Viikonloppuopettaja oli muistanut toiveeni estepolleksi, joten Pokuhan se oli. Tykkään edelleen hypätä tällä ruunalla, sillä se itsekin innostuu esteistä. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun se bongaa moisen edestään. Mahtava muistini teki myös tunnilla tepposet. Esteitä kantaessa laskin raippani maahan ja kun nostin sen uudelleen, oli se vaihtunut johonkin ihan muuhun raippaan. Etsiskelin omaani tunnin jälkeenkin, kunnes luovutin ja menin talliin. Siellähän se oma raippa odotteli Pokun karsinan luona. En siis koskaan ollut ottanut sitä mukaan ja maasta löytynyt toinen raippa oli melkoista tuuria.
Tunnilla kuitenkin keskityttiin saamaan toivotut askelmäärät kahden esteen väliin. Vauhdin löytymistä ja hallintaa testattiin ensin ravipuomeilla, joihin ensin tultiin lyhyemmillä askelilla ja siitä pidennettiin ja myös toisinpäin. Poku liikkui jälleen kuin tervassa, mutta pienen hiomisen jälkeen askeleet saatiin kohdalleen ja puomit menivät sutjakasti.
Tämän jälkeen siirryttiinkin jo laukkaan. Ensimmäisessä harjoituksessa ylitettiin puomi ja yksi este. Tämän jälkeen molemmat nostettiin esteiksi, ja väliin tuli saada neljä ja kolme laukka-askelta. Kolme ei tietenkään ollut ongelma, sillä Pokuhan spurttaa onnessaan, kun tajuaa pääsevänsä hyppäämään. Tässä tosin tuli se ongelma, että hevonen meni oman tahtinsa mukaan, ja opettaja kehottikin ottamaan pidätettä esteiden välissä, jotta hypystä tulisi hallitumpi. Tuttuun tapaan makoilin myös siellä kaulalla, mikä ei tietenkään auttanut yhtään. Sain kuitenkin pidätettyä menoa esteiden välissä, jolloin Poku vähän malttoi ja meno oli hallitumpaa. Noissa hyppykohdissa ei enää muistakaan, kuinka tuskan takana on ollut saada polle liikkumaan ennen estettä. Poku hölkytteli tervalaukkaansa ennen estettä ympyrällä, mutta spurttasi tietenkin nähdessään esteen. Kunpa saisin ratsastettua tätä hevosta tasaisesti koko ajan.
Neljän laukka-askeleen väli tuotti vähän päänvaivaa juuri Pokun innokkuuden takia. Pidätteillä ja äänijarrutuksilla polle kuitenkin vähän malttoi, jolloin askeleet osuivat paremmin kohdilleen eikä kuskiakaan hirvittänyt niin paljoa. Pakko tunnustaa, että jälleen pelko hiippaili ikävästi nahoissa. Ei niin pahana kuin aikoinaan, mutta se hevosen itse määrämä vauhti sai vähän tätä tunnetta pintaan.
Pokusta pidän esteillä juuri sen takia, että se itse tykkää hypätä ja sillä myös on ponnua hyvinkin meidän estekorkeuksiin (maksimissaan varmaan 75 cm). Tästä voi esimerkiksi katsoa, kuinka tuo liinaharjainen komistus hyppää näppärästi.
