Torstaina kävin ratsastamassa Paven itsenäisesti. Pakenin paahtavaa aurinkoa ja paarmoja (sekä ennakoiden myöhemmin tullutta kaatosadetta) maneesiin. Ideana oli treenata asioita, joita tulevissa kotitallin merkkisuorituksissa olevien C- ja B-merkin ohjelmissakin on. Niinpä treeniaiheiksi valikoituivat siirtymiset ja pohkeenväistöt.
Aloitin siirtymisillä, joita tein käynnin ja pysähdyksen sekä käynnin ja ravin välillä. Muistelin lämmöllä Artsin koulutunnilla onnistuneita siirtymisiä alaspäin ja haaveilin saavani tänäänkin moisia. Pelkällä haaveilulla ei kuitenkaan pötkitty pitkälle. Pave oli tänään vähän laiskemmalla tuulella enkä itsekään ollut kovin tarmokas herättelemään sitä. Niinpä se ei liikkunut ensinnäkään kunnolla, joten siirtymisetkään eivät olleet kovin hyviä. Pave jäi etupainoiseksi, joten siirtymisissä alaspäin se valui pidätteiden läpi eikä siirtynyt asiallisesti. Yritin nohitella Pavea hereille, vaan olin ilmeisen ponneton. Saimme petrattua pysähdykset sille tasolle, ettei Pave enää sentään nykinyt ohjia niissä. Siirtymiset ylöspäin eli käyntiin ja myöhemmin raviin olivat aavistuksen parempia. Aktiivisuus tosin puuttui, mutta Pave pysyi kohtuullisen tasaisena niissä. Siirtymiset ravista käyntiin olivat jokin puolivälin kompromissi pahimmista ja parhaimmista. Ei mitään älytöntä hirveilyä, mutta ei mitään täysin rentoakaan. Tässä vaiheessa olisin saanut naputella sillä raipalla itseäni hommiin.
Seuraavaksi tahkosin tovin pohkeenväistöjä. Tein niitä käynnissä ja ravissa. Ensin tein muutamia väistöjä lävistäjällä ja sitten uralta keskemmäs ja takaisin. Aluksi väistöt eivät lähteneet oikein nimeksikään, kun säädin ja könötin selässä ihan miten sattuu. Sitten tajusin ottaa Paven etuosan ja etenkin väistön vastakkaisen puolen haltuun sekä pyytää askeleet rauhassa. Nämä kikat auttoivat, ja Pave alkoi tarjota parempia väistöaskelia. Etuosan kontrolli kuitenkin katosi aina hetkittäin, jolloin Pave meni mutkalle ja lakkasi väistämästä. Ravissa Pave yritti ensin kipittää alta pois, kunnes taas tajusin tehdä väistöt kaikessa rauhassa. Ensin etuosa haltuun ja sitten taas vasta väistöpyynnöt. Saimme käydä paikoin pieniä neuvotteluita, mutta loppua kohti aloimme onneksi saada kohtuullisia väistöhetkiä.
Lopuksi palasin vielä siirtymisten pariin. Nyt vuorossa olivat siirtymiset ravin ja laukan sekä käynnin ja laukan välillä. Jos en alkutunnista ollut saanut viriteltyä Pavea liikkeelle, ei se kyllä nytkään onnistunut. Tajusin Paven olevan liian ponneton, mutta en keksinyt tapaa saada sitä viritetyksi. Niinpä laukkakaan ei noussut kunnolla ravista ja vielä vähemmän käynnistä. Pave olisi pitänyt saada lyhyeksi ja teräväksi, mutta nyt parhaimmillaan sain sen vähän reippaammaksi, mutta pitkäksi puikulaksi. Jos yritin lyhentää sitä, katosi Paven vähäinenkin energia. Liikaa ohjaa, liian vähän pohjetta. Yritin korjata asiaa, mutta aika vaisuksi meno jäi. Käynnistä emme saaneet yhtään oikeasti asiallista laukannostoa, mikä jäi juilimaan. Ravissa Pave taasen alkoi ennakoida nostoa ja yritti karata omia aikojaan laukkaan. Sain pyöritellä aina harhautuskuvioita ennen kuin yritin uutta nostoa. Lopulta saimme parit kohtalaiset laukannostot ravista, ja ne saivat riittää. Laukka ei oikein lähtenyt tänään pyörimään kunnolla. Yllätys, kun en ollut kovin napakkana sitä ratsastamassakaan.
Loppuravissa Pave sen sijaan oli aika kiva. Sain sen ravaamaan paljon paremmin, jolloin se oli aika tasainen ja rento. Pyörittelin muutamat kolmikaariset kiemuraurat sekä loivat kiemurat, ja Pave kääntyi ja eteni kohtuullisen pehmeästi. Kenties väistöjumppa oli vetristänyt sitä. Loppuravi tarjosikin onnistumisen tunteen, vaikka muu tunti menikin vähän penkin alle. En oikein osaa toimia omana opettajanani ja piiskata itseäni kunnolla. Ehkä pitää nauhoittaa opettajan tai valmentajan tyypillisimpiä huomautuksia ja kuunnella niitä itsenäisillä tunneilla. Ehkä siten saisin ratsastettua enkä vain humputeltua.
