Niin ne vuodet vierivät

Perjantaina oli päästävä tallille kahdesta syystä: vapaapäivä ja tasan kolmen vuoden täyttyminen siitä, kun ratsastin Jetillä ensimmäisen kerran. Halusin rennon ratsastuksen, mikä onnistui lyöttäytymällä mukaan Tallinmäen kahden muun ratsukon aamumaastoon. Keli oli harmaa, tuulinen ja tihkusateinen, mutta se ei tahtia haitannut.

Kävimme tutun lyhyen lenkin, joka hurahti vajaassa tunnissa. Alkumatkasta Jetti oli vähän valpas varmaankin tuulen takia, mutta tarjosi ehkä juuri siksi aika kivaa, pontevaa ravia. Otimme kaksi laukkapätkää, joista ensimmäinen oli pidempi. Pidimme Jetin kanssa letkan perää, mutta Jetti otti sen lunkisti. Sen ei tarvinnut tehdä töitä pysyäkseen laukassa muiden perässä, jolloin se eteni rennosti. Muutenkin reissu meni ihanan leppoisasti eikä hieman kurjaa keliä edes huomannut. Jettikin oli rohkealla päällä liikkeellä, sillä reissun aikana se tollotti maltillisesti vain parisen kertaa niinkin pelottavia asioita kuin kiviä. 

Tallille sai palata oikein hyvällä mielellä. Tämä oli juuri oikea tapa juhlistaa heppahöperön muistamaa vuosipäivää. Oikeasti, kolme vuotta! En varmasti 10.10.2011 Jetin selkään ensimmäistä kertaa noustessani olisi arvannut, että kolmen vuoden päästä ruuna on vuokrahevoseni. Onneksi näin kävi. Jetti on opettanut minulle paljon, ja uskallan kyllä sanoa kehittyneeni sen ansiosta. Hyvä näin, ja treenit jatkukoot!

Porkkanaporkkanasullaonvarmastiporkkanamulleporkkananyt.

Lopuksi vielä älyttömän hyvin onnistuneet kuvat Jetistä. Aioin ottaa siitä tietysti vuosipäivän kunniaksi söpöilykuvan. Harmi vain, että Jetti ehti bongata kuvauspalkintona olleen porkkanan, jolloin se ei suostunut poseeraamaan, vaan touhotti porkkanaa etsien. Se siitä hyvästä ajatuksesta ja kuvasta sitten. Jetti sai lopulta porkkanansa ja minä nämä tärähtäneet, mutta hymyilyttävät otokset.