Torstaina ratsastin Paven itsenäisesti. Tarkoituksena oli treenailla paria kohtaa viikonlopun kisaohjelmasta eli lasten esiohjelma A:sta. Valikoin tunnin aiheiksi nelikaarisen kiemurauran, pätkän laukkaohjelmasta molempiin suuntiin sekä keskihalkaisijan ratsastamisen.
Nelikaarisen kiemurauran kaaria en sihdannut millilleen saati metrilleenkään oikein, mutta nappailin tietyt merkit ja kiemurtelin niiden mukaan. Tulin tehtävää niin käynnissä kuin ravissa. Suoristaminen kiemurauralla tahtoi olla ensin hätäistä, kunnes tajusin tilan riittävän eikä uudesta suunnasta tarvinnut panikoida niin nopeasti. Muutamia kertoja en osunut valitsemalleni suoristusreitille, mutta valtaosan kerroista reitit menivät ihan hyvin. Asetukset olivat ihan ok, vaikka vasemmalle hieman nihkeämpiä. Pavea sai myös vähän nohitella pysymään hyvässä ravissa, sillä oma värkkäilyni kaaria ratsastaessa sain sen hidastamaan.
Laukkaohjelmasta ratsastin laukannoston ravista, 15 metrin voltin sekä siirtymiset laukasta raviin. Oikeassa laukassa siirtyminen tuli lävistäjän keskellä. Vasemmassa laukassa puolestaan lyhyen sivun keskellä. Nostoissa pyöreys katosi, mutta palautui parin askeleen sisällä. Voltit menivät ihan asiallisesti, vasemmalle tehtyinä toivoin edelleen parempaa asetusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Siirtymiset vasemmasta laukasta raviin lyhyellä sivulla olivat kohtuullisia. Siirtymiset oikeasta laukasta lävistäjällä raviin taas kamalahkoja. En saanut istuttua niissä (saati toisen laukan siirtymisissä) kunnolla, vaan lössähtelin miten sattuu. Kaiken lisäksi Pavelle jäi jotenkin laukka päälle, sillä lävistäjän loppua lähestyessä se yritti hypähtää laukalle. Yritin olla zen ja olla kertomatta Pavelle, että kohta olikin tarkoitus nostaa laukka. En tosin onnistunut kovin hyvin. En tiedä, mitä ihmettä istunnallani ja avuillani tein, kun Pave niin sinnikkäästi yritti kiirehtiä laukkaan. Tämä lienee kouluradallakin yksi hankalampia kohtia meille. Kunpa vain osaisin istua ja pitää niin sanotusti tonttini, mutta keskivartalon tuki on pahemman kerran hukassa.
Lopuksi hyödynsin vielä paikalla olleen Noran istuttamalla hänet suoran linjan päähän ja kommentoimaan sille osumista. Tehtävälle tulimme ravissa. Edelleen haahuilin kaikkea muuta kuin pituushalkaisijalla. Pah! Nora piirsi meille apuviivan, jotta tie alkaisi hahmottua. Se auttoi kyllä, mutta edelleen onnistuin liirailemaan siltä välillä sivuun. Kaikeksi onneksi osuimme sille myös ainakin pari kertaa. En käsitä, miten onkin niin vaikea osua oikeaan kohtaan ja pysyä siinä. En vain jotenkin hahmota omaa sijaintiani ulkokentällä. Pitää muistaa kouluradalla yrittää tiirailla sitä reittiä hevosen korvien välistä sen sijaan, että hahmottelen tietä oman kenottamiseni mukaan.
Siihen päättyivätkin tunnin treenit. Tarkkuutta ja energiaa, niitä olisi saanut olla enemmän. Pave oli paikoin mukavan tasainen, mutta paikoin pääsi myös jäkittämään. Ei mitään uutta kuitenkaan. Toivottavasti saan istuttua kouluradalla jämäkämmin sekä ratsastettua tiet ajatuksella. Sitten jos vielä liikkumisessa olisi sopivaa pontevuutta, niin kyllä kelpaisi.
