Maanantain tunnilla oli luvassa esteitä, ja ratsukseni sain
Paven. Kuuden ratsukon tunnilla hyppäsimme alkuverryttelyn jälkeen muutamat
erilliset tehtävät sekä lopuksi radan.
Tehtävät ennen rataa menivät ihan asiallisesti. Saimme Paven kanssa väleihin suunnilleen oikeat askelmäärät ja olimme molemmat menossa esteistä kerralla yli. Kahden esteen kahdeksikolla yritimme laukanvaihtoja, mutta saimme ne vain kerran tai pari, yleensä oikeasta laukasta vasempaan. Muutoin piti korjata ravin kautta. Yritin kyllä johtaa ja vinkata uudesta suunnasta, mutta en antanut Paven laukata riittävän sujuvasti, jotta vaihdot olisivat tulleet.
Sitten pääsimmekin radan kimppuun: suora kavalettilinja, lävistäjäokseri, suhteutettu linja
okserilta pystylle ja lävistäjäpysty. Pave oli tunnin aikana alkanut laukata itse paremmin ja tuntui sitä myöten oikein kivalta. Radalle lähdimme sujuvassa, mutta tasaisessa laukassa. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta rata meni niin sujuvasti! Laukka rullasi, ratsastin tiet asiallisesti, ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, ja kaiken huippuna laukat vaihtuivat hypyissä toivotusti. Radan jälkeen opettajakin kysyi naureskellen, miksi en aina ratsasta näin. Kunpa tietäisin vastauksen! Radan korkeus oli noin 70–80 senttiä, jolloin en edes jännittänyt estekorkeutta. Jotenkin palaset vain loksahtivat kohdalleen, ratsastin aika keskittyneesti, ja Pave hoiti oman tonttinsa moitteetta.
Tulipa tästä tunnista kiva fiilis! Joskus se hyppääminen voi tosiaan olla näin sujuvaa. Olisipa useamminkin. Minun pitäisi osata keskittyä hetkeen eikä miettiä ja ennakoida tulevaa. Se varmasti auttaisi pitämään Pavenkin hommassa mukana. Tällainen onnistuminen tuli kyllä tarpeeseen, kun olen rämpinyt estetunneilla viime aikoina ihan tarpeeksi.
