Lauantaina lyöttäydyin Paven kanssa estetunnille kolmen muun ratsukon joukkoon. Alkuverryttelyn teimme kaikissa askellajeissa. Vasemmassa kierroksessa laukatessa saimme tulla yksittäistä kavalettia mahdollisimman hyvillä lähestymisillä. Pave liikkui kohtuullisesti, jolloin pääsimme kavaletille pääosin asiallisesti. Pari kertaa tuli vähän vähemmän hyvä ponnistuspaikka, mutta näin nekin ja sain vähän vaikutettua niihin. Oikeassa kierroksessa laukkasimme sileällä ja tulimme kavaletin vain kerran.
Sitten siirryimmekin keskihalkaisijalle rakennetulle jumppasarjalle, jossa oli ponnistuspuomi, ristikko, kaksi puomia, ristikko, kaksi puomia ja pysty, joka muuttui lopussa okseriksi. Esteiden välit olivat kahden askeleen mittaiset. Tehtävän viimeisen hypyn jälkeen seinä tuli nopeasti vastaan. Hevoset piti saada ratsastettua kuitenkin lähelle sitä siten, että uusi suunta oli ajoissa molemmille selvä. Ideana oli jatkaa aina aloitukseen nähden vastakkaiseen suuntaan.
Pääsimme Paven kanssa tehtävälle kohtuullisesti, ja samoin hypyt sujuivat ihan hyvin. Opettaja muistutti antamaan Pavelle ohjalla tilaa ja antamaan sen huolehtia hyppäämisestä. Pave tekikin osuutensa hyvin, ja välit olivat sille sopivat, jolloin esteille pääsi sujuvasti. Suurin ongelmamme olikin tehtävän jättäminen. Emme oikein olleet samaa mieltä kertaakaan suunnasta, vaan Pave oli valtaosan kerroista menossa oikealle. Yritin vinkata sille suunnasta, vaan se ei tällä kertaa ymmärtänyt. Niinpä meillä oli useita hetkiä, kun keikuin satulassa Paven pyrkiessä oikealle ja minun halutessa vasemmalle. Ehdin jo maalailla piruja seinille siitä, kuinka sellaisesta tilanteesta olisi liian helppo pudota. Otin avuksi pysähdykset lyhyttä sivua päin, mutta sen verran myöhässä, ettei Pave enää yhdistänyt niitä tehtävään ja alkanut viimeisen hypyn jälkeen odottaa minun kertovan suunnan. Vaikka tasapaino pettikin pari kertaa, sain kuitenkin pysyttyä satulassa. Suunnista emme kuitenkaan tehtävällä pääseet yhteisymmärrykseen. Jumppasarjan viimeinen este muuttui lopussa pystystä okseriksi, joka hilattiin meille 90 senttiin. Kehtasipa se näyttää isolta. Pave hoiti kuitenkin hommansa ja hyppäsi sen mukisematta, vaikka minä istuin selässä puolittain jäätyneenä. Hoh.
Lopuksi tulimme vielä kavaleteilla laukanvaihtoja. Kavaletit oli aseteltu alleviivaamaan vaihtoja, jotta ne onnistuisivat. En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhteistyö Paven kanssa loppui kuin seinään. Se mennä viiletti heti ensimmäisellä kierroksella molemmista kavaleteista ohi. Oikeassa laukassa tullessa tajusin Paven jäävän kenottamaan vasemmalle, jolloin sen oli helppo hurahtaa vasemmalta ohi. Etenkin kun yritin korjata tilannetta vain roikkumalla oikeassa ohjassa. Ohimenoa vasemmassa laukassa en ymmärtänyt. Kaipa Pavelle jäi vain pujottelufiilis päälle. Menimmekin tehtävällä kolme neljä kertaa kavaleteista ohi ennen kuin sain hommasta mitään otetta. Lopulta saimme pari kertaa vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan, mutta vaihdot oikeasta vasempaan eivät onnistuneet. Pave taisi jäädä siinä vielä sen verran mutkalle, ettei vaihto voinut onnistuakaan. Suoruus- ja vaihtotreeniä siis rutkasti lisää.
Siinäpä olivatkin tunnin tehtävät. Hyppääminen kehtasi taas jännittää, vaikka Pave hoiti jumppasarjalla osuutensa hyvin. Taisin jännittää enemmän sitä, kääntyisimmekö molemmat yhdessä samaan suuntaan vai jatkaisimmeko omille teillemme. Olisi pitänyt tajuta ottaa pysähdykset heti tehtävään mukaan, jolloin Pave olisi oppinut ja alkanut odottaa minun kertovan uuden suunnan. Ensi kerralla pitää muistaa tämä. Vaihtotehtävän ongelmat jäivät myös kaivelemaan. Menin siinä jotenkin niin passiiviseksi, että Pave nappasi saman fiiliksen itselleenkin. Ei siis mikään kamalan hehkeä estetunti, mutta kantapään kautta opettavainen.
