Kävinpäs sitten aika ex tempore Tuomikosken tilalla estetunnin, jossa oli mukana vain työkaveri. Polleksi sain 16-vuotiaan Wurstin, sukupostista löytyy nimellä Vürst/Firsts tosin ilman kuvaa. Polle oli mukavan rento, temppuilematon, mutta pidätteet olisi minun pitänyt ajaa paremmin läpi. Mutta Wurstin reagointi pieneenkin pohkeeseen oli huippu. Oikeasti ponnistusta eteenpäin, mutta ei mitään kaahotusta.
Uuden opettajan silmän alla olemissa on aina etunsa, sillä hän todennäköisesti bongaa ihan eri asioita kuin viikosta toiseen menoa tuijottava opettaja. Tämä opettaja hoksautti käsieni asennosta (tästä vähän jo tiesin), mutta täysin uutena katseeni suunnan. Se on nimittäin maahan ja liki jatkuvasti. Oli todella vaikea yrittää korjata sitä, sillä tuijottelen ihan huomaamattanikin maahan. Opettajan komennuksilla ja kannustuksilla sain onneksi korjattua tilannetta hieman.
Varsinaiset hyppelyt jäi aika vähälle, sillä suoralla olleita puomeja tahkottiin aika paljon ravissa. Lopulta kuitenkin nämä suoran puomit nousivat ristikoiksi, ja hyppelimme niitä ravin ja laukan kanssa. Wurstilla oli ilo hypätä, sillä polle eteni tasaisesti, ei kiemurrellut mihinkään suuntaan ja hyppyyn oli helppo mennä mukaan. Ei kuulkaas ollut tietoa kyömyselästä, katse pysyi oikeassa paikassa ja kädetkin muistivat myödätä. Jesjes, onnistumisia! Niistä kyllä tulee hyvä fiilis.
Oli jännä huomata, kuinka pienen alkuvapinan jälkeen en muistanut jännittää hyppäämistä. Polle estettä kohti, laukan laskemiset ja hyppy. Sillä mantralla pompimme ihan kivasti ja väliin mahtui toivotut askeleet. Oli kyllä kannattava reissu. Pitää joskus toistekin käydä samassa paikassa.
