Viikko ehti hurahtaa pitkälle ennen kuin pääsin taas tallille. Lauantaina hilpaisinkin ratsastamaan Hiliman itsenäisesti. Kenttä oli vettynyt sen verran, että oli mentävä maneesissa. Kävimme käppäilemässä kunnon alkukäynnit pellon kautta. Hilima oli ihana reipas itsensä ja sen kanssa olikin kiva pyörähtää pellolla.
Maneesissa päädyin taas hyvin tuttuun tapaan perusratsastuksen pariin. Pyörittelin ympyröitä ja kiemuroita, tein vähän siirtymisiä sekä testailin muutamia peruutuksia. Hilima oli ensin hieman kiireinen, mutta kun sain sitä vähän pyöristymään, löytyi menoon rentoutta. Kiemuroilla ja ympyröillä hain asetuksia läpi. Asetus vasemmalle löytyi helposti, mutta asetusta oikealle sain haeskella vähän enemmän. Muistin samalla suoristaa vasemmalle kiertyvää istuntaani, mikä kummasti auttoi Hiliman ratsastamista oikeassakin kierroksessa.
Tahkosimme myös kolmi- ja nelikaarisia kiemurauria, joiden suoristuskohdissa tein ensin muutamia pysähdyksiä, sitten muutamia peruutuksia. Pysähdyksissä yritin muistaa valmistella ne ajoissa. Näin tehtynä Hilima tekikin muutamat kivat pysähdykset. Se malttoi myös pääosin seistä ihan hyvin, vaikka pari kertaa ehdottelikin jatkamista heti pysähtymisestä. Peruutukset lähtivät ensin vähän vastustellen, mutta tajusin palkita Hiliman heti yhdestä hyvästä peruutusaskeleesta päästämällä sen taas eteenpäin. Tällä tavalla Hilima alkoi tarjota parempia peruutusaskelia aina vain nopeammin, ja loppuun saimme jo aika sujuvia ja pyöreähköjä peruutusaskelia, joihin olin tyytyväinen.
Laukassa hain vain rennompaa menoa, sillä Hiliman mielestä siinä askellajissa kuului mennä vain vauhdikkaasti. Käytin ympyröitä apuna ja toppuuttelin myös äänellä Hilimaa vähän rauhallisempaan menoon. Kun sain istuttua hiljaa ja ratsastettua puolipidätteet läpi ilman ohjiin roikkumaan jäämistä, tarjosi Hilima tasaisempaa ja pyöreämpää laukkaa. Sitä olikin kiva fiilistellä, sillä olihan siinä melkoinen muutos alun kipityslaukkaan.
Loppuun pyörittelin vielä muutamat kahdeksikot ravissa ja käynnissä. Kun Hilima tasoittui vielä rennoksi, päättyi treenimme siihen. Olipa Hilima kiva! Tunneilla se tuntuu joskus seurailevan liikaa muiden menoa ja häseltävän sen takia, mutta näin ihan kahdestaan se keskittyy kivasti. Hilimassa hyvää on sen oma eteenpäinpyrkimys, jolloin kuskilla jää aikaa keskittyä muihin asioihin. Täytyypä mennä Hilimalla pian uudelleen.
