Maanantain tunnilla meitä oli vain kaksi. Opettaja ehdotti, että menisimme vanhan Tallinmäen kentälle, joka on jo tovin ollut hyvässä kunnossa. Mikäpä siinä, olihan se jo aikakin päästä ulkokentälle. Ratsunani oli Tupu, ja tunnilla pääsimme menemään niin koulua kuin vähän puomeja ja kavaletteja.
Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Sen jälkeen tulimme ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia ravissa. Ideana oli tulla ne yksinkertaisesti suoraan. Tupu jäi aluksi vähän asettuneeksi oikealle suunnasta riippumatta, mutta korjautui aika helposti. Tehtävän lopussa se pääsi vähän oikaisemaan, jos ehti tajuta, mihin suuntaan olimme jatkamassa. Jos taas sain hyvällä tavalla hämättyä Tupua eikä se tiennyt uutta suuntaa, meni kulma paremmin.
Tulimme samat puomit laukassa ja lisäsimme niiden jälkeen vielä kavaletin. Tehtävällä en kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, monta askelta viimeiseltä puomilta oli kavaletille. Tämä johtui siitä, että keskittymiseni oli välin sijasta kavaletissa, jolla yritimme saada laukanvaihtoja. Aloitimme tehtävän vähän laiskasti, jolloin laukka ei vaihtunut kavaletilla. Tupu alkoi kuitenkin herätä, kun huomasi pääsevänsä vähän hyppäämään. Aloimme saada kavaletilla vaihtoja vasemmasta laukasta oikeaan. Vaihtoi toisinpäin takkusi vielä. Tupu kuitenkin bongasi tehtävän idean toistojen myötä ja parhaimmillaan teki vaihdon jo puomeilla. Jos se ei ollut ihan varma uudesta suunnasta, odotti se kavaletille saakka napatakseen sitten toivotun laukan. Mukavaa, kun hevonen hoksasi tehtävän jujun. Minä kun en paljoa Tupulle puomeilla osannut tulevasta suunnasta kertoa. Toki omat ajatukset olivat sinne jossain määrin, mutta enemmän jäin edelleen pohtimaan elämää ja vaikuttamista kavaletilla.
Lopuksi tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle. Teimme ne ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa väistöt vaativat molempiin suuntiin vähän työstöä. Ensin sain toppuutella vielä laukkahöyryissä olleen Tupun kävelemään rauhassa. Sen jälkeen väistöpyynnötkin menivät paremmin läpi. Väistöissä sai antaa etuosan johtaa, mutta jotenkin unohdin tämän ja jäin vänkäämään väistöä ensin liian suorana. Jotenkin tuntui hankalalta antaa etuosan mennä edeltä, arvatenkin pelkäsin menettäväni sekä sen hallinnan että samalla takaosan jäävän matkasta kokonaan. Näin ehkä vähän kävikin, kunnes tajusin, että molempia osia voi hallita sittenkin. Olisin voinut kyllä hinkata väistöjä vielä enemmänkin, ne kun eivät loksahtaneet ihan niin sujuviksi kuin olisin tahtonut.
Loppuravissa haimme vielä tasaista menoa. Oikeassa kierroksessa Tupu pehmenikin aika kivasti, vasen jäi harmillisesti vähän jäykemmäksi. Loppukäynnit hoituivat alkukäyntien tapaan matkalla kentältä takaisin tallille. Olipa mukava mennä kentällä keväisessä ja aurinkoisessa illassa. Tupu tuntui pistävän mutkia suoremmaksi kentällä enemmän kuin maneesissa, mutta jospa se olisi vain hetkittäistä intoilua ulkona menemisestä. Kohtapa sitä taas palataankin toviksi vanhalle Tallinmäelle treenailemaan.
