Sunnuntaina suuntasin jälleen kisoihin, kun luvassa oli Iin Hevosharrastajien seuraestekisat. Käytössä oli taas yhden radan taktiikka, jotta sain testata, kestääkö kisapääni paremmin isomman luokan, jos en käy hukkaamassa keskittymistäni pienempään luokkaan. Niinpä starttasimme Jetin kanssa vain 80 sentin luokan, jonka arvosteluna oli AM5. Kisajännitystä oli piirun verran tavallista enemmän, sillä edelliskerran kokemukset samasta paikasta ja korkeudesta päättyivät hylkäykseen. Nyt kisat olivat onneksi kentällä, ja vain verryttely oli maneesissa. Omassa luokassani oli 16 lähtöä, ja lähtövuoroni oli 11.
Verryttelyssä porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, ja tunnuin olevani jatkuvasti joko itse toisten tiellä tai sitten muut olivat minun tielläni. En yhtään osannut pujahdella isossa ratsukkomäärässä sulavasti, vaan aloin hermostua ja häseltää. Jetti tuntui olevan hereillä, mutta ei vain keskittynyt minuun. Ristikolle saimme asialliset hypyt, mutta pysty ja okseri tuottivat ongelmia. Opettaja oli onneksi auttamassa, ja ohjeiden avulla sain Jettiin paremman tuntuman. Kun sen sai sekä laukkaamaan että kuuntelemaan, onnistuivat hypyt hyvin. Kun nämä kaksi katosivat, esitimme kiellon pystylle. Ihme ja kumma en saanut siitä kummoisempaa paniikkikohtausta, vaan kuuntelin opettajan ohjeet, noudatin niitä parhaani mukaan, ja saimme taas tultua hypyt ihan asiallisesti. Verryttelyn haahuilu meinasi saada yliotteen, mutta omaa suoritusta odotellessa kasasin keskittymistä parhaani mukaan. Lopulta oma vuoro koitti, ja lähdimme matkaan.
Este 7a oli oikeasti pysty.
Radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti heräsi ihan hyvin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Kakkosokserille pääsimme kuudella askeleella, joista viimeinen oli hieman jarruttava. Este ylittyi kuitenkin, ja matka jatkui. Kolmoselle ratsastin kehnon tien, ja este tuli Jetille vähän yllätyksenä. Niinpä viimeinen askel ennen ponnistusta oli hyvin jarruttava, ja minä olin jo pahassa etukenossa keikkumassa. Ilmeisesti olin kuitenkin sen verran menossa, että Jetti kesti könöttämiseni ja hyppäsi kolmosen. Neloselle pääsimme pienemmän hypyn jälkeen neljällä askeleella ja ihan kohtuullisella hypyllä siitä yli. Esteen jälkeen Jetti oli vasemmassa laukassa, mutta korjasi itsensä ajoissa oikeaan laukkaan. Suora linja neloselta viitoselle meni ihan ok, mitä nyt Jetti kävi esteiden välissä ensin ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Hypyt olivat ihan ok. Jetti oli kivasti hereillä, sillä viitoshypyn jälkeen se korjasi itsensä taas oikeaan laukkaan. Seiskana olleen sarjan a-osalle askel ei sopinut, jolloin Jetti teki ratkaisun hypätä melkein ottamansa miniaskeleen sijasta vähän kauempaa. Tämä ei onneksi tuottanut yhden askeleen sarjan väliin ongelmia, vaan pääsimme myös b-osan puhtaasti ja ratsastimme maaliin. Perusrata siis puhtaasti eli korotettu ja erillään ratsastettava uusinta odotti meitä!
14 ratsukosta kymmenen selviytyi uusintaan. Välttelin parhaani mukaan katsomasta radan isoimpia esteitä, jotka näyttivät olevan 90 sentin tuntumassa. Uusinnassa ratsastettiin perusradan esteistä kaikki muut paitsi este numero 5. Matkaan lähdimme siis jälleen vasemmassa laukassa. Jetti liikkui mukavasti, mutta ykköselle ei tullut kaikista sujuvin hyppy. Kakkoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja okseri ylittyi ok. Kolmoselle yritin ratsastaa vähän tiukempaa tietä, ja tällä kertaa Jettikin tiesi, minne olimme menossa ja rohkeni hyppyyn vähän kauempaa. Neloselle pääsimmekin nyt kolmella askeleella. Sen jälkeen Jetti meni hyvän tovin ristilaukkaa, kunnes sai kavionsa oikeaan laukkaan. Radan viides este (eli ratapiirroksen este 6) näytti aivan valtavalta, mutta sain keskityttyä olemaan panikoimatta, pidin pohkeet tuntumalla ja luotin Jetin menevän esteestä yli. Jetille este ei tietenkään ollut mikään juttu, vaan se hyppäsi sen helposti. Siitä kaarsimme hieman turhan tiukalla tiellä radan päättävälle sarjalle. Ponnistuspaikka a-osalle tuli vähän liian lähelle, mutta kiitos Jetin, pääsimme siitä hieman kivuten yli. Tämä ei sotkenut silti askeleen väliä, vaan Jetti venytti itsensä siihen ja selvitti sen samoin kuin b-osan puhtaasti. Ja niin olimme maalissa, puhtaalla suorituksella!
Radan jälkeen fiilikset olivat korkealla, vaikka oma mukautuminen hyppyihin ja ylipäänsä oma ratsastus tuntui olleen häseltämistä. Uskon kuitenkin olleeni aina menossa esteistä yli, minkä ansiosta Jetti pelasti meidät parissa kohtaa eikä heittänyt hanskoja tiskiin. Hieno hevonen, jälleen kerran! Oman suorituksen jälkeen sain jännätä vielä muutaman ratsukon radat, kunnes kaikki olivat ratsastaneet. Muiden vauhdista ja uusintateistä saatoin päätellä, että nopeuden perusteella meillä ei ollut asiaa sijoituksille. Siksipä ilahduinkin, kun meidät kuulutettiin palkintojenjakoon neljäntenä eli viimeisenä sijoittuneena. Kymmenestä uusintaan päässeestä ratsukosta vain neljä ratsasti puhtaan radan. Rauhallisempi nolla oli tässä tapauksessa hyvä juttu, jes!
Nyt on sitten toisen kerran onnistuneesti kumottu 80 sentin vieraskisakirous. En saanut Jettiä ihan yhtä hyväksi kuin aiemmissa kisoissa, mutta suunta oli oikea. Kotitreeneissä saisimme tahkota vielä tätä korkeutta sen verran, että se alkaa tuntua helpolta. Jetillehän se ei ole ongelma, mutta itse kehtaan vielä jännittää maagisia 80 sentin esteitä, vaikka niistä yli useimmiten pääseekin. Tällä tavalla sitä kisapäätä tosin myös karsitaan kuntoon: kisa ja suoritus kerrallaan.
