Perjantaina suuntasin Jetin ja neljän muun ratsukon kanssa Tallinmäen maastoon ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun muksahdin Jetin selästä alas. Kieltämättä jännitin reissua, sillä huonot kerrat jäävät aina kolkuttelemaan mieleeni. En ollut ihan suolapatsas, mutta en kyllä kaikista rennoinkaan. Onneksi reissu meni kaikkinensa ihan mukavasti.
Nappasin reissun ajaksi puhelimesta Sports Trackerin päälle. En vain saanut siirrettyä reissun tietoja nettiin. Ohjelma kuitenkin kertoi reissumme olleen kymmenisen kilometriä, ja aikaa siihen meni noin tunti. Luvut ovat arvioita, sillä napsautin ohjelman päälle jo ollessani tallissa. Mielenkiintoista dataa oli se, että reissun keskinopeus oli maltilliset 9,3 kilometriä tunnissa, ja huippulukema laukkapätkässä puolestaan oli 40 kilometriä tunnissa. Mitkä lie sitten ohjelman virhemarginaalit, kaikista tarkinhan tuo tuskin on.
Reissun aikana etenimme pääosin käynnissä ja ravissa. Laukkapätkiä otimme yhden, mutta se olikin mukavan pitkä. Tosin olisin voinut vieläkin jatkaa, sillä Jetissä tuntui olevan virtaa tuhlattavaksi. Se kuitenkin käyttäytyi maastoreissun asiallisesti. Mitä nyt pari kertaa pällisteli suuren maailman ihmeitä, kuten kantoa ja kiveä. Mutta tällä kertaa ei takapää noussut omia aikojaan eivätkä sapelihammastiikerit vaanineet sen suuremmin pientä, valkoista ruunaa. Loppumatkasta aloin itsekin olla rennompi, joten toivottavasti hiljalleen alan taas luottaa siihen, ettei jokainen maastoreissu Jetin kanssa päädy siihen, että ihmettelen maailmaa maasta käsin.
