Jos olen yhden tunnin ratsastuksen + siihen kuuluneen pyöräilyn jälkeen väsynyt, olen tänään superhyperväsynyt. Kävin siis aamusta ratsastamassa Helvin ja reilun tunnin lepäilyn jälkeen polkaisin omalle tunnilleni.
Helvi oli pirtsakampi onneksi tänään, vaikka vielä olisi ollut toivomisen varaa. Tällä kertaa maneesissa kauhistutti vain hetken ajan sanko, mutta sekin pelko jäi onneksi taakse. Treenasin pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa sekä vähän soveltaen laukkaan. Eli suoralla laukatessa väistätettiin vähän sivulle ja takaisin suoralle. Hyvin meni laukassa samoin kuin käynnissä ja ravissa, vaikka olisi saanut olla sitä kuuluisaa eteenpäinpyrkimystä hivenen jos toisenkin enemmän.
Tämän lisäksi koetin treenata vastalaukkaa voltilla. Huomasin tämän liian haastavaksi ja siirryin vähän helpompaa. Nostin keskihalkaisijalta pituussuunnassa laukan ja suuntasin aina siihen lyhyen sivun päähän, josta tulisi vastalaukkakaarre. Tämähän sujui ihan kivasti eli kyllähän se polle osaa, jos kuski osaa pyytää.
Ihan kiva tunti oli siis. Pitäisi enemmän vielä treenata sitä tuntumalla menoa ja oikean eteenpäinpyrkimyksen löytämistä. Lisäksi tuntuu, että istuntani etenkin siirtymissä on ihan missä sattuu. Mutta onpahan, mitä treenata. Ei ehdi aika käydä pitkäksi.
Sitten omalle tunnille. Mutristin kyllä vähän huultani, kun huomasin listassa nimeni olevan Hessun kohdalla. Soimasin myös itseäni siitä, että olin kehdannut toivoa polkumatkalla, ettei minulle tulisi Manta. No, jupisin Hessulle, että olen selvinnyt tänään kohtuullisesti jo yhdestä tervakaviosta, joten toinen olisi selvää kauraa. Ja yllättäen ei ollut. Harvoinhan se polle itsekseen ne liikkeet tekee.
Alkulämmittelyt humputeltiin ravissa. Hessu oli tapaansa mukaan laiskahko ja sitä sai hoputella tuon tuosta menemään. Minne lie tarmoni kadonnut, mutta ei se kyllä väläytellyt parhaita puoliaan. Lävistäjällä yritettiin tehdä myös raviin lisäystä ja kertaalleen se ehkä onnistui. Ei kovin helposti kuitenkaan.
Sitten lähdettiinkin harjoitukseen, jossa heti pitkän sivun alusta lähdettiin vähän sisempänä olevan tötsää kohti ja pyöräytettiin siitä voltti ja jatkettiin pitkän sivun loppuun. Toisella pitkällä sivulla sai puolestaan tehdä taas lisäystä. Kyllähän tuo kiemurteluosa meni - hitaan varmasti - mutta lisättyä ravia ei ollut mistä ottaa.
Sitten siirryttiinkin laukkaan. Poikkeuksena kuviossa oli se, että tötsältä lähtenyttä volttia ei tehty kokonaan, vaan siitä jatkettiin takaisin lähtöpisteen ohi toisen pitkän sivun alkuun, josta tehtiin lävistäjällä lisäys puolestaan laukkaan. Ja plää! Hessu oli tervassa ja kuski joko ohjat löysällä taakse nojaamassa tai ohjat tuntumalla ja eteenpäin kumartuneena. En siis oikein saanut Hessua työskentelemään kunnolla. Sentään pari kertaa istuin oikein, ohjat oli tuntumalla ja Hessu palkitsi toimimalla oikein.
Oli muuten pitkästä aikaa kuskillekin rankka tunti. Ei paljoa selässä ehtinyt levätä, kun piti tarkkailla itseään ja samalla pitää hevosta liikkeellä. Tuntuman merkitys kuitenkin selkiytyi taas entistä enemmän ja sain tästä tietenkin vinkkiä huomiseen treeniin Helvin kanssa. Tällaiset rääkkitunnit ovat ihania. Pitävät mielen nöyränä ja onnistumiset palkitsevat hurjasti.
PS. Musiikkikanava sattui aloittamaan kirjoitukseni aikana Made-ohjelman. Eli sen, jossa amerikkalaisnuoret saavat treenata vissiin kuukauden pärjätäkseen jossain asiassa. Yleensä kyse on jostain reppanasta, joka on ihan muuta kuin mitä hänen unelmansa vaatisivat. Alussa he uhoavat tekevänsä kaikkensa ja jo ensimmäiset treenit nujertaa ne. Jupisen aina noissa kohdin. Jos itse jonkin vinksahduksen seurauksena olisin tuollaisessa ohjelmassa, haluaisin kouluttautua tietenkin ratsastuksen puolella. Joo, joo, vähän epäreilu valinta, kun harrastan sitä jo. Mutta laittaisin tavoitteet korkealle. Vaikeampi valinta olisi se, haluaisinko rääkätä itseäni paremmaksi koulu- vai esteratsastajaksi. Rakastan enemmän esteitä, joten valinta olisi sillä selvä. Mutta toisaalta kouluratsastus on paljon haasteellisempaa ja toisinaan myös tympeämpää. Siksi ehkä pitäisi valita se. Kuitenkin. Tiedän, että treenaisin paljon myös ilman hevosta, mutta purisin mieluummin huuleni rikki kuin valittaisin kertaakaan. Rakastan sitä, että joku osaa hommansa ja pistää minut kärsimään, jotta minusta tulee parempi. Lisäksi olisi hienoa katsoa kuukauden jälkeen sitä, kuinka on edennyt. Luulisi, että jotain jo näkyisi. Mutta ennen kuin olen tuollaisessa ohjelmassa mukana on vain treenattava itsenäisesti ja tunneilla. Tärkeimpänä oppina olisi se, ettei pidä antaa periksi, vaikka asiat eivät tosiaan aina menisi kuin vettä vain. Noin, nyt on purkauduttu. Kiitos ja anteeksi. :)
