Alkuverryttelyssä tulimme käynnissä ja ravissa kolmea suoralla linjalla ollutta puomia. Tavoitteena oli tulla ne tasaisesti suoraan. Ensimmäisellä kerralla käynnissä Jetti hyytyi kesken puomien, jolloin muistin taas herätä ratsastamaan. Muistutin itseäni hakemaan hyvän käynnin ajoissa ennen puomeja enkä alkaa säätää vasta puomeilla. Taktiikka auttoi, ja Jetti ylitti puomit vähän paremmin. Ravissa puomien välit pidettiin hetken aikaa lyhyempänä ennen kuin niitä hieman pidennettiin. Jetti yritti taas esittää hyytymistä juuri puomeille päästyään, mutta nyt ratsastin topakammin eikä Jetti enää haaveillut moisesta. Sen sijaan unohdin patisteluiden aikana ohjata, jolloin Jetti pääsi pari kertaa vähän valumaan suoralta reitiltä ulos. Lopulta sain yhdistettyä sekä kaasun että ratin käytön, jolloin pääsimme puomit asiallisesti. Välien pidennyskään ei enää tuottanut ongelmia, kun vain muistin herättää Jetin ajoissa.
Tulimme samaa suoraa linjaa laukassa vielä siten, että siinä oli puomi, kavaletti ja puomi. Tässä vaiheessa huomasin, kuinka jo kuukaudessa olin unohtanut, miten Jetti liikkuu laukassa ja miten sen askeleet yltävät mihinkin. Niinpä lähestymiset ensimmäiselle puomille sekä kavaletin ylittäminen toisesta puomista nyt puhumattakaan olivat noin 95-prosenttisesti aika kamalia. Ensin kyttäsin askelta puomille enkä nähnyt sitä yhtään. Seurauksena tuupin ja sähelsin loppuun asti, jolloin Jetti ei voinut itse keskittyä katsomaan paikkaa oikein. Sitten tajusin lakata katsomasta paikkaa ja antaa Jetin päättää se. Sen jälkeen askel osui, mutta en osannut yhtään mukautua pieneen hyppyyn, vaan olin joko ohjassa koko ajan kiinni tai sitten käteni herpaantuivat, ja ohja valui kokonaan löysäksi. Tupisin jo pahemman kerran itselleni ääneen, että keskity, rauhoitu äläkä yritäkään säätää, kun et selvästikään osaa. Kun sain oltua rauhassa ja luotettua siihen, että Jetti selviytyy tehtävästä, kunhan vain itse pysyn menossa mukana, saimme ehkä pari siedettävää yritystä. Kaukana oli kuitenkin helppo ja sujuva meno.
Seuraavaksi tulimme kavaletin ja pienen porttipystyn suoraa linjaa (ratapiirroksen esteet 2 ja 3), jonka väliin tuli pistää neljä askelta. Tehtävässä piti myös säilyttää koko ajan kierroksen mukainen laukka. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja enteilin vaikeuksia. Vasemmalle kallistuva istuntani kun on saanut toistuvasti Jetin vaihtamaan esteillä laukan vasemmaksi. Enteilyni osuivat nappiin, ja saimme tulla tehtävää kerta toisen jälkeen uudelleen. Ensin esitin neljän askeleen välin viidellä, kunnes lopulta muistin kaasun olemassaolon, ja se ongelma korjaantui. Sitten jäimmekin junnaamaan siihen esitykseen, jossa päästin Jetin vaihtamaan laukan vasemmaksi joko ensimmäisessä hypyssä, välissä tai viimeistään toisessa hypyssä. Niin ja ristilaukkakin kuului ohjelmaamme. Voi huoh! Lopulta opettaja neuvoi tulemaan suoran linjan vähän kaarevana, jolloin pääsin ajattelemaan kääntämistä periaatteessa koko ajan oikealle. Lopulta, lukuisten toistojen ja omien sadatteluideni jälkeen, saimme tultua tehtävän pari kertaa koko matkan oikeassa laukassa pysyen ja vieläpä oikealla askelmäärällä. Suunta vaihdettiin sitten vasemmaksi, ja riemuitsin, että tämän selvitämme helposti. Jetti kun tosiaan tykkää vasemmasta laukasta. Mutta ei! Esitimme taas alkuun muutamia ristilaukkoja sun muita turhia vaihtoja, kunnes sain taas reitin kaarevammaksi ja pääsin kääntämään läpi tehtävän. Sittenpä vasenkin laukka säilyi koko ajan. En voi todeta muuta kuin, että olipa todella vaikeaa.
Suoran linjan tahkoamisen jälkeen tulimme muutaman kerran okserin ja pystyn kahdeksikkoa (esteet 4 ja 8), jossa piti saada laukat vaihtumaan. Oikea laukka vaihtui vasemmaksi kertaalleen hypyn jälkeen lennosta, kertaalleen hypyssä ja vasen laukka oikeaksi vasta tiukemman tien valitsemisella. Tässä tehtävässä huomasin, kuinka pohkeeni eivät todellakaan olleet ratsastettu läpi, sillä Jetti puski molemmilta puolin omille teilleen eikä juuri kuunnellut pohjeapujani. Tämä herätti taas hieman ratsastamaan ennen kuin tulimme vielä kokonaisen radan. Oli turhauttavaa huomata, kuinka lähdin taas esteiden pariin sellaisella raipatirai-asenteella, jonka mukaan ongelmia kannattaa korjata jälkikäteen, jos sittenkään eikä suinkaan pistää palikoita kohdilleen jo ennen hyppyihin siirtymistä.
Päällimmäisenä tunnilta mieleen jäi se, kuinka hukassa otteeni Jettiin oli. Ihan kuin olisin taantunut alkuaikoihin, jolloin Jetti oli vielä uusi tuttavuus. Sorruinko nyt kuvittelemaan, että asiat jatkuvat tauonkin jälkeen siitä, mihin ne olivat jääneet? Ratsastinko siksi puolittain ja vain sinne päin? Hyvää joka tapauksessa muuten sangen haparoivasti menneessä tunnissa oli se, että välillä sain piiskattua itseäni miettimään ongelman syytä ja jopa havaitsemaan se. Esimerkiksi huomasin jossain kohden puskevani hevosta liikaa, jolloin komensin itseni odottamaan rauhassa. Se lohdutti vähän, etten täysin silmät ummessa mennyt tuntia, vaikka aika paljon jätin huomattuja ongelmia ratkaisematta kunnolla. Tuumasinkin opettajalle tunnin lopussa, että kouluvääntö on enemmän kuin paikallaan. Tulevana viikonloppuna onkin luvassa ensin maasto Jetin kanssa ja sitten itsenäistä kouluvääntöä. Jospa saisimme maastossa huuhdottua ylimääräiset paineet vähemmäksi, jotta sitten kouluväännössä saisimme palikoita taas paremmin järjestykseen. Treeniä sitä varten ainakin on säännöllisesti luvassa, kun Jetistä tulee marraskuun alusta alkaen vuokrahevoseni, jota käyn ratsastamassa kolmesti viikossa.
