Keskiviikon valmennustunnilla ratsukoita oli yhteensä viisi. Ratsukseni sain Manun, jota olin marraskuun koulukisoja varten toivonut. Koulutunnilla pääsimme jumppaamaan hevosia ympyröillä myötä- ja vasta-asetusten, pohkeenväistömäisten hetkien sekä siirtymien avulla. Manu lähti tunnille karsinasta, jossa se oli pitkästä aikaa tympeä käsitellä, mutta onneksi tympeys ei yltänyt ratsastukseen asti.
Pysyimme valtaosan tunnista ympyröillä. Ympyrällä ratsastimme erityisesti käynnissä ja ravissa myötä- ja vasta-asetuksia isontaen ja pienentäen ympyrää. Tarkoituksena oli saada jumpattua hevosia suoremmiksi. Vasta-asetuksen aikana ympyrää pienennettiin, myötäasetukseen palatessa ympyrää taas suurennettiin pohkeenväistömäisesti. Ravissa menimme välillä myös isoa ympyrää antaen hevosten mennä vähän rennommin matalammassa muodossa. Laukkatehtävänä oli puolestaan käynnistä tehdyt nostot ja laukasta siirtymiset suoraan käyntiin.
Käyntityöskentelyssä oli mukavasti aikaa hakea palikoita kohdilleen. Myötäasetuksissa sain huolehtia ulko-ohjan tuesta, vasta-asetuksissa puolestaan siitä, että Manu oikeasti asettui. Vasta-asetuksien aikana tehty ympyrän pienennys oli aluksi haastavaa, sillä Manun takaosa tahtoi harppoa edelle, kun ideana oli saada etuosa pysymään matkassa. Opettaja neuvoi ratsastamaan pohkeella vähemmän, ettei Manu tekisi pienennystä vain takaosalla. Ympyrän suurennuksissa väistömäisyys oli sallittua. Molempiin suuntiin sain asetuksia läpi, mutta tahdoin herpaantua onnistuneen hetken jälkeen, jolloin tehty työ valui hukkaan. Ulko-ohjan tuki myötäasetuksessa unohtui monesti, kun jäin halailemaan sisäohjaa. Oikea käsi tietysti hanskasi sekä sisä- että ulkokätenä toimimisen, kun taas vasen käteni osasi enimmäkseen olla vain ulko-ohjassa.
Ravissa osa keskittymisestäni meni siihen, että Manu liikkui, mutta ei kiirehtinyt. Alas istuminen tuntui auttavan, sillä keventäessä tahti kiihtyi. Asetuksissa sain toppuutella Manua, jotta se malttoi kuunnella pyyntöni eikä kipittänyt. Sain molempia asetuksia välillä kivasti läpi, mutta tahdoin myödätä turhan reilusti, jolloin tuntuma katosi. Saisin opetella myötäämään pienemmin, ettei työstöä tarvitsisi joka kiitoksen jälkeen aloittaa liki nollasta. Isommalla ympyrällä otetut rennommat pätkät matalammassa muodossa kuluivat meillä lähinnä hirvenä kipittäen. Välillä Manu ymmärsi, että halusin sen rentoutuvan ja ravaavan vähän vapaammin, mutta seuraavassa hetkessä kommunikaatiomme oli tullut katkos, ja pakka levisi sekunnissa. Hankalaa! Tajuan kyllä, että oman istuntani ja etenkin kevennykseni epätasapainoisuus ajaa Manua kiirehtimään, mutta vakautapa istunta sekunnissa. Työtä on edessä.
Lopuksi harjoittelimme ympyröillä vielä laukannostoja käynnistä ja laukasta siirtymisiä suoraan käyntiin. Manulla tuli taas kiire, kun ympyrän jakanut toinen ratsu pääsi laukkaamaan, mutta se ei. Siinäpä sitten taas keskustelimme siitä, saako ratsu päättää, mitä tehdään vai onko ratsastajallakin jotain sanottavaa asiaan. Lopullista ratkaisua emme saaneet tehdyksi, mutta vuorottelimme päätöksistä sentään. Laukannostot tahtoivat tulla aina parin raviaskeleen kautta, vaikka yritin valmistella niitä. Parhain nosto taisi olla sellainen, johon livahti kuitenkin se yksi ravinsekainen askel. Yritin pitää tuntuman laukannostossa, mutta jotenkin en vain saanut Manua ponnistamaan suoraan laukkaan. Käynnistä varmaan puuttui riittävä lyhyys ja terävyys.
Siirtymiset laukasta suoraan käyntiin olivat melkoisen kinkkisiä. Kuviona sai käyttää ympyrän pienennystä, jolloin laukkaa oli helpompi lyhentää ja koota. Minulla oli kiire yrittää siirtymistä käyntiin, jolloin vähän laiminlöin valmistelun. Niinpä Manu pääsi pudottamaan itsekseen raville tai siirtyi raviin, josta hidastaminen käyntiin kesti tovin. Opettaja neuvoi ratsastamaan lyhyempää laukkaa pidempään ja valmistelemaan siirtymän sen aikana. Käytin ympyrän pienentämistä rutkasti apuna siirtymässä, sillä siten sain Manun oikeasti vähän hidastamaan. Kaikista yrityksistä ehkä pari onnistui vähän asiallisemmin. Niihinkin taisi mahtua raviaskel tai pari, mutta Manu kuitenkin tuntui tietävän, mitä olimme tekemässä. Laukasta siirtymiset käyntiin ovat kinkkisiä, mutta silti kierosti niin kivoja hinkattavia.
Loppuraveissa Manu yritti kipittää, mutta sain kohtuullisesti hillittyä sen menoa, jolloin saimme muutamia energisiä, mutta hallittuja hetkiä. Sellaisia, jotka voisivat sopia kouluradallekin. Tunti hurahti nopeasti, ja tehtävät olivat aika opettavaisia. Kun sain avut oikein, vastasi Manu rentoutumalla ja pyöristymällä. Sain taas kantapään kautta oppia sen, ettei hevonen ihan itsekseen tee hommia, vaan ratsastajankin on pysyttävä hereillä. Tunti meni loppujen lopuksi odotettua paremmin, ja tunnuin taas pikkuriikkisen pääsevän jyvälle Manulla ratsastamisesta. Työtä on toki vielä rutkasti edessä, mutta ei se onneksi ihan mahdottomalta vaikuta.
