Verryttelyn pääsin tekemään kahdessa osassa, kun kentällä ei ollut ruuhkaa. Ensimmäisellä kierroksella kävin ratsastamassa kaikki askellajit. Jetti oli puolinukuksissa, ja meno oli aika vaisua. Vasemmassa kierroksessa oli pientä puskemista sisälle, mutta hyvin maltillista. Tein sitten muutamia käynti-ravi-käyntisiirtymiä, joiden avulla Jetti heräsi hieman. Laukassa sitä sai nohitella tovin ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Oma istuntani oli puolestaan pahasti vinkkaralla, ja se tuntui kinnaavan melkoisesti taakse oikealle. Eli lantioni ikään kuin halusi kiertyä reilusti oikealle tuoden vasemman jalan edemmäs ja vieden oikean jalan taaemmas. Tämä hankaloitti kyllä menoa, mutta en saanut korjattua sitä kummemmin. Enkä käsittänyt, miksi kroppani venkoili näin. Onneksi kroppa tuntui vähän tasaisemmalta, kun olin itsekin lämmennyt ratsastaessa.
Verryttelyhypyt otin sen jälkeen, kun olin tutustunut rataan. En ehtinyt ottaa hyppyjä ollenkaan vasemmassa kierroksessa, kun suuntaa vaihdettiin vikkelästi. En antanut tämän kuitenkaan häiritä. Otin muutaman hypyn kentällä olleelle pystylle ja okserille. Nappasimme kertaalleen pystyltä puomin alas, kun lähestyminen oli, mitä oli. Okserille ajauduimme myös vähän laiskasti, mutta yli menimme joka kerta ilman pudotuksia. Opettaja komensi herättämään Jetin kunnolla, jolloin meno oli taas parempaa. Hypyt riittivät, kun saimme onnistuneet ylitykset. Sen jälkeen työstin vielä tovin Jettiä ravissa tehden temponvaihteluita, jotta ruuna ei pääsisi torkahtamaan. Jetti olikin herännyt ihan hyvin ja tahtoi jopa vähän olla kuuntelematta pidätteitä. Löysin kuitenkin jarrut ennen kuin tuli meidän vuoromme mennä maneesiin puomeilla rajatulle odotusalueelle katsomaan edellisratsukon suoritusta. Kun oma vuoro tuli, ehdin rauhassa näyttää Jetille esteen numero 2, joka oli varustettu sinisellä laineella. Jetti ei juuri estettä ehtinyt katsoa, vaan pälyili ovea ja ihmetteli kaikkea muuta. Ehdin myös mennä tuomarinurkan ohi molemmista kierroksista, ja vaikka se vähän epäilytti Jettiä, meni se hienosti siitä ohi. Sitten saimmekin tervehtiä ja aloittaa suorituksen.
Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti laukkasi ihan hyvin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Laukka ei vaihtunut, mutta sain Jetin korjaamaan sen ajoissa oikeaksi. Tie kakkosesteelle oli kunnossa, mutta siihen tuli pieni jarruttava viimeinen askel, jolloin laukka ei vaihtunut. Taas korjaus lennosta ja onneksi riittävän ajoissa. Tie kolmoselle ei ollut paras mahdollinen, mutta Jetti oli menossa ja ampaisi hyppyyn hieman kauempaa. Väli meni neljällä askeleella, jolloin nelonenkin ylittyi hyvin. Kaareva tie viitoselta kuutoselle oli hieman ponneton, mutta Jetti ylitti molemmat esteet asiallisesti. Kuutosen jälkeen olimme turhan pitkän tovin ristilaukassa, vaikka yritin saada Jetin korjaamaan sen. Lopulta Jetti itse päätti vaihtaa kokonaan vasempaan laukkaan, ja pääsimme lähestymään seiskalle. Sille tuli taas pieni jarruttava hyppy, mutta yli mentiin, ja Jetti pysyi hypyn ajan toivotusti vasemmassa laukassa. Kasin ja ysin suora linja meni viidellä askeleella, ja pääsimme puhtaalla radalla maaliin. Jes!
Radan jälkeen fiilikset olivat ihan hyvät. Oma palautteeni suorituksesta oli tiiviisti se, ettei meno ollut sujuvinta, mutta ei kamalintakaan. Jetti laukkasi kohtuullisesti, mutta meno hyytyi hieman esteille tultaessa. Oma reaktioni tähän oli sukeltaminen, jota tein muutaman kerran harmillisen näyttävästi. Mihin jäi se odottaminen? Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, kuinka tolkusti Jetti meni maneesissa, vaikka emme taas hetkeen ole moisessa olleet. Luokan päätyttyä siirryin maneesiin odottelemaan toiveikkaana punavalkoista ruusuketta. Sielläpä selvisikin, että luokan ratsukot palkitaan taitoarvostelupisteiden mukaan, ja kolme parasta saisivat ruusukkeet. En tiedä, olisinko voinut muuttaa ratsastustani paremmaksi, jos olisin tiennyt kisaavani sijoituksesta. Toisaalta suoritukseni oli rennompi, kun en tajunnut ajatellakaan ruusukemetsästystä. Siksipä ilahduinkin, kun meidät Jetin kanssa kuulutettiin sijoittuneen kolmanneksi eli juuri viimeisen jaossa olleen ruusukkeen napanneiksi. Ratsukoita luokassa oli yhteensä 10.
Mukava kisapäivä kaiken kaikkiaan. Erityisen kivaa oli huomata, että aikaisemmin mahanpohjaa pahasti kutitellut jännitys hälveni, ja rata meni ihan mukavasti. Mukavuuskorkeudella kisaaminen on kyllä palkitsevaa, sillä siellä saadut onnistumiset vahvistavat kisapäätäni ja toivottavasti sitä myöten rohkenen siirtyä eteenpäin. Ei sillä, ettei 70 senttiä ja alle olisi kiva kisata vaikka loputtomiin, mutta Jettiä saattaisi nämä korkeudet alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää. Sille kun nämä hyppäämäni korkeudet ovat vieläkin melkoisia risuja.
Videosta kiitos Hanskille!
