Torstaina vuorossa oli ihanneajan treenaaminen esteillä. Ratsunani oli Pave ja tunnin jaoin kolmen muun ratsukon kanssa. Verryttelimme sileällä sekä esteillä tulemalla suoraa linjaa. Sitten tulimmekin jo rataa aikaa kellottaen.
Rata taisi mennä jotenkin näin: lävistäjäpysty, suora linja, kavalettien suora linja lävistäjällä, jälleen suora linja ja vielä alun lävistäjäpysty. Tempotavoite oli 300 metriä minuutissa ja aikatavoite 60 sekuntia. Tiesin sen tarkoittavan sangen rauhallista laukkaa ja mahdollisimman isoja teitä. Ensimmäisellä kierroksella hurruuttelimme Paven kanssa kaikessa rauhassa. Hypyt olivat ihan ok, mutta eivät niin sujuvia. Kaikesta menimme kuitenkin kerralla yli ilman epäröintejä. Aikamme sattuikin aika nappiin: 60,7 sekuntia.
Tulimme radan vielä toisen kerran, nyt noin 80 sentin korkeudella. Pave heräsi tässä vaiheessa ja tajusi olevansa esteradalla. Niinpä se päätti reipastua sen verran, että jätti linjoilla aika järjestelmällisesti aina yhden askeleen pois. Tämä johti siihen, että linjojen jälkeen jouduin ottamaan laukan lyhyemmäksi ja köröttelemään, jotta emme alittaisi ihanneaikaa pahasti. Tämä tietysti sotki rytmin, mikä näkyi kömpelömpinä hyppyinä. Pääsimme radan lopulta maaliin, mutta kellotus ei onnistunut, ja aika jäi mysteeriksi. Nopeampia olisimme kuitenkin tällä kierroksella olleet, kun Pave pääsi vähän säntäilemään.
Nämä riittivät tunnin hyppelyiksi. Ensimmäiseltä kierrokselta jäi ihan hyvä tuntuma siihen, miltä sopiva laukka maneesissa tuntui tempovaatimukseen nähden. Toisella kierroksella vähän harmitti, etten saanut sitä kuitenkaan enää säilytettyä. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että ratsastin molemmat radat siten, etten jättänyt Pavea yksin, vaan olin itsekin mukana. Kunhan saan vielä vähän parempaa otetta ja uskoa omiin päätöksiini, niin eiköhän se Pavekin ala kuunnella, mitä sille radalla sanon.
