Lauantaina suuntasin vielä korvaamaan kesän ajan sunnuntaina olevan vakiotuntini. Tunnin ohjelmasta ei ollut mitään hajua, mutta ratsukseni sain Manun. Ratsaille päästyä selvisi, että tunnin neljä ratsukkoa suuntaisi opettajan ja vetohevosen johdolla maastoon. Mikäpä siinä. Haaveilenhan meneväni maastoesteille Manun kanssa, joten oli enemmän kuin paikallaan kuitenkin maastoilla sen kanssa kerran ennen sitä.
Sijoituimme hevosletkassa kolmanneksi Taunon jälkeen ja Dillen eteen. Paikka oli ihan suunniteltu, sillä sekä Tauno että Dille kaipasivat tuekseen Manun kaltaisen tasaisen menijän. Maastoreissun aikana samoilimme tuttuja pikkupolkuja sekä pääreittiä myöten. Pääsimme ottamaan kaikkia askellajeja tosi mukavasti, mutta parhaat hetket olivat pienten vesilammikkojen ylittäminen niin ravissa kuin laukassa. Aivan mahtavaa! Manu oli mukavasti menossa, ja oli ihan älyttömän siistiä päästä taas laukkaamaan veden läpi. Manu meni maastoreissun aika mukavan varmasti, mitä nyt laukassa vähän ärsyyntyi takana puuskuttaneesta Dillestä ja vähän varoi edessä mennyttä lentävämpää Taunoa. Mitään muutamaa ja erittäin maltillista koikkaloikkaa enempää se ei ottanut, joten tällainenkin täti pärjäsi mainiosti sen kanssa. Vesipärskyttelyn lisäksi reissun parhaaksi hetkeksi lukeutui noin kahden kilometrin laukkapätkä. Kaikki hevoset menivät sen ihanan tasaisesti ja rennosti. Manusta tunsi, että se olisi voinut mennä lujempaakin, mutta hienosti se malttoi kuunnella ja pysyä omalla paikallaan.
Tallille saikin palata kunnon hymyn kanssa. Nyt on Manunkin maasto-ominaisuudet testattu, joten ajatus sillä maastoesteiden hyppäämisestä ei kuulostaa enää ihan höpsöltä. Jospa saamme kasattua oman tiimin ja toteutettua tämän ajatuksen, niin tulee taas tällekin kesälle hypeltyä niitä hurjan jännittäviä, mutta samalla niin kivoja maastoesteitä.
