Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua enkä osannut etukäteen arvailla, minkä ratsun saisin. Yllätys olikin iloinen, kun nimeni oli taas pitkästä aikaa Hilanterin kohdalla. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja aiheena oli hevosen suoruus. Tätä haettiin niin myötäasetusten, avotaivutusten kuin ihan uralla ja voltilla perustyöskentelyn avulla.
Tunnin alussa opettaja kävi havainnollistamassa jokaiselle ratsukolle erikseen, mihin kohtaan kaulaa kannattaisi kiinnittää huomiota. Samalla ajatukseksi sai alkaa ratsastaa hevosta suoraksi alkaen kaulan tyvestä ja päätyen lopulta niskaan eikä toisinpäin. Tämä tieto sekä oikean kohdan näkeminen tuntuivat itselle valtavalta ahaa-elämykseltä. Olen aina huolehtinut enemmän siitä, että kunhan se pää kääntyy jonnekin, viis kaikesta muusta. Hilanteri oli myös todella oivallinen opetusmestari tähän, sillä ruuna osaa mennä halutessaan vaikka millaisella korkkiruuvilla. Aika nopeasti huomasin myös, kuinka Hilanteri pyrki pullistamaan kaulaansa kierroksesta riippumatta enemmän oikealle. Siitä olikin sitten hyvä lähteä miettimään, miten ratsun saisi suoristettua. Yllättäen vastauksena oli pohkeiden ja ohjasotteiden yhteistyö, ei pelkällä ohjalla korjaaminen, mihin olen niin usein sortunut ja varmasti sorrun jatkossakin vielä.
Käynnissä volttien lisäksi sai tehdä pitkillä sivuilla avotaivutusta. Hilanteri reagoi avotaivutuspyyntöihini hidastamalla vauhtia tosi reilusti ja pyrki vähän mutkittelemaankin. Yritin ensin saada avotaivutuksen läpi ennen kuin pyysin vauhtia uudelleen, sillä toisinpäin tehtynä en enää saanut avotaivutusapuja järkevästi läpi. Avotaivutus kuitenkin auttoi Hilanteria suoristumaan aina, kun sain oikeasti sen etuosan haltuun. Hankalaa tässä minulle oli se, että etuosan mukana ei tullut samalla loputkin hevosesta. Välillä huomasin virheellisesti ratsastavani enemmänkin takaosaa ulommas, jolloin etuosa jäi valheellisesti oikealle paikalle. Jostain syystä etuosan hallinta tuottaa minulle vaikeuksia, jolloin käytän kepulikonsteja. Onneksi Hilanteri ei näinä hetkinä toiminut nimeksikään, jolloin pääsin taas opettelemaan tekemään avotaivutusta oikein. Kovin aktiivisia hetkiä emme avotaivutuksen aikana saaneet, mutta ainakin mukaan mahtui vähän järkevämpiä pätkiä, kun en vääntänyt hevosta tuhannelle mutkalle.
Ravissa sain taas ensin muistaa, että korjaukset tuli tehdä ensisijaisesti pohkeella, sitten vasta ohjalla. Paikoin Hilanteri pyöristyi rennosti toviksi, kunnes jokin palanen loksahti pois paikoiltaan, ja Hilanteri olikin hetkessä väärinpäin. Sen sai kuitenkin aina palaamaan vähän enemmän oikeinpäin, kun vain muistin ratsastaa. Jäin kuitenkin miettimään, mikä aiheutti aina hyvän hetken katoamisen. Epäilemättä Hilanterille on raskasta käyttää ja kantaa itseään oikein, mutta enemmän uskon tietysti oman ratsastukseni epätasaisuuden aiheuttavan ne palaamiset lähtöruutuun. Kun Hilanteri loksahtaa oikeinpäin, jään vieläkin vain ihastelemaan sitä ja tuppaan unohtaa ratsastaa. Lisäksi pohkeilla ratsastaminen on edelleen minulle työlästä ja jäänkin helposti niiden käyttämisen sijasta näpertelemään ohjalla. Tuloksena siitä minulla saattaa olla kaulastaan nätisti pyöreä hevonen, jonka takapää on puolestaan jäänyt kokonaan matkasta. Kun taas saan pohkeet töihin, meno paranee. Yllättävän helppoa, eikö?
Laukkaa työstimme pääty-ympyrällä molempiin suuntiin. Laukka tahtoi olla molempiin suuntiin aika ponnetonta, ja yritin saada sitä paremmaksi, mutta en keksinyt ratkaisua. Hilanteri rentoutui välillä edestä ja pyöristyi, mutta takapää ei tahtonut alkaa toimia kunnolla. Välillä päästin myös Hilanterin painumaan edestä turhan alas, kun en saanut pidettyä tasaista ohjastuntumaa. Välillä Hilanteri kuitenkin väläytti hyviä hetkiä, joissa laukka tuntui pyörivän kohtuudella, ja meno oli rentoa ja pyöreää. Aika nopeasti unohdin tosin taas ratsastaa, jolloin pakka levisikin käsiin. Tunnin työskentely kuitenkin näkyi siinä, ettei Hilanterissa tuntunut suurempia puolieroja tai mutkia, vaan sitä oli kohtuullisen helppo suoristaa. Ulkoavut, mikä ihana asia. Videolta katsottuna huomasinkin, kuinka istuntani oli epävakaa ja paikoin näytin soutavan laukan mukana. Se epäilemättä vaikeutti Hilanterin laukkaamista, kun en saanut pysyttyä itse tasapainossa ja sitä kautta tarjottua hevoselle samaa mahdollisuutta. Puuttunut aktiivisuus oli kuitenkin myös yksi suuri tekijä pulmien syntymisessä.
Loppuravissa Hilanteri oli kohtuullisen tarmokas, ja houkuttelin sitä
venyttämään eteen ja alas ohjan perässä. Se tekikin sen aika kivasti
paikoin, jolloin annoin sen mennä pidemmässä muodossa. Askel tuntui välillä mukavan letkeältä, mutta vetävältä, jolloin tunnin treenit tuntuivat tehonneen kivasti. Tunti jätti hurjan hyvän mielen. Onnistumisen hetket olivat sen verran kivoja, että niiden voimalla jaksaa taas monta kehnompaakin kertaa. Kuten opettajakin tuumasi, antoi Hilanteri tänään ratsastaa itseään aika mukavasti. Sellainen palkitsee aina.
Videoista kiitos Alekseille!
