Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa vääntämään vähän koulua, mutta myös ottamaan muutamia hyppyjä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, kelinä reippaalla tuulella varustettu pouta.
Verryttelimme hyvin pyörittelemällä keskiympyröitä kaikissa askellajeissa. Tarkoituksena oli saada hevoset kääntymään oikein ja kulkemaan muualla suorana. Vasen kierros oli taas aika tuskaisa, kun Jetti tahtoi valua sisemmäs. Opettaja neuvoi suoristamaan Jettiä ulkoavuilla, jotta se ei päässyt punkemaan mielensä mukaan. Työtä sai tehdä sen sekä oman istunnan kanssa, joka kiertymällä vasemmalle houkutteli Jettiä entisestään valumaan. Kroppa kinnasi kyllä melkoisesti vastaan, mutta välillä sain sekunnin tai pari pistettyä itseni oikeaan asentoon, ja meno helpottui kummasti. Hassua, kuinka paljon tällainen istuntavirhe saa minut inhoamaan vasenta kierrosta. Se on ärsyttävän hankala kierros tehdä mitään muuta kuin yrittää vääntää itseään oikein, ja kun se ei onnistu, ei onnistu oikein mikään muukaan. Pöh.
Sileän väännön jälkeen pääsimme hyppelemään kevyesti. Vasemmassa kierroksessa ylitimme pientä estettä ympyrällä, sitten tulimme oikeassa kierroksessa suoraa linjaa sekä otimme kertaalleen kaksi estettä kahdeksikolla laukat hypyissä vaihtaen. Näiden lisäksi tulimme vielä saman suoran linjan oikeassa kierroksessa pari kertaa. Pääsimme kaikesta yli, mutta hiomista oli tahdin säilyttämisessä sekä siinä, etten olisi lähtenyt sukeltamaan niin villisti. Opettaja muistutti pitämään katseen reippaasti esteen yli, mikä auttoi aina muistaessani niin tehdä. Muuten valaistuin vähän taas sen suhteen, että mikäli koen jääväni hypyssä jälkeen, liioittelen heittäytymällä kaulalle.
Suoralla linjalla saimme ensin vähän hakea askelta ennen kuin pääsimme sen toivotusti viidellä askeleella. Esitimme siis aluksi turhaan kuutta askelta, mikä kieli siitä, että sopivan ratatempon haku ei onnistu vielä ihan tuosta noin vain. Onneksi oikea vauhtikin löytyi lopulta, kun herätin Jetin ajoissa ja annoin sen edetä, mutten heittäytynyt matkustajaksi. Kahdeksikon tulimme pienillä esteillä kertaalleen, ja jopa omaksi ihmetyksekseni saimme molemmat laukat vaihtumaan jo hypyissä. Ilmeisesti ajatus oli hommassa kunnolla mukana, kun emme esittäneet ristilaukkabravuuriamme tällä kertaa.
Lopuksi saimme tulla vielä suoran linjan oikeasta kierroksesta vähän isompana. Ensimmäisellä kerralla esteet taisivat olla noin 80-senttisiä, toisella kerralla pysty oli 90 ja okseri 95 senttiä. Vähän kieltämättä jo jännitti, mutta tsemppasin sen verran, että pääsimme molemmat kerrat tehtävän kunnialla läpi. Samalla tuli hypättyä tähän asti isoin este Jetin kanssa, ja se tietysti meni sen yli kepoisasti. Tunnin suurimpana pulmana oli kamala kiireeni heittäytyä kaulalle makaamaan. Jostain syystä en saanut pohkeitani pysymään tuntumalla ja jalkojani tukeviksi, kun jouduin korjaamaan menoa ylävartalollani. Tähän asiaan pitää puuttua, sillä vaikka tämä ei olekaan tyylilaji, häiritsee sukeltamiseni Jetin tasapainoa sekä etenemisen jatkamista esteen jälkeen. Noista kumpikaan ei ole hyvä juttu, joten niistä on päästävä pois.
