisesti. Keskiravilävistäjillä ongelmana oli vanha tuttu: Pave rikkoi laukalle, kun yritin saada sitä ravissa eteen. Minun varmaan pitäisi osata pyytää vähän kerrallaan ja olla päästämättä Pavea edestä karkuun. Tällä ajatuksella sain parit asiallisemmat ravilävistäjät. Toki keskiravi oli sangen vaatimaton ja enemmän sinnepäin kuin oikea liike, mutta kyllä siinä tuli eroa harjoitusraviin. Sain lähdettyä ravilävistäjälle hyvin, mutta paluu harjoitusraviin olisi saanut olla vähän selkeämpi.
Laukkalävistäjät olivat Paven kanssa aika helppoja. Sen kanssa ei tarvitse huolehtia muusta kuin laukan säilymisestä, kun vaihtojakaan ei tarvitse pelätä. Pave ei miellä vastalaukkaa kovin kummoisena asiana, jolloin sain tuotua sen asiallisesti lävistäjien loppuun. Pari kertaa Pave tosin oli sitä mieltä, että ravin sijasta tuli jatkaa vastalaukassa. Siirtymiset alaspäin laukkalävistäjien lopussa olivatkin aika kehnoja. Niitä en osaakaan vielä tehdä, joten tämä akilleenkantapää on tiedossa.
Vasen laukka nousi I:stä ihan hyvin, ja pääsimme pari askelta suoraan ennen käännöstä. Pääty-ympyrä sujui vasemmassa laukassa myös ihan asiallisesti, mutta asetus olisi saanut olla selvempi. Oikeakin laukka nousi ihan hyvin C:stä. Toki molempien suuntien nostoissa pyöreys jäi vain haaveeksi, mutta Pave onneksi tasoittui aika nopeasti noston jälkeen. Molemmat laukat pyörivät tällä kertaa aika tasaisesti eikä selviä puolieroja ollut.
Sihtailin vielä muutamat tiet pituushalkaisijalle, ja osuimme niille ihan mukavasti. Loppuravissa annoin Paven venyttää eteen ja alas, minkä se teki mukavasti. Pakko tunnustaa, että yllätyin siitä, kuinka mukavasti meillä meni. Yllättävän tasaista ja sopusointuista. Toki muutamat hirvihetket mahtuivat mukaan, mutta ne menivät pienillä neuvotteluilla ohi. Toki emme tehneetkään mitään kuppi nurin -tehtäviä, kuten esimerkiksi pohkeenväistöjä tai avo- ja sulkutaivutuksia. Perusratsastuksessa tulemme paremmin toimeen, kun kummaltakaan ei vaadita liikoja. Tästä tunnista jäi sen verran hyvä mieli, että ilmoitin meidät sitten kotikoulukisoihin. Kunpa vain osaisin kisoissa ottaa radan oikeasti vain oman kisapääni treenaamisen kannalta enkä aseta kummallekaan meistä turhia paineita. Sillä tavalla saan kisoista huomattavasti enemmän irti.
