Perjantaina jatkoin edellispäivänä hyväksi havaitsemaani kaavaa: ensin itsenäinen tunti ja sitten maasto. Kahden ratsastuksen päivä siis. Ensimmäisen tunnin menin Akulla, jonka selkään olinkin alkanut suunnitella paluuta. Olihan viime kerrastamme ehtinyt kulua yli viisi kuukautta. Akun kanssa päätin pysyä perusratsastuksen parissa yhdellä puomilla höystettynä. Erityistreeniksi otin keskittymisen myötäämiseen.
Käynnissä ja ravissa pyörittelin paljon ympyröitä asetuksia hakien. Vasemmassa kierroksessa Aku oli hieman sisäohjassa kiinni. Oikeassa kierroksessa sain varoa, ettei Aku mennyt liian mutkalle, joten ulko-ohja piti pitää kädessä. Molemmissa suunnissa keskityin pyytämään asetusta sekä muistamaan myötäyksen. Akua on luonnehdittu oppikirjahevoseksi, joka myötää, kun sille myödätään. Minä taas tuppaan myötäämään vasta, kun hevonen ensin myötää. Akun kanssa oli hyvä opetella toista tapaa. Niinpä en jäänyt halailemaan sisäohjaakaan niin pahasti kuin joskus, vaan tajusin aina asetuspyynnön jälkeen myödätä hieman. Aku vastasi tähän hyvin ja pehmeni edestä. Kun satuin sortumaan vanhaan tapaani eli roikkumaan ohjassa, ei Akukaan antanut periksi, vaan jäkitti vastaan. Olipas opettavaista!
Ravissa ylittelimme yksittäistä pehmopuomia niin suorilla kuin vinoilla lähestymisillä. Aku ravasi mukavan tasaisesti eikä edes tallonut puomia niin kuin olin etukäteen kuvitellut. Saimme tultua puomia hyvillä ja suorilla teillä ilman kiemurteluita tai hidasteluita. Laukassa tulimme puomia niin suorilla lähestymisillä kuin ympyröillä. Aku laukkasi tasaisesti, jolloin kolme askelta ennen puomia oli helppo nähdä. Ympyröillä sain ratsastaa vähän pohkeella, jotta laukka säilyi kaarteesta huolimatta. Samalla sain muistaa istua itse suorassa, jotta en lähtenyt valumaan kaarteen suuntaan.
Puomin tahkoamisen jälkeen palasin vielä pyörittelelemään ympyröitä asetuksia ja myötäyksiä hakien. Aku oli vertynyt mukavasti, jolloin se tarjosi hyvää ravia ja laukkaa. Olin myös itse päässyt vähän jyvälle myötäämisen ideasta Akun kanssa. Niinpä Aku väläytteli pyöreitä, tasaisia hetkiä niin ravissa kuin laukassa. Etenkin oikeassa laukassa Aku loksahti kohdilleen ja tarjosi kiireetöntä, mutta etenevää laukkaa. Siinä tuli juuri se fiilis, että hevonen on oikeasti allani eikä kiirehdi omille teilleen. Vasemmassa kierroksessa saimme taas vähän neuvotella asettumisesta ja ohjassa roikkumisesta (koskien erityisesti minua), mutta tähänkin suuntaan tuli hyviä hetkiä. Tässä kierroksessa korostui erityisesti sisäohjalla myötäämisen merkitys. Kun en roikkunut siinä, ei Akukaan voinut olla siinä kiinni. Asetuspyyntöjä seuranneilla myötäyksillä Aku pehmeni myös tähän suuntaan.
Loppuravissa annoin Akun venyttää ohjan perässä. Kylläpä tosiaan kannatti ottaa Aku ratsuksi, vaikka olen monesti sanonut sen olevan minulle tallin vaikein hevonen. Tänään kuitenkin sain tehtyä myötäyksen kanssa oikeita asioita, ja Aku reagoi niihin mukavan selvästi. Ohjissa roikkuminen ei varmasti lopu nyt kuin seinään, mutta ainakin sain muutettua omaa vaikuttamistani sen osalta. Ihan toivotonta ei siis ole joskus oppia, että maailmassa on muutakin kuin ohjat. Taidanpa toivoa Akua pian uudelleen, niin pääsen jatkamaan näitä treenejä sen kanssa.
