Jopas oli ehtinyt tulla pitkä väli siihen, kun viimeksi menin Epperillä. Nimittäin yli 1,5 vuotta. Nyt tämä harmaahko dinosaurus-maasika-muurahaiskarhu oli kuitenkin laitettu nimeni kohdalle ja enteilin totta kai vähän arvaamattomia. Epperillä kun on joskus tapana saada sätkyt ihan tyhjästä. Muistelin myös, että polle painaisi ohjille ja että laukka olisi hirveä, mutta onneksi joko hevonen tai kuski oli kehittynyt, sillä tunti meni kaikin puolin mukavasti.
Tunnista noin puolet käytettiin aiheellisesti istuntaan sekä käsien paikan, rentouden sekä pehmeän katseen hakemista. Katseen löytämisen apuvälineenä kädet nakattiin sivuille suoraksi ja sormia heiluteltiin siten, että liikkeen näki. Tämän aikana tuijotettiin eteenpäin ja tavoitteena oli löytää sellainen katse, että näkee sekä sormet että eteenpäin, pehmeästi tietenkin.
Käsien paikkaa puolestaan haettiin hölskyttelemällä niitä rennoiksi, nostamalla ylös ja kiertämällä ne tavallaan peukku ulospäin osoittaen alakautta takaisin paikoilleen. Tällä tavoin pyrittiin saamaan ne rennoksi, jotta nyrkit eivät pyörähtäisi niin sanottuun polkupyöräilyasentoon. Lopuksi raippa sujautettiin peukaloiden väliin ja humputeltiin normaasti käynnissä ja ravissa. Tämä oli kyllä erittäin hyödyllinen treeni, jota pitää jatkossakin käyttää apuna, jos kädet tuntuvat lähtevän omille teilleen.
Istuntaan kiinnitettiin huomiota vuorostaan laukassa. Opettaja kehaisi tunnin aluksi, ettei meidän ryhmässämme ole juuri isoja istuntaongelmia, mutta kyllähän niissä aina jotain korjattavaa on. Laukan työstöksi tällä kertaa kuskille annettiin ohjeeksi joko nostaa sisäkäsi ylös, roikottaa sitä rentona tai kolmantena vaihtoehtona painaa sisäkädellä lonkkaa kohti satulaa. Näitä kaikkia piti testailla ja koettaa tuntea, mikä keino auttoi itseä parhaiten. Tuli muuten yllätyksenä, että istuin aika kivasti Epperin laukassa. Muistelen, että se olisi ollut aikanaan hyvinkin outo, mutta ehkäpä kuski istui silloin piirun verran huonommin kuin nyt. Testaillessa eri apukeinoja koin rentouden tai lonkan painamisen parhaimpana. Käsi ylhäällä mennessä tuntui vain, että aloin korkeintaan pomppia. Opettajan mukaan paras apuväline minulle oli lonkan painaminen, sillä käsi rentona lössähdin kuulemma liiankin veteläksi. Samaan syssyyn opettaja vielä kehui, ettei minulla olekaan suurempaa ongelmaa laukassa istumisessa. Mukava kuulla välillä onnistumisistakin. :)
Istuntatreenien jälkeen työstimme vielä myötä- ja vasta-asetuksia pienemmällä ympyrällä. Toisella puolikkaalla mentiin myötäasetuksessa, sitten suoristus ja toinen puolikas vasta-asetuksessa. Epper ei mitenkään kauhean sutjakkaasti lähtenyt asettumaan, mutta meni kuitenkin ihan kivasti. Vasta-asetuksetkin löytyivät kaikissa askellajeissa paremmin, kun kuski muisti vaatiakin. Asetteluiden aikana Epper välillä ryhdistäytyi mukavasti kantamaan omaa päätään, josta olin totta kai iloinen. En todellakaan kaipaa sitä Epperiä, joka pisti kuskin kantamaan päätään.
Epper-herrasta jäi kyllä oikein hyvä maku suuhun. Liekö herralla ollut parempi päivä vai olisiko kuski ja hevonen onnistuneet hivenen yhteistyössä? Tämä asia jää nähtäväksi, mutta en pistä pahakseni, vaikka tässä taas joskus saisin saman pollen ratsastettavaksi.
