Niin vain tuli taas keskiviikko ja ratsastustunti. Pollena oli Mortti ja voi vain sanoa, että kuinkas taas kävikään. Tämä hapannaama onnistui pelottelemaan minua karsinakäytöksellään niin, että olin onnessani pollesta enemmän tykkäävään suostuessa laittamaan se valmiiksi. Minua ei huvittanut kokeilla, ehtisikö polle kääntää minulle takamuksensa ja jos ehtisi, mitä siitä seuraisi. Tyttöparka, myönnän, mutta lupaan yrittää ensi kerralla olla reippaampi.
Tunnin aiheena piti alun perin olla puomit, mutta koska opettajalla ei ollut kunnollista suunnitelmaa ja peruskouluvääntö sai enemmän kannatusta, vaihtui aihe siihen. Harjoituksena oli avo- ja sulkutaivutuksen kaltainen meno pitkillä sivuilla sekä pienet pätkät vastalaukkaa.
Meillähän Mortin kanssa ei yhteistyö ottanut sujuakseen. Sulkutaivutuksessa en millään saanut asetusta oikein ilman, että takapää ei olisi lipsahtanut omille teilleen. Avossa en taas saanut etupäätä pois uralta. Plää-ää-ä. Kuskille tuottaa tosiaan joskus suuria vaikeuksia ymmärtää, että kaksi asiaa voi kuin voikin tehdä yhtä aikaa. Jotenkin oma pääkoppa haraa moista asiaa vastaan ja ilmeisesti avut tulevat annettuna niin hölmösti, ettei polle hyvällä tahdollakaan saata niitä ymmärtää. Lisää treeniä, jospa se sillä.
Vastalaukkakuvio oli puolestaan se, että pitkältä sivulta nostettiin vastalaukka, kaarrettiin lyhyt sivu kääntöpisteajattelulla, lähdettiin lävistäjälle ja lopuksi päädyttiin myötälaukkaan, johon pyöräytettiin vielä ympyrä. Juu ei, vastalaukka sujui aiemmin suorilla Mortin kanssa, mutta tässä harjoituksessa joko nousi koko ajan myötälaukka tai laukka putosi raville kaarteessa. Argh! Lopulta kunnon pinnistelyillä ja vauhdin hiipumista estämällä sain pollen pysymään vastalaukassa kaarteenkin läpi, mutta mitenkään sujuvaa tai helppoa se ei ollut. Mortti tahtoi kompensoida vaikeaa tilannetta vauhdilla ja kaartamalla oman mielensä mukaan. Mutta onnistuin sentään pari kertaa tunnin aikana jotenkuten. Kai sekin on jotain?
