Perjantaina pääsimme treenaamaan Paven kanssa Artsin koulutunnilla pohkeenväistöjä ravissa sekä vastalaukkaa. Tunnin jaoimme kolmen muun ratsukon kanssa.
Viime aikoina meillä ei Paven kanssa ole yhteistyö ollut kovin harmonista, vaan enemmänkin jännittynyttä ja epätasaista. Siksipä en juuri hurrannut, kun ensimmäisenä tehtävänä tulimme pohkeenväistöjä heti ravissa. Minulla on niissä Paven kanssa vielä melkoisesti opeteltavaa, jotta ne alkavat tulla rennosti. Tälläkin kertaa väistötehtävä meni melkoiseksi tappeluksi. Teimme väistön pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle. Varsinainen tehtäväsuunta oli opettajaa ja katsomoa kohti. Jostain syystä Pave napsahti aina tuossa suunnassa hirveksi ja nihkeili kunnolla väistöä vastaan. Saimme tehdä sakkokierroksina väistöjä myös toiselle pitkälle sivulle (eli katsomosta poispäin). Niissä Pave vähän tasoittui, ja saimme ainakin väistöä etäisesti muistuttaneita askeleita. Ilmeisesti katsomossa oli jotain niin jännää, että Paven keskittyminen karkasi täysin. Minä taas heittäydyin heti ärrimurriksi, jolloin yhteistyöhalukkuus katosi varmasti molemmilta. Sen kummempia varsinaisia puolieroja ei väistöissä tällä kertaa ollut, vaan molempiin suuntiin vaivasi sama jännittyneisyys.
Laukkatehtävässä nostimme pitkän sivun alusta vastalaukan ja lähdimme kaartamaan loivasti kentän poikki. Noin keskihalkaisijan kohdalla pyöräytimme myötälaukkavoltin ja jatkoimme siitä loivalla kaarella toiselle pitkälle sivulle ja siirryimme raviin. Pave hallitsee vastalaukan kohtuullisesti, joskaan ei se vielä täydellisesti mene. Tällä kertaa kuitenkin aloin varmistella itse liikaa, jolloin häiritsin Paven pysymistä tasapainossa. Niinpä tehtävälle tuli ravirikkoja, kun heiluin ja huidoin selässä ihan omiani. Lopulta tajusin viimein opettajan ohjeen istua hiljaa selässä, jolloin Pave saattoi säilyttää niin vasta- kuin myötälaukan. Viimeisellä kierroksella sain tuntumaa siitä, kuinka Pave piti huolta vastalaukassa pysymisestä, kun en keikauttanut sen tasapainoa heilahtelemalla selässä miten sattuu.
Vastalaukkatehtävä sujui onneksi väistöjä paremmin. Väistötehtävässä huumorintajuni loppui ongelmien parissa liki välittömästi ja olin melkoinen ärrimurri. Sadattelin mielessäni vaikka ja mitä sen sijaan, että olisin nollannut tilanteen ja aloittanut homman alusta. Viime aikojen kehnommat tunnit ovat jotenkin menneet niin ihon alle, että harmistun uusista pulmista heti. Asennekorjaus olisi taas paikallaan. Harmi vain, että niitä vikoja on niin paljon helpompi löytää kuin osata iloita pikkuriikkisistä onnistumisista.
