Tuntuipa ratsastustauko hurjan pitkältä, kun juhannuksena talli oli kiinni ja itsekin reissussa. Oli siis ilo kivuta Kaapo-pollen selkään, kun tunnin aiheena oli sopivasti pohkeenväistöä, asettamista ja rentouden hakemista. Tuppaan olemaan välillä melkoinen hermokimppu säheltäjä hevosen selässä, joten minulle voisi pyhittää vaikka kokonaisen vuoden treeniaiheiksi rentouden hakemisen. Se tekisi todella hyvää.
Pohkeenväistöt tehtiin lävistäjää loivasti seuraten käynnissä ja ravissa. Lyhyille sivuille humpsautettiin voltit ja pohkeenväistökuvion alkuun palattiin rentoa askellajia hakien. Kaapo teki väistöt aika kivasti ja toi takajalkaansa aikaisempaa paremmin syvemmälle alle. Ravissa tosin sain olla topakkana pidätteiden kanssa, sillä polle olisi mieluusti humputellut lävistäjän ilman väistöaikeita. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen vielä tässä vaiheessa kykyyni rentoutua hieman eikä jäädä kiskomaan saati säheltämään.
Asettamista ja rentoutta haettiin kolmella ympyrällä, joita tahkottiin vasemmassa ja oikeassa kierroksessa. Opettaja kommentoi Kaapon kulkevan ihan mukavasti oikein päin, joskin ravissa asetukset tahtoivat yllättäen jäädä olemattomiksi. Opettaja vinkkasi myös hengittämään oikein syvään, sillä se rentouttaisi sekä kuskin että sitä myöten pollen. Kokeilinkin tätä kikkaa ja eiköhän Kaapokin huokaissut niinä kertoina, kun minä puhaltelin ilmoja pihalle. Myötäämisessäni olisi edelleen hurjasti hiottavaa. Joko unohdan sen kokonaan tai sitten suunnilleen nakkaan ohjat käsistäni. Kultaiselle keskitielle olisi tuossa suhteessa tarvetta.
Laukassa rentoutta haettiin siirtymisillä raviin. Ohjiin ei saanut koskea, joten istuntaa käyttämällä piti saada polle vaihtamaan askellajia yhden pykälän alemmas. Tästähän ei tahtonut tulla mitään. Kaapo villiintyi laukka-ajatuksesta ja nosteli niitä omaan tahtiinsa puskien minne lystäsi. Jarrutaidoton kuski vain vikisi selässä ja kirosi omaa osaamattomuuttaan. Sain kyllä hivenen jätettyä ohjilla jarruttamista, mutta voin ehkä yhden kerran sanoa onnistuneen täysin ilman ohjaa. Silloinkin viipotin Kaapon kyydissä koko kroppa piukeena ptruuta hokien. Vaihtoihan se polle raviin, mutta voisihan se ratsastus olla eleettömämpää ja ennen kaikkea hiljaisempaa. Laukkanostot sen sijaan olivat kivoja, sillä polle ampaisi pienestäkin ajatuksesta liikkeelle. Usein ei tarvittu edes sitä ajatusta, vaan muualla laukkaava toinen hevonen oli riittävä kimmoke Kaapolle.
Hoen tätä usein, mutta se on totta. Kun muistaa tehdä yhden asian, unohtaa kaksi. Kun sattuu vahingossa tekemään kaksi asiaa oikein, ei ole enää rento. Mahdoton palapeli tämä ratsastus. Onneksi tähän on hyvä parannuskeino: ratsasta, ratsasta, ratsasta vielä vähän ja paljon päälle. Ensi maanantaina alkaisi neljän päivän sennujen teholeiri Pudasjärvellä. Jänskättää, sillä odotukset ovat suuret. Pitää toivoa, että sieltä pääsee mutkattomasti nettiin. Saisi pidettyä sielläkin kirjoittelun matkassa.
